Kalle Päätalon Viimeinen savotta oli viideskymmenesseitsemäs tänä vuonna lukemani kirja. Nautin lukemastani. Viimeinen savotta on tasapainoinen teos, eräänlainen yhteenveto kaikista Kallen kirjoista. Jos aikoisi lukea yhden Kalle Päätalon romaanin, suosittelisin Viimeistä savottaa. En muista edellistä, viidenkymmenen vuoden takaista lukukokemustani tästä kirjasta, mutta muistin muuten kaikkea muuta tuttua, monia tapahtumayksityiskohtia. Mietin kirjan lopun lähestyessä alitajuisesti ja uteliaana, miten kirja päättyy? Tyylikkäästi. Jätkä muuttuu kuollessaan poroksi. Miten Kalle Päätalo osaa kirjoittaa tunnelmia, keväistä yötä, kun on vielä lunta ja kuun noustessa nuoskalumi kovettuu kohvaksi? Kalle kirjoittaa monisanaisesti. Koska olen lähetellyt itse omia kirjoitusyritelmiäni kustantajille, olen saanut sieltä muun muassa sen ohimennen heitetyn palautteen, että ei pidä kirjoittaa liian yksityiskohtaisesti, vaan pitää jättää lukijalle tilaa. Hyvä neuvo. Kaikki kustantajien neuvot ovat hyviä, mutta Kalle Päätalo ei tainnut taipua siihen, vaan kirjoitti niin pitkästi, paksusti ja laveasti kuin tuntui olevan tarpeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti