Eilen lähdin aamun ensimmäisellä bussivuorolla Espoon Lakistoon. Helena varautui siihen, vaikkei sanonut sitä ääneen, että tuon mustikoita ja ehkä myös sieniä. Hän teki murotaikinan mustikkapiirakkaa varten ja paistoi pohjan. Keräsin jonkin verran mustikoita, joita oli kosteilla paikoilla ihan mukavasti, mutta kuivemmilla kankailla marjat olivat pieniä. Kiersin niitä kohteita, joista olin löytänyt menneenä vuonna kanttarelleja ja niitä löytyi ehkä litran verran. Muutama yksittäinen, pieni sieni siellä täällä ja yksi isompi esiintymä. Palasin seitsemän yli yhdeksän Skogsbystä lähtevällä vuorolla. Näin metsässä jonkin pikkupedon vanhan pääkallon, kauriitten jätöksiä, mustarastaan ja jonkin toisen linnun ja kun pääsin tien varteen pysäkille, orava hypähti ojanpenkalle. Siinä katsellessani huomasin myös asvaltille liiskaantuneen käärmeen, joka oli ollut siinä päiväkausia. En avannut eilen Ruostetta -käsikirjoitusta. Ja niinpä heräsin tänä aamuna kaiken maailman tarinat kierrossa päässä. Lauseita ja repliikkejä. Onneksi kello kilahti lopulta ja sai nousta. Helena luki eilen loppuun Camilla Läckbergin dekkarin Käenpoika. Minä luin muutamia sivuja David Foster Wallacen romaania Infinite Jest. Luen sitä muuta odotellessani. Helenalla on jokin varaus noudettavana kirjastosta ja minulla on matkalla Nathan Hillin Fix. Eilen samoin kuin sitä edellisenäkin päivänä on meidän kulmilla lakaistu uutterasti katuja ja parkkipaikkoja. Ja puhallettu mitä onkaan, pölyt ilmaan. Miksi näin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti