Kaunis kesäpäivä

perjantai 26. heinäkuuta 2024

Tilkankadulla

    










Eilen aamupuolella kävelimme Munkkiniemeen kirjastoon ja takaisin. Helenalla oli noudettavana Alexander McCall Smithin Mma Ramotswa tutkii -sarjan kirja Laiskanlinnan laulu. Helena otti sen lukuun. Hän teki eilen aamulla muutamia luonnoksia. Minun Suo -tekstini on yhä alussaan. Se hakee muotoaan. Eilen laitoin uusiksi tekstin ensimmäistä kappaletta ja jatkoin siitä. Pääsin eteenpäin aamun kirjoitusrupeaman aikana sivulle neljä eli ei tapahtunut edistystä siltä osin. Luin loppuun Satu Rämön jännärin Hildur. Se toi mieleeni Sue Graftonin Aakkosdekkarit. Olen lukenut yhden tai kaksi niitä. Eivät vieneet mukanaan. Henning Mankellin kehutut dekkarit eivät nekään ole voittaneet sydäntäni eli minun kirja- ja tekstimakuni tuntuu poikkeavan keskimääräisestä tai enemmistöstä. McCall Smithin Mma Ramotswa tutkii -kirjoista olen lukenut yhden ja se riitti. Rämön Hildurissa on minusta kooste vähän kaikkea, mutta en jännittänyt lukiessani sitä enkä pelännyt päähenkilön puolesta. Olin utelias juonesta, joka oli hyvä, mutta pysyi piilossa ainakin tältä lukijalta.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti