Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 1. lokakuuta 2023

Tilkankadulla

    








Kuu loistaa meille hajanaisten pilvien harson läpi näin Mikkelinpäivän aamuvarhaisena, Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivänä. Lokakuun ensimmäinen ja koska on kuun ensimmäinen sunnuntai, Hakaniemen torilla on Maalaismarkkinat. Kastuimme eilen aamupäivällä, kun patikoimme Munkkiniemeen kirjastoon hakemaan Svetlana Aleksejevitsin kirjaa Sinkkipojat. Kesäsade kasteli. Palatessa aurinko pilkisti hetken aikaa. Otimme muutamia kännykkäkuvia. Helena kutoo jotain hartiahuivia ja minä naputtelen koneella Lukija -fiktiota, jota on kuusi sivua ja joka vanuu ja hieroontuu. Luen viimeisiä sivuja Annie Ernaux’n kirjasta Åren. Nyt siinä on päästy vuoden 2000 rajapyykin ohi. Ennustuksista ja pelotteluista huolimatta tieteokoneet eivät menneet sekaisin. Kirjassa on luettelona tapahtumia vuosituhannen alusta ja on niitä hetkiä, kun lapset, aikuiset, keski-ikäiset lapset, tulevat seuralaisineen sunnuntailounaalle vuosia sitten eronneen äitinsä luo. Äidillä on nuori rakastaja, ensin salaa ja sitten tämän käy jo osallistua myös näihin sukutapahtumiin. Olennaista on, että äiti toteaa, etteivät hän ja hänen lapsensa puhu eivätkä ajattele juuri samoja asioita.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti