>>>jatkuu>>>
Tässä välillä perikunta vuokrasi asuntoa, mutta piti silti varastotilan omassa hallussaan ja siellä oli ja odotti tädin jälkeenjäänyt omaisuus, jonka olen siirtänyt osin takaisin huoneistoon. Telkku on sama, jonka hän osti vähän ennen kohtalokasta onnettomuuttaan. Televisio toimii nikottelematta. Iso viisikymmentätuumainen ruutu. Se on minulla auki edessäni. Kuuntelen lähetystä milloin englanniksi kansainvälisiltä kanavilta ja milloin kotoisesti suomen kielellä. En ole töissä. Kukaan tai melkein kukaan ei ole töissä enää ja silti, myös tässä kriisitilanteessa monen on oltava hommissa ja toimitettava kohdalleen tulevia askareita ikään kuin kaikki oleva jatkuisi entiseen malliin, vaikka viimeinen suora on täysillä menossa.
Ensinnäkin toimittajat ovat täystyöllistettyjä. Tai. Niin. Oletan, että suuri osa toimittajakuntaa istuu minun tavoin omassa tai toisten olohuoneessa tai vastaavassa katselutilassa, yksin tai porukassa, istuu telkun ääressä, imeytyneenä siihen kiinni, sen eteen linnoittautuneena ja yrittää ymmärtää tekstiä, puhetta ja kuvia ja jatkuvaa mallintamista, joka seuraa mieletöntä vauhtia lähestyvää pienplaneetta. Se ei ole yhtä suuri kuin maa. Siinä tapauksessa se olisi planeetta, yksi planeetta siinä systeemissä, joka kiertää omalla radallaan keskustähteämme aurinkoa.
Kun luin ylläolevan kappaleen, huomasin, että joku voi vetää siitä sen virheellisen johtopäätöksen, että olen toimittaja, yksi tästä arvostetusta joukosta? En ole. Olen vasta valmistumassa liikenteen paikallisohjaajan ammattiin. Olen harjoittelijana mukana käynnistämässä pilottihankkeena HKL:n ilman kuljettajaa liikkuvien bussien toimintaa. 5G-verkon laajuus Helsingin alueella mahdollistaa sen. Ikävästi häirikkönä taivaanrannalle ilmaantuneen Rangersin takia HKL on keskeyttänyt hankkeen. Uudet, viimeisen päälle varustellut bussit odottavat viistorivissä peruutusvalmiina terminaalissa ja odottavat käytännössä meidän ihmisten, myös liikenteen paikallisohjaajakokelaiden kanssa, että uhka katoaa ja arki palaa.
Rangers on törmännyt johonkin tai se on törmäillyt pitkin ja poikin, muutellut suuntaa, muuttanut muiden avaruuden vaeltajien suuntia ja nopeuksia ja varmaan myös olevia ja suhteellisia kiertoratoja ja nykyisessä vaiheessaan se on löyhästi kaksiosainen asteroidi. Kuvissa, jotka ovat tämänhetkisiä mallinnoksia todellisesta kohteesta, Rangers on kuin jättikokoiset haulikonpiiput, mustat piipunreiät, jotka osoittavat kohti maata. Siinä on yliluonnollisuuden tuntua. Se on kuin ei enää tästä maailmasta.
Mihin kohtaan laitamme pisteen tähän sekoiluun? Se tämä on, muun muassa. Totta ja sekoilua. Molempia. Tässä sekunnissa maailma loppuu ja joka loppu erottuu kiduttavana hidastuksena ja elämme enää uuden olomuodon odotuksessa. Kannattaako mennä enää syömään, vaikka vatsassa on tyhjä kohta? Kaikkea veikeää ja epäolennaisen tuntuista pitää tehdä ja toimittaa edelleen, vaikka missään siinä ei tunnu olevan järkeä.
On sotatila. Tällaista oli varmaan sodassa, tämä tunnelma.
Pysähdyin seuraavaan ajatukseen: Tavallisissa oloissa, siis siihen maailmanaikaan, kun avaruus toimi vielä rauhallisesti, ennustettavasti ja kun emme olleet näin nopeasti eteen tulevan, todennäköisen maailmanlopun kynnyksellä, silloin ihmisen elämä oli turhuuksien tavoittelua. Se on ollut sitä ikimuistoisista ajoista alkaen. Vain uskossa olevat ja olleet ja toisaalta se tieto, että on olemassa lapset, lapsenlapset, tulevat sukupolvet, että nämä yksilöt, yhteisöt ja kansat elävät meidän jälkeemme ja kansoittavat maan, vain nämä oletukset ovat tehneet mahdolliseksi ja mielekkääksi ajatella pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Jos hylkää ja heittää menemään tämän jatkuvuuden ajatuksen, voi heittää saman tien myös kaiken muun.
Menipä kaunoviritteiseksi. Tulee mieleen, että taidan muistuttaa kirjoitustyyliltäni arvon tätiäni. No, voisin valita huonomman esikuvan. Tulinko maininneeksi, että luin Siskoveikko Suomen vuosikymmen päiväkirjan alun eli sen, mitä sitä oli karttunut. Luin sen kokonaan ja aloin vasta sen jälkeen työstää näitä jälkikommentteja. Lukemani antoi minulle uutta tietoa ja veresti vanhoja kuulemiani.
Nukuin yön yllättävän hyvin. Näin varmaan unia, mutta en muista niitä. Aamulla oli ensimmäiseksi mielessä mitä uutta kuuluu maailmasta tai paremmin avaruudesta? Ajattelin, että herra, rouva Rangers oli eilen viikon päässä, joten tänään on sen mukaan kuusi kalenteriluukkua jäljellä avattavana. Sen jälkeen koittaa joulu.
Harras toiveeni on, että tämä osoittautuisi sittenkin jonkun laatimaksi, korniksi pilaksi. Sen kestäisi nyt. Mutta aika pian kiroaisi kyllä tämän huhun ja harhan levittäjän. Ihminen on nopea oppimaan ja nopea unohtamaan. Ne asiat kietoutuvat yhteen.
Toinen vaihtoehtoinen toiveeni on, että tietokonelaskelmat ovat viassa. Sitäkin saa toivoa. Lasken mielessäni siihen, siihen enemmän.
En vaivu toivottomuuteen. Minut on sangen vaikea hukuttaa siihen.
Kun aukaisin television, ajankohtaisohjelmat olivat täyttä avaruutta. Pelkkiä ajankohtaisohjelmia. Välissä piirrettyjä ja elokuvia, musiikkiohjelmia, kaikki siltä menneeltä ajalta, jolloin maailma ei ollut vielä loppunut. Myös tässä vaiheessa televisio-ohjelmat vaativat toimittamista ja suorien lähetysten liitteinä olevat klipit vaativat oman erillisen toimittamisensa ja työryhmien panokset. Samoin paneelien haastatteluissa esiintyvät henkilöt tarvitsevat taukoja ja vapaa-aikaa. He ovat ihmisiä, nukkuvat, syövät, paskovat, pitävät siestaa. He käyvät lenkillä, ylipäätään ulkona ja ennen muuta he käyvät netissä eri sivustoilla päivittämässä omaa tietouttaan.
Kaikki samalla, kun maailma valmistautuu tuhoonsa.
Asiantuntijat ovat oikeastaan selittäjiä, selittäjien ammattikunta, joka sovittaa netissä olevan, sieltä löydettävissä olevan tosiasia-aineiston tavallisten ihmisten ymmärryksen tasolle.
Monet uskonlahkot ovat julistaneet vuosisatojen ajan ennustusta maailmanlopusta: Maailmanloppu tulee. Oletko valmis? Nämä ennustajat ovat tai olivat naurunalaisia, mutta tarkemmin ajatellen, nykyvalossa, he taisivat osua oikeaan. Me puolestaan olemme etuoikeutetussa asemassa sikäli, että tiedämme kohta ja näemme livenä millainen maailmanloppu on? Oletettavasti näin käy. Siitä on ensimmäisiä pelejä ladattavissa netissä. Joku kuvittelee meidän loppumme ja piirtää sen. En pahastu enkä loukkaannu siitä. Olen huvittunut.
Lisäämme tulevalla tapahtumalla tai vaihtoehtoisesti hiuksenhienolla läheltä piti -tilanteella tietoa avaruudesta ja ajasta ja olemassaolosta. Haluamme varmaan tosi paljon nähdä ja kokea tämän kaiken? Kuka varaa ensimmäisen lipun? Anteeksi, en tiennyt, että lippuja ei myydä enää? Niinkö? Aivan, ymmärrän, siis vapaa esitys, ei sisäänpääsymaksua. Ilmaisia maistiaisia ei kannattaisi ottaa vastaan, mutta olkoon tällä kertaa.
Löysin kanavan, jossa käytiin läpi seikkaperäisesti Rangersin viimevuotista vierailua maan lähituntumassa. Kuvat olivat suhteellisen hyviä, vaikka kohde ei ollut helpoin mahdollinen. Järisyttävän kokoinen massiivi kirkastui kirkastumistaan lähestyessään. Sen muoto oli enemmän maapähkinää muistuttava, sellaisen kaksiosaisen, ikään kuin hajoava, mureneva rakenne. Muru. Jos toivoi tarkkoja lähikuvia terävine yksityiskohtineen, ne jäivät kuitenkin haaveeksi. Ne olisivat vaatineet seurantalennolle lähtenyttä, nopealla alustalla ollutta kameraa, mutta sitä ei ollut napattavissa toimintaan noin vain näin lyhyellä varoitusajalla.
Rangersia on epäilty tyypillisesti jäiseksi komeetaksi, mutta jos se oli sellainen, sillä oli kivisydän. Tältä näyttää kivisydäminen olio, vieras tuntemattomasta.
Kuvia, kuvia, kuvia. Loittoneva Rangers, vuosi sitten. Jäähyväispuheet sille ja joissa oli mukana pelko mahdollisesta jälleentapaamisesta. Mutta se menisi vuosikymmenien tai -satojen päähän. Se oli lohdullisesti tiedossa.
>>>jatkuu>>>
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti