Tilkankadulla

    

Kaksi rinnakkaista kuvaa, toissapäivältä ja eilen. Kävin eilen itsekseni kaupalla ja palasin rannan kautta. Kirjoitin sitä ennen kaksi sivua – Pidät tästä varmaan -tarinaa. Helena leipoi raparperipiiraan. Hän kirjasi ylös muuttuneita osoitetietoja, päivitti niitä. Päivällä luimme ääneen kolmekymmentä sivua Marko Tapion Arktista hysteriaa, Sano todella rakastatko minua. Aloitimme osan Talvisota, jossa on kehyskertomuksena voimalaitostyömaan sulkuporttivalut kovana pakkastalvena ja Vihtori Kautto kertoo minä -kertojalle muistumiaan talvisodan ajalta. Illemmalla Helena luki Kalle Päätalon Iijoki -sarjan avausosaa Huonemiehen poika ja minä luin loppuun David Foster Wallacen Infinite Jestin. Hal on kirjan minä -hahmo, mutta Don Gaetly on eniten seurannassa. Vajaat kaksisataa sivua kirjan lopussa Gaetly on kaiken aikaa teholla hoidettavana ampumahaavan takia, letku kurkussa, puhe- ja liikuntakyvyttömänä ja tekee havaintoja ja muistelee. Kirja päättyy hänen muistumiinsa, kun hän on sekopäisesti aineissa huumekaverinsa kanssa, pitkän aikaa, kunnes heidän käy huonosti, kosto kohtaa, mutta ei sentään Gaetlyä, joka herää onnekseen merenrannasta laskuveden aikaan. Loppu kääntyy tällä tavoin kirjan sisään.

Tilkankadulla

    

Pientä pakkasta tänään Helsingin Pikku Huopalahdessa. Toisin on kuvassa eilen, joulukuun kolmantena päivänä, aamupäivällä yhdeksän jälkeen, jolloin rantamaisema oli näin vehreä. Muutamaa tuntia myöhemmin on lunta maassa, puissa ja pensaissa. Sataa lunta sulaan maahan, mutta pohjoinen ilmavirtaus kylmää. Kirjoitin eilen neljä sivua – Pidät tästä varmaan -tarinaa. Aloitin sen kaksi kuukautta sitten, lokakuun alussa. Tekstiä on kertynyt kahdessa kuukaudessa satakuusikymmentäviisi sivua. Keskimäärin vajaat kolme sivua päivässä. Eilen Helena teki piirroksia ja luonnoksia aamupuolella ja siirtyi välillä ratkomaan sanaristikoita. Pakastimesta ei enää löytynytkään rouskuja, joten Helena leipoi pizzataikinan ja teki oman kanttarelli-suppilovahvero-tonnikalapizzan. Luimme päivällä ääneen Marko Tapion romaania, Arktinen hysteria, sen toista osaa Sano todella rakastatko minua. Vihtori Kautto tulee työmaalle, pyrkii töihin. Lainaus sivulta 64: ”- Et taitas tarvita tämmöstä miestä työmaalles. – Mitä te osaatte, minä kysyin. – Perkele, minä en nyt osaa mitään…” Illalla tulivat lasiovellisen kaapin hakijat. Kaappi matkaa pohjoiseen. Kävijöiden lähdettyä saunoimme, luimme vähän aikaa omia lukukirjojamme ja joimme viiniä suolakynttilän loisteessa.

Tilkankadulla

    

Sataa vettä täällä etelärannikolla. Vuokrasimme eilen varaston Helenan valmiille töille, joita hän ei ole enää laittamassa esille ja vanhoille valokuva-albumeille, joilla on muistoarvoa. Jäämistöä. Kävin eilen kaksi kertaa varastolla, ensin viemässä lukon koppiimme ja ottamassa mittoja ja toisen kerran siivoamassa pölyt ja kuonat pois lattiaritilän alta. En kyennyt keskittymään kirjoittamiseen. Luimme sentään ääneen alkutahdit Marko Tapion romaanin, Arktinen hysteria, toisesta osasta, alanimikkeeltä Sano todella rakastatko minua. Helena laittoi Tori.fi -sivustolle annettavaksi pois muutamia tarpeettomiksi käyneitä tavaroita. Tavaranhallinta. Onko sellaista oppialaa olemassa? Mitä tapahtuu, kun kaikkea jo on ja lisää kertyy? Runkopatja oli ikääntynyt ja varsinkin minä halusin siitä eroon. Se meni. Koska vähennämme kirjoja, laitoimme jakoon myös lasiovellisen kirjakaapin, jota kauppasimme jo kaksi vuotta sitten. Tähän tietoon, sille tulee hakija tänä iltana. Voi sanoa, että eilinen oli erilainen ja poikkeuksellinen päivä. Loppuillasta luin ehkä kolme sivua David Foster Wallacen romaania Infinite Jest ja Helena Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kirjaa Huonemiehen poika.

Tilkankadulla

    

Lämmintä ja tuulista tänä aamuna. Melkein koko maassa on lämpöasteita. Eilen aamupäivällä näytti näin syksyiseltä Helsingin Pikku Huopalahden rannassa. Tilkantorin laidalla rautasydän syleili hoikan koristeomenapuun runkoa. Eilen iltapäivällä kävi hyvä ystävä hakemassa kirjoja. Aamupuolella päivää kirjoitin kaksi sivua – Pidät tästä varmaan -tarinaa. Tallensin kuvia ja tiedostoja ulkoiselle kiintolevylle. Helena katsoi läppäriltä jotain sarjaa. Iltapäivän päätteeksi luimme ääneen loppuun Marko Tapion romaanin, Arktinen hysteria, ensimmäisen osan, Vuoden 1939 ensilumi. Talvisota alkaa pian. Kirjailija suo näkökulmahenkilönsä Harrin muistella kirjan loppupuolella myös jotain ryyppyjuhlaa viisikymmentäluvun Jyväskylässä. Siellä hän kokoaa tajunnantilan hämärässä kokoon osin hyvästeltäviksi myös Jannen ja Vikin. Voimme siirtyä tänään seuraavaan osaan. Luimme iltamyöhällä molemmat omia lukukirjojamme, Helena Kalle Päätalon Iijoki -sarjan avausosaa Huonemiehen poika ja minä David Foster Wallacen romaania Infinite Jest. Kuusikymmentäkolme sivua lukematta sitä.

Tilkankadulla

    

Rauhaisaa ensimmäistä adventtisunnuntaita ja joulukuun alkua. Kuvassa on perinteinen joulukuusi, joka koristaa kerrostalopihaamme. Eilen oli pilvistä ja muutama aste lämmintä täällä meren tuntumassa. Syksyä yhä. Helena katsoi eilen läppäriltä jonkin sarjan jaksoja, joita ei lupauksista huolimatta näytetty viikon alussa. Minä kirjoitin eilen aamupuolella seitsemän sivua eteenpäin – Pidät tästä varmaan -tarinaa. Sain siihen uusia ideoita toissayönä unessa, puolivalveilla, keskellä yötä, mutta aamulla en enää muistanut, minkälaisista juonista oli kysymys. Eilen päivällä luimme loppupuolta Marko Tapion romaanista Arktinen hysteria, sen ensimmäistä osaa Vuoden 1939 ensilumi. Janne on kuollut. Vikki Björkharrysta on tullut pankinjohtaja. Kertoja on Harry. Pappi on kirjoittanut nimen yyllä. Illemmalla Helena luki Kalle Päätalon romaania Huonemiehen poika ja minä myötäelin Don Gatelyn tuskatiloja sairaalan teho-osastolla David Foster Wallacen romaanissa Infinite Jest.

Tilkankadulla

  

Hyvää lauantaita ja marraskuun viimeistä päivää. Kuu päättyy lämpöasteilla täällä etelärannikolla. Tauluvarastoa järjestäessämme Helena kuvasi monia unohduksissa olleita, hienoja töitä, kuten tämä kukka-aihe. Kun eilen aamupäivällä kävelimme kaupalle, näimme haikaran lentävän matalalla Pikku Huopalahden pohjukkaa kohti. Sorsapareja uiskenteli rannan tuntumassa. Heijastuksia tyynessä vedessä. Kirjoitin kaksi sivua – Pidät tästä varmaan -tarinaa. Helena oli eilen tietokoneella ja täytti ristikkolehteä. Luimme ääneen eteenpäin Marko Tapion romaania Arktinen hysteria. Ilta- ja unilukemiseksi Helena otti Kalle Päätalon Iijoki-sarjan avausosan Huonemiehen poika, uusi painos, joka löytyi aikoja sitten Munkkiniemen kirjaston kierrätyshyllystä. Minulla on reilu sata sivua lukematta David Foster Wallacen romaania Infinite Jest. Kirjailija koettelee lukijaa mahdottomilla ja epäuskottavilla jutuilla: Tenniskoulun yksi oppilas istuu pää kiinni pukuhuoneen ikkunassa, koska on nojannut lasia vasten ja pää jäätyi kiinni.

Tilkankadulla

    

Harmaahaikaraa emme olleet nähneet koko syksynä, mutta eilen iltapäivällä, kun kävelimme sateessa Pikku Huopalahden rannassa, haikara seisoi vastapäisen rannan ruovikossa. Helena kävi eilen läpi valmiita ja keskeneräisiä käsitöitään, joita on viisi banaanilaatikkoa ja muutama muovipussi. Minä kirjoitin aamulla neljä sivua – Pidät tästä varmaan tarinaa. Sitä on kertynyt sataviisikymmentä sivua. Päivemmällä otin irti nitojalla levyseinään kiinnittämämme valmiit, isot kangastyöt ja tein niistä rullan, jonka sidoin kiinni ja vein kellariin. Luimme ääneen yli kolmekymmentä sivua vuoden 1918 tapahtumia Marko Tapion romaanissa Arktinen hysteria. Ihminenkö viisas? Tästä kirjastako se tuli mieleen? Sama viisas ihminen, joka opiskelee ahkerasti ja pyrkii järjestämään elämänsä hyvin, sama henkilö voi olla toisena aikana ampumassa veljiään eli kaltaisiaan, omaa sukuaan ja sitä oman henkensä kaupalla. Erilaista viisautta. Vai kuuluisiko puhua terveydestä ja sen vastakohtana sairaudesta? Hyvä, kirjojen kai kuuluisikin herättää ajatuksia. Illalla ilmestyi pihaan joulukuusi valoineen. Rauhan symboli.