Kaunis kesäpäivä

keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

Tilkankadulla

    







Pikkupakkasta uuden kuukauden alkaessa. Yksinäinen tähti erottuu taivaalla. Ehkä se on Arcturus. En muistanut mainita, että maanantaina, kun näimme rusakon pihalla aamulla, se tuli käymään illalla uudestaan. Istuimme sohvalla telkun ääressä ja näin liikettä rappusissa, jotka vievät B-rapun pihan puolen sisäänkäyntirampille: Rusakko tuli raput alas. Luonto on lähellä Helsingin Pikku Huopalahdessa. Gaz matkaan -käsikirjoituksessa on takkuisempi kohta. Poistin eilen sivun verran tekstiä, kirjoitin uutta ja muutin aikamuotoa. Edistyin viisi sivua. Olen tekstissä sivulla 552. Koko käsikirjoituksessa on 860 sivua. Tuntuu, että Helena teki eilen enemmän akvarelleja, luonnosteli akvarellilehtiöön ja virkkasi vähemmän. Hän ei ole ottanut erikseen mitään unilukemista, vaan lukee vain Murakamin kirjaa 1Q84. Minä olen lukenut puolet Riitta Jalosen romaanista Kirkkaus. Päähenkilö on kirjailija ja toipilas, skitsofreenikko, ymmärtäisin, ei-suomalainen ja reissaa Uudesta-Seelannista Eurooppaan Ibizalle ja nyt Andorraan. Samaan aikaan päähenkilö palaa tekstissä menneisiin aikoihin ja perheenjäseniinsä. Iltapäivän lukutunnilla jatkoimme kolmekymmentä sivua Dostojevskin Idiottin ääneenlukua. Jälleen yksi osa päättyi ja seuraavaksi aloitamme neljännen osan.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti