Kaunis kesäpäivä

keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

Tilkankadulla

    










Günter Grass oli paitsi kirjailija myös graafikko, kuten Rottarouvan kansikuvasta voi arvata. Eilen oli pilvistä. Kiersimme keskipäivällä Pikku Huopalahden rantaa. Varpuset olivat vilkkaassa pesäntekopuuhassa Tapanilan aseman ympärillä, mutta vesilinnut lepäilivät enimmäkseen rantajäillä. Sälää -kirjoitusalustassa tapahtui eilen aamupuolella muutosta tekstissä ja pientä lisäystä, mutta painotus oli muokkaamisessa. Helena virkkasi, pelasi korteilla pasianssia työpöytänsä ääressä ja teki luonnoksia muistikirjaansa. Jatkoimme iltapäivän ääneenlukutunnilla Grassin Rottarouvaa, jossa kaksi aikaa vuorottelevat rinnan, nykyhetki ja ihmisetön tulevaisuus, humaaniaika ja posthumaani. Kirjastosta tuli ilmoitus kahdesta noudettavasta kirjavarauksesta, Paavo Rintalan Nahkapeitturien linjalla, osat yksi ja kaksi. Helena teki kaksi kirjavarausta lisää. Hän luki illalla loppuun Outi Pakkasen dekkarin Pullonkerääjä. Minä luin Pirjo Lyytikäisen esseekirjaa Pilviä maailmanlopun taivaalla, alanimikkeeltään Leena Krohnia lukiessa. Olemme menossa tänään päivän päätteeksi keskustaan kahville ja samalla teemme ostos- ja vaeltelukierroksen.

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti