Eilen oli hellettä Taavetissa. Koivuihin on ilmaantunut pienet lehdet ja omenapuissa on nuput. Eilen iltapäivällä taivas oli kauttaaltaan poutapilviä. Shortsiasuisia jalankulkijoita vaelteli teillä ja parvekkeilla ja rivitalojen takapihoilla oli väkeä nauttimassa kesän esimakua. Luimme parvekkeella, Helena Carter Dicksonin Kadonnutta hirsipuuta ja minä Jörn Donnerin kirjaa Gabriels dag. Kuulin siinä alussa kirjailijan oman tupakan ja viskin polttaman äänen, mutta se ensituntuma on jo häipynyt. Samoin Allen Ginsbergin oma ääni on kulunut pois hänen runoistaan, paitsi niistä, joita on kuultu moneen kertaan eri dokumenteissa. Gabriels dag on tullut julki kahdeksankymmentäluvulla. Allen Ginsbergin runollinen elämä alkoi 1947 ja koska Collected Poems seuraa julkaisuaikaa, olen lukenut näitä runoja nyt vuoteen 1960. Useimmat runot olen lukenut kahteen kertaan, mutta muutamia varhaisia runoja en ole lukenut ollenkaan. Olen sivuuttanut ne, koska en ole löytänyt niistä Allen Ginsbergin runoilijanääntä, vaan hän on etsinyt vielä omaa ilmaisuaan ja seurannut muita ja esimerkkejä. Tänään oli aikomus pyöräillä jälleen lähimetsään, mutta muutimme suunnitelmia ja istumme parhaillaan aamiaisella keittiön pöydän ääressä toisiamme vastapäätä. Perjantain varhainen hetki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti