Kaunis kesäpäivä

maanantai 2. lokakuuta 2023

Tilkankadulla

    











Kymmenen astetta varttia vaille kuusi täällä etelärannikolla. Eilen kävimme kolmosen ratikalla Mannerheimintien Kuusitien päätepysäkiltä Hakaniemessä, ostimme torilta repun, se piti olla Helenalle, mutta reppu on liian iso hänelle, joten minä perin sen ja Helena saa vanhan reppuni. Ostimme samaan reissuun muikkukukon, pari lörtsyä, reikäleivän ja omenoita. Tori oli siirtynyt, tilapäinen halli, joka oli tätä ennen anastanut ison alan toria, oli hävinnyt. Alue oli tosin siltä osin aidattuna työmaana. Helena kuvasi eilen kutomuksiaan parvekkeella. Hän laittoi ne riippumaan henkareista tuuletusraudasta ja huomasi sitten, että seinä toimii takiaisena, joten siihen sai painettua hihat levälleen. Minä työstin edelleen Lukija -fiktiota, mutta koen, että se ei tahdo käynnistyä, ei nyt tai ehkä ei ollenkaan. Helenalla on luvussa Svetlana Aleksejevitsin Sinkkipojat. Hän varasi jonkin toisen Aleksejevitsin romaanin kirjastosta ja myöhemmin päivällä hän huomasi, että se on Matkalla. Minä luin loppuun Annie Ernaux’n kirjan Åren. Siinä oli hyvä loppu, jossa kirjailija kertoi ja samalla kertasi, miten hän aikoo kirjoittaa tämän kirjansa. Aloitin Hunter S. Thompsonin teoksen Suuri hainmetsästys. Pidän. Olen lukenut sitä kolmekymmentä sivua.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti