Kuvassa on näkymä eilen Munkkiniemen puistotieltä, kun palasimme kirjastosta, Nathan Hillin Nix repussa. Aika paksu romaani, mikä on vain hyvä. Tänään meille tuli täyteen vuosi ja kymmenen kuukautta Helsingin Pikku Huopalahden Tilkankadulla. Tänä aikana väkeä on lähtenyt talosta ja uusia tullut tilalle. Muuttoautoja näkyy melkein joka kuukausi pihalla. Eli tämä ei ole määränpää, ei ainakaan kaikille. Näimme pitkästä aikaa kaksi ratsupoliisia kierroksella. Lantakasoja on tullut vastaan monta kertaa, mutta nyt hepat astelivat vastaan kevyen liikenteen väylää. Pyysin lupaa ottaa kuvia, sain luvan, mutta hevoset eivät pysähtyneet, joten saatoin kuvata niitä vain takaa. Myöhemmin meillä oli onni tavoittaa hepat hoitamattomalta niitynosalta, jossa eläimet seisoivat ratsastajat satulassa ja maistelivat kaikessa rauhassa ruohoa ja muuta tuoretta kasvustoa. Koirat lenkillään räksyttivät hihnoissaan. Luin eilen läpi toissapäivänä kirjoittamani Luottamus -tekstin ja kirjoitin sen nyt toiseen kertaan. Sivuja on kuusi. Helena järjesteli eilen aamupäivällä ja aloitti telkkua katsoessaan uudella oranssilla langalla virkkaamaan isoäidinneliötä. Käsityöt käsille. Hän ehti vasta iltapäivällä akvarellien pariin. Helenalla on luvussa Leena Lehtolaisen dekkari Vääriin käsiin ja minä aloitin Hillin Nixin, ensimmäiset sata sivua. Pidän. Juoni vie eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti