Tilkankadulla

    

Pilvistä näin lauantaiaamuna täällä etelärannikolla ja varoitus ukkosista. Luvassa on vaihtelevaa säätä eiliseen malliin, sadekuuroja, pilvipoutaa, pilkahdus sinitaivasta ja hetki kesäistä auringonpaistetta ja taas sama kierto alusta. Helena pesi eilen olohuoneen ison ikkunan ja minä avustin siinä, koska nämä nykyiset ikkunat puitteineen ovat mitä ovat, kannatellen ja tukien avattavia ja suljettavia. Maitopurkki oli vuotanut jääkaapissa. Onkohan näiden purkkien materiaali vielä ohuempaa kuin ennen? Ulkoilimme kauppareissun verran. Ihailimme ahdekaunokkeja Mannerheimintien joutomaalla, Ruskeasuolla. Kirjoitin eilen kolmanteen kertaan Luottamus -käsikirjoituksen, jossa on nyt kahdeksan sivua. Kerta kerralta tulee lisää kerroksia. Helena teki omiaan parvekkeella aamulla jonkin aikaa. Hän luki päivän aikana loppuun Anna Janssonin dekkarin Vääriin käsiin. Eilisessä postauksessa kirjoitin virheellisesti sen olevan Leena Lehtolaisen kirja. Pahoittelut. Minä luen Nathan Hillin Nixiä, jossa päähenkilö oli välillä lapsi ja koulussa niin sanotusti vuonna 1988. Ennen tarinan siirtymistä kaksikymmentä vuotta taaksepäin ajankohtana oli ollut vuosi 2011 ja siinä päähenkilö on avaamassa oven kadonneen äitinsä elämään. Kirjailija jätti lukijansa jännitykseen, kertoi taustoja ja palasi seuraavassa luvussa keskeytyneeseen vuoteen 2011. Olen lukenut kirjasta kolmasosan. Nautittavaa tekstiä.

Tilkankadulla

    

Kuvassa on näkymä eilen Munkkiniemen puistotieltä, kun palasimme kirjastosta, Nathan Hillin Nix repussa. Aika paksu romaani, mikä on vain hyvä. Tänään meille tuli täyteen vuosi ja kymmenen kuukautta Helsingin Pikku Huopalahden Tilkankadulla. Tänä aikana väkeä on lähtenyt talosta ja uusia tullut tilalle. Muuttoautoja näkyy melkein joka kuukausi pihalla. Eli tämä ei ole määränpää, ei ainakaan kaikille. Näimme pitkästä aikaa kaksi ratsupoliisia kierroksella. Lantakasoja on tullut vastaan monta kertaa, mutta nyt hepat astelivat vastaan kevyen liikenteen väylää. Pyysin lupaa ottaa kuvia, sain luvan, mutta hevoset eivät pysähtyneet, joten saatoin kuvata niitä vain takaa. Myöhemmin meillä oli onni tavoittaa hepat hoitamattomalta niitynosalta, jossa eläimet seisoivat ratsastajat satulassa ja maistelivat kaikessa rauhassa ruohoa ja muuta tuoretta kasvustoa. Koirat lenkillään räksyttivät hihnoissaan. Luin eilen läpi toissapäivänä kirjoittamani Luottamus -tekstin ja kirjoitin sen nyt toiseen kertaan. Sivuja on kuusi. Helena järjesteli eilen aamupäivällä ja aloitti telkkua katsoessaan uudella oranssilla langalla virkkaamaan isoäidinneliötä. Käsityöt käsille. Hän ehti vasta iltapäivällä akvarellien pariin. Helenalla on luvussa Leena Lehtolaisen dekkari Vääriin käsiin ja minä aloitin Hillin Nixin, ensimmäiset sata sivua. Pidän. Juoni vie eteenpäin.

Tilkankadulla

    

Eilen aamupuolella lähdimme uhkaavista pilvistä huolimatta kävelemään Munkkiniemeen kirjastoon. Sadetta ja ukkosta ei tullut. Helena lainasi kaksi kirjaa, Anna Janssonin Vääriin käsiin ja hänelle uuden tekijän, Satu Rämön Hildurin. Helena ei ottanut eilen värejä esiin, vaan piirsi yhtä akvarellia ja teki muita luonnoksia ja muistiinpanoja. Minä kirjoitin eilen aamulla uutta tarinaa, johon tallensin tuoreen aamuöisen uneni. Alun neljättä sivua. Annoin sille nimeksi Luottamus. Muokkasin myös Ruostetta sen verran, että otin Suolla -tekstin irralleen muusta. Alkoi olla liian hajanaista ja liikaa henkilöhahmoja. Helena luki eilen loppuun Leena Lehtolaisen dekkarin Valapatto. Minä olen David Foster Wallacen kirjassa Infinite Jest sivulla 53. Tänne asti kirjailija malttoi ja selvisi ilman alaviitteiden sumaa, mutta nyt niitä on sen edestäkin, siroteltuna useita samalle riville. Jest jää tänään sivuun täytelukemistoksi, sillä uusi tuttavuus, Nathan Hill ja hänen esikoisteoksena Nix odottaa noutoa kirjastossa. Maanataina kävelimme kirjastoon ja takaisin, samoin eilen ja tänään taas.

Tilkankadulla

    

Eilen lähdin aamun ensimmäisellä bussivuorolla Espoon Lakistoon. Helena varautui siihen, vaikkei sanonut sitä ääneen, että tuon mustikoita ja ehkä myös sieniä. Hän teki murotaikinan mustikkapiirakkaa varten ja paistoi pohjan. Keräsin jonkin verran mustikoita, joita oli kosteilla paikoilla ihan mukavasti, mutta kuivemmilla kankailla marjat olivat pieniä. Kiersin niitä kohteita, joista olin löytänyt menneenä vuonna kanttarelleja ja niitä löytyi ehkä litran verran. Muutama yksittäinen, pieni sieni siellä täällä ja yksi isompi esiintymä. Palasin seitsemän yli yhdeksän Skogsbystä lähtevällä vuorolla. Näin metsässä jonkin pikkupedon vanhan pääkallon, kauriitten jätöksiä, mustarastaan ja jonkin toisen linnun ja kun pääsin tien varteen pysäkille, orava hypähti ojanpenkalle. Siinä katsellessani huomasin myös asvaltille liiskaantuneen käärmeen, joka oli ollut siinä päiväkausia. En avannut eilen Ruostetta -käsikirjoitusta. Ja niinpä heräsin tänä aamuna kaiken maailman tarinat kierrossa päässä. Lauseita ja repliikkejä. Onneksi kello kilahti lopulta ja sai nousta. Helena luki eilen loppuun Camilla Läckbergin dekkarin Käenpoika. Minä luin muutamia sivuja David Foster Wallacen romaania Infinite Jest. Luen sitä muuta odotellessani. Helenalla on jokin varaus noudettavana kirjastosta ja minulla on matkalla Nathan Hillin Fix. Eilen samoin kuin sitä edellisenäkin päivänä on meidän kulmilla lakaistu uutterasti katuja ja parkkipaikkoja. Ja puhallettu mitä onkaan, pölyt ilmaan. Miksi näin?

Tilkankadulla

    

Kävimme eilen Munkkiniemen kirjastossa. Mennessä ja tullessa ylitimme Huopalahdentien. Otin kuvan siitä palatessamme. Pikku Huopalahden Niemenmäen puolen metsikön puistokäytävillä oli heinäkuisen hiljaista. Paluumatkalla näkyi muutama pyöräilijä ja lenkkeilijä. Istuimme hetken aikaa penkillä. Helena teki eilen pitkin päivää akvarelleja parvekkeella. Minä jatkoin Ruostetta, jota on satakaksikymmentä sivua. En tiedä miten jatkaisin? Helena lainasi kaksi dekkaria kirjastosta, Camilla Läckbergin Käenpoika, jota hän alkoi kotona lukea ja Leena Lehtolaisen Valapatto. Kierrätyshyllystä löytyi Outi Pakkasen Katso naamion taa. Minulla odotti noudettavissa varauksissa Don DeLillon Hiljaisuus. Huomasin, että olen lukenut sen ennen, vuosi sitten, mutta en muistanut mitään siitä etukäteen: Dystopia, kun kaikki yhteydet katkeavat, lentokoneet putoavat, televisiot ja kännykät pimenevät ja valot sammuvat. Mottona kirjassa Albert Einsteinin sanoma, ettei hän tiedä miten kolmas maailmansota käydään, mutta neljäs käydään kepein ja kivin. Luin kirjan iltapäivän aikana, sata sivua. Pidin. Nyt, tiistaiaamuna olen lähdössä ensimmäisellä bussivuorolla metsään Espoon Lakistoon.

Tilkankadulla

    

Kuva eilen aamupäivällä niityltä Helsingin Mannerheimintiellä, Ruskeasuolla. Ahdekaunokkeja on sentään, vaikka kissankellot puuttuvat. Ensimmäiset sadepisarat vihmoivat kasvoille. Kaupassa myyjä kiirehti tuulikaappiin hätistämään sisään pyrkivää pikkulintua pois. En ehtinyt huomata oliko se varpunen vai talitiainen. Luontoa keskellä urbaania kaupunkia. Helena teki eilen akvarelleja aiheena maitohorsmat. Minä jatkoin Ruostetta. Otin klaffipiirongin päälle odottamaan David Foster Wallacen romaanin Infinite Jest. Tutustuin paremmin teoksen alussa oleviin kahteen alustukseen, Introduction to the Twentieth Anniversary Edition ja Foreword. En ymmärrä amerikkalaisten huolta, lukea vai eikö lukea? Minusta kiinnostavat kirjat kiinnostavat. Olen lukenut Infinite Jestin kerran ja suomennoksena Päättymätön riemu, toisen kerran. En ala kuitenkaan lukemaan sitä vielä. Käymme tänään kirjastossa, jossa odottaa noutoa Don DeLillon Hiljaisuus ja luen sen seuraavaksi. Helenalla on lopuillaan Anna Janssonin dekkari Kätketty taivas. Eilen illalla päättyi miesten jalkapallon em-turnaus. Espanja voitti Englannin 2 - 1 ja vei mestaruuden.

Tilkankadulla

    

Pilvinen aamu. Kuvassa ruusuja eilen Helsingin Pikku Huopalahden Tilkankadulla. Eilen oli koko päivän helteistä, mutta rannikon päällä leijaileva pilviharso soi suojaa ankarimmalta paahteelta. Olimme liikkeellä vain kauppareissun verran ja muuten vaihdellen välillä parvekkeella ja välillä sisällä. Helena teki akvarelleja ja minä jatkoin Ruostetta. Helena luki loppuun Anna Janssonin dekkarin Murhan alkemia ja aloitti samalta tekijältä seuraavan, Kätketty taivas. Minä luin eilen Osip Mandelstamin proosateoksen Ajan kohina, Delfiini -sarjan painos vuodelta 1972. Meille kirja on tullut 1981. Teksti oli tuoretta, luontevaa ja iloittelevaa. Kirjailija eli Venäjän kuohuvaa aikaa ja Neuvostoliiton alkuaikoja ja joutui vainojen kohteeksi. Haaskattuja kirjallisia lahjoja siinä maailmankolkassa. Toisaalla samana sekasortoisena aikakautena Marcel Proust ja James Joyce tekivät elämäntyötään ja Ernest Hemingway aloitteli uraansa. Mandelstamin kuolemasta ei ole vielä sataa vuotta eikä ole viimeisestä maailmansodastakaan. Sepelkyyhky asettui lepäämään pihavalon päälle eilen illalla, kun olimme saunan jälkeen parvekkeella. Yllättäen lintu säikähti jotain ja lensi kajahtaen päin naapurirapun ikkunaa. Ehdimme nähdä vain höyhenien pölähtävän ja leijailevan ilmassa. Kyyhky putosi kai pihan pensasistutuksiin. Ei elonmerkkejä.