>>>jatkuu>>>
Tämä kaikki toiminta tarkoittaa myös, että olen siirtynyt pykälää kauemmas manuaalisesta tallennustavasta. Puhun parhaillaan tarinaa suoraan mikrofonin kautta tallennukseen. Pilveen, jos haluaa sanoa niin. Eli luen tekstiä ääneen. Sen lisäksi saatan liikkua sinne tänne huoneistossani arkisissa aherruksissa, mutta luurit kaiken aikaa korvilla ja mikki suun edessä kuin kotona etänä työtään tekevä puhelinmyyjä. Oikea puhelinmyyjä, ei robotti, ei peräänantamaton, kaikkiin kysymyksiin oikean vastauksen löytävä älyrobotti. Kannettava digiboksi tallentaa seurannan ja paketoi sen sitä mukaa odottamaan tulevaa lähetyshetkeä.
Vaikka tiesin nämä käytännöt periaatteessa etukäteen, taannuin hätäännyksessäni infantiilille, alkeelliselle tasolle ja aloin kirjoittaa käsin tekstiä, kirjain kerrallaan, kun voin olla järkevämpi, puhua tekstin menemään suoraan tallennuksena, äänenä ja näen samalla tulostuvan tekstin, joka avautuu näytölle. Kaksinkertainen tallennus, joista tekstitallennusformaatti on tarpeen feedbackinä, jotta ja josta voin stilisoida ja korjata esitystäni. Voin poistaa hallitusti vikaan menneet äänitykset ja lisätä saumattomasti uutta jatkoa. Saan sovitettua yhteen lähetyspakettiin koko loppuikäni kootut yksinpuhelut. Lyhyt aika. Tilaa olisi vuoden pituiselle yksinpuhelulle yhtä hyvin, mutta tässä tapauksessa tilaa jää käytännön syistä käyttämättä.
Aiheellista kysyä mitä opimme koulussa, kun tämä tallennuskäytäntö ei ollut valmiina selkärangassa otettavaksi käyttöön? Se pitäisi olla kuin ennen aikaan kertomataulu: Vastaukset tulivat saman tien, suoraan selkäytimestä.
Yhden päivän ajan, reilun päivän, kirjoitin tekstiä näytölle, hätäilin ja hölmöilin, kun viisaampi vaihtoehto olisi ollut istua alas ja miettiä asia valmiiksi ennen kuin tekee varsinaisesti mitään. Koneet ja tekniikka ovat olemassa, kun vain hallitsee ne ja osaa käyttää niitä. Niinpä.
Luvattu ilmoitus signaalipyssystä neljän kappaleen takaa: Aion ottaa yhteyttä paikallisradion Kakeen. Sain sellaisen väläyksen. Kake saa kunnian auttaa minua. Hän oli samassa koulussa kanssani, mutta ylemmällä luokalla. Tunnen hänet näöltä. Niin sanottu nörtti. Kuuntelen silloin tällöin paikallisradiota ja Kake on välillä äänessä eli kun hän tekee omaa toimitusvuoroaan.
En ole ollut ennen missään tekemisissä enkä jutussa hänen kanssaan. En ole hakeutunut puheisiin, mutta tässä tilanteessa keskustelun avaaminen tuntuu varsin luontevalta. Rivien välistä on ehkä luettavissa, että Kake edustaa minulle sitä ihmistyyppiä, miestyyppiä, jota karttelen. Näin siis normaalioloissa, mutta tänä ihmiskunnan ja sen historian suurena käännekohtana, huipentumana, katse kiinnittyy johonkin aivan muuhun. Lähden siitä, että Kake pystyy avaamaan ja haluaa avata minulle hetkeksi lähetysikkunan avaruuteen.
Toinen kerta, kun sanon: Huimaa.
Muuten tilanne on ennallaan. Alan lukea kohta sopivan pituisina sessioina Siskoveikon päiväkirjaa tallennukseen. Varsinainen työprojekti. Seuraan televisiosta avaruusohjelmaa siinä sivussa, kun tarvitsen tauon ja käyn jossain välissä ulkona lenkillä tai ainakin kaupassa. Tämä tuli myös mieleen: Kuinka kauan kaupasta saa ruokatarpeita? Uutisissa on ollut mainintoja hamstraamisista ja jonoista kaupoissa. Kävin kauppa-asioilla viimeksi toissapäivänä ja silloin en nähnyt mitään kummallista tai poikkeavaa.
Eli pidän asioita yllä, kerron havaintojani, luen tähän asti kirjoittamaani ja Siskoveikko Suomen kirjoittamaa aineistoa puhtaaksi ja kun läpiluenta on tulossa nykyhetkeen, synkronoin sen jatkumaan yhtenäisenä nauhoituksena ja tekstitulosteena eteenpäin.
Sori, nyt vaivaa. Mietin pitäisikö käydä kaupassa vielä tänä iltana vai jättäisinkö sen aamuun? Kun lähden tästä patikoimaan, riisun kuulokkeet ja digiboksin. Jätän ne kotiin. Pidän taukoa ja väliä. Itse asiassa otan tähän väliin sellaisen paussin ja jatkan, kun palaan. Teen yhteenvedon tai kenties se on enemmän tilannetiedotus: Missä maailma on menossa parhaillaan?
Takaisin lähetysasemalla. Jatkuu tästä: En tiedä missä väki parveilee? Oletan, että porukka käy autoillaan isoissa marketeissa hamstraamassa entisten lisäksi autolastillisen eineitä kerrallaan, sillä lähikauppa oli varsin hiljainen. Aina kivikasvoinen, ilmeetön, silti paheksuvasilmäinen rouva kauppias oli entisellään. Häntä katsoessa ja sen aikaa, kun olin kaupassa ja liikuin kadulla mennessäni kaupalle ja palatessani sieltä, sen aikaa tuntui kuin olisin palannut menneisyyteen, entiseen ja kuin mitään maailmanloppua ei olisi ilmassa. Outoa.
Katsoin tietenkin taivasta ulkona ollessani, mutta en nähnyt mitään ihmeellistä enkä huomiota herättävää. Jos olisi ollut, se olisi tarkoittanut, että lähetysaika, lainausmerkeissä sanottuna, olisi muuttunut ja se vajaan viikon varoaika, joka oli luvattu meille loppuelämää, olisi yhtäkkiä muutettu ja supistettu vaikkapa vain yhdeksi päiväksi tai vielä lyhyemmäksi silmänräpäykseksi. Kooste, tiivistelmä isommasta osiosta.
Kuinka luotettavia ovat teeveestä ja netistä saamamme aikamäärät? Kuinka luotettavia asiasisällöt? Onko joku peukaloinut niitä, siis asiasisältöjä? Onko niissä enää siteeksikään totta?
Kun olin kaupassa ja asioin kassalla, teki mieli kysyä rouva kauppiaalta oliko hän kuullut tai tietoinen, että maailmanloppu on tulossa? Tässä lähikaupassa on vielä perinteinen kassa osan aikaa. Se on kauppa silloin ennen. Olisin halunnut nähdä rouvan ilmeen ja hänen reagointinsa. Hän olisi pitänyt minua varmaan hihhuliuskovaisena, joka kiersi ympäriinsä toitottamassa maailmanlopusta ja kehotti kansalaisia tekemään parannuksen, kun vielä oli aikaa. Ehkä rouva kauppias ei uskonut eikä luottanut uutisointiin? Ehkä hän oli niin kyllästynyt kaikkeen, oma elämänsä mukaan luettuna, että hänelle kaikki, mikä tulee tai on tulematta, oli yhdentekevää?
Oletan, että kaupan rouva tunsi minut ja tunnisti. Käyn hänen putiikissaan eli olen ollut noin kuukauden ajan yksi hänen vakioasiakkaitaan. Rouvan ilme, eleet ja tyyli eivät ole muuttuneet sinä aikana. Hänen tervehdyksensä on samanlaista tympääntyneen ja väsyneen huokauksen sekoitusta. Hänellä voi olla huolia, kyllä. Ajattelen, että hän on voinut saada diagnoosin syövästä. Voi olla, että lääkäri on antanut hänelle elinaikaa viikoissa tai kuukausissa. Huom lääkäri antaa. Lääkärillä on valtaa.
Jos näin on, kauppiasrouvalle on ehkä yhdentekevää kuoleeko tässä hänen seuranaan kenties joku muukin. Hän voi kokea tulevan vapahduksena, vapautuksena kivusta ja kärsimyksestä. Mutta silti hän istui kassalla ja täytti välillä muutteeksi vajaantuneita hyllyjä tai mitä ikinä teki. Hän noudatti yhä kaupan ulko-ovessa luettavissa olevia aukioloaikoja. Ainakin putiikki oli auki.
Tuli mieleen myös, että enpä tiedä johtuiko asiakkaiden vähyys tässä lähikaupassa henkilökunnasta ja sen käytöksestä? Sekin on mahdollista. Karkottava asiakaspalvelija.
No niin, kun nämä tärkeät seikat on puitu, voin palata muihin asioihin. Tai kerron vielä mitä ostin: Paketin ranskalaisia, lenkkiä, sinappia ja ketsuppia minulla on ennestään jääkaapissa. Tässä elämässä minun ei tarvitse kantaa enää huolta ketsupista eikä sinapista. Vedän ne yli päänsisäisestä kesto-ostoslistasta. Ostin maitoa, olutta, rouva kassa pyysi nähdä henkilötodistuksen, se oli mukana ja sain oluttölkit, sain paahtoleipäpaketin ja kevytlevitteen. Otin muovikassin, vaikka muovia pitäisi välttää, sen käyttöä, tehdä palvelus maapallolle ja sen merille ja kieltäytyä muovista. En kieltäytynyt.
Tämän oli tarkoitus olla huumoria, mutta ehkä se menee totisen yleisön käsityskyvyn yli tai ohi. Tarkemmin ajatellen - ajatuksia tuntuu seuraavan sakeanaan - en tiedä tietenkään mitään potentiaalisista kuulijoistani. Voin vain sanoa: Hyvät kuulijat, toivottavasti saatte selkoa puheistani ja ohessa lähetetystä digitaaliseen muotoon pakotetusta suomenkielisestä tekstistä. Näissä teksteissä ja tässä puhevälitteisessä on todennäköisesti sellaista informaatiota, joka ei ole kuulijoille tuttua eikä välttämättä edes ymmärrettävää, mutta toisaalta, mitä runsaampi tämä outo aineisto on, sitä suurempi todennäköisyys on, että fiksu vastaanottaja osaa tulkita sen. Runsas sisältö suo mahdollisuuden tehdä vertailua ja etsiä sitä kautta avaavaa koodia.
>>>jatkuu>>>
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti