Kaunis kesäpäivä

perjantai 26. tammikuuta 2024

Tilkankadulla

    









Railo Pikku Huopalahden haurastuneella jäällä. Lätsyttelimme eilen loskassa ja vesilätäköissä Munkkiniemeen kirjastoon. Minulla oli kolme noudettavaa varausta, Cormac McCarthyn Matkustaja, Jonathan Franzenin Muutoksia ja Jukka Asikaisen, Arto Mellerin ja Heikki Vuennon näytelmä Pete Q - Jälkeenjääneet paperit. Helena löysi kaksi kirjaa asiakashyllystä, toinen oli Leena Lehtolaisen dekkari Henkivartija ja toinen på svenska Katja Perats Masochisten. Illan tullen pakasti ja ennen puoltayötä näimme parvekkeelta täysikuun. Eilen aamulla lähetin Me puhallamme kynttilöitä -tekstin muutamille kustantajille. Helena teki luonnoksia ja akvarelleja. Eilen iltapäivällä luimme ääneen Marko Tapion romaania Aapo Heiskasen viikatetanssi. Illalla Helena luki Patricia Cornwellin jännäriä Ruumistarha ja minä Pete Q -näytelmän ja aloitin sen jälkeen McCarthyn Matkustajan. Kerroin Helenalle, että minulle tulivat mieleen kirjailijat Ernest Hemingway ja Alistair Maclean. Luin jokin aika sitten Stella Maris -kirjan, joka on Matkustajan rinnakkaisteos. Pidän molemmista näistä kirjoista, niiden tyylistä, kirjailijan otteesta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti