Kaunis kesäpäivä

perjantai 6. lokakuuta 2023

Tilkankadulla

    










Teimme eilen päiväkävelyn kirjastoon. Palautimme kaksi luettua kirjaa ja Helena lainasi Svetlana Aleksijevitsin kirjan Neuvostoihmisen loppu, alanimikkeenä Kun nykyhetkestä tuli second handiä. Kirja on vuodelta 2013 ja ilmestynyt suomeksi 2018. Samalla Helena otti meille tuoreen Helsingin Kirjamessut -ohjelmalehden. Hieno syyspäivä. Pikku huopalahti peilasi tyynenä. Luin ja kirjoitin eilen Näillä main -tekstiä. Se on lonkeroitunut sivulle seitsemän. Helena kutoo, kuvaa parvekkeella käsitöitään ja lukee Svetlana Aleksijevitsiä. Minulla on Hunter S. Thompsonin Suuri hainmetsästys menossa. Olen lukenut vajaan neljänneksen. Sisällysluettelosta näen, että hai on tulossa tuonnempana. Iltapäivän päätteeksi selasin Kirjamessujen ohjelmaa parvekkeella ja join teetä, kun varpunen lensi siitä vierestäni ja istui tuolin selkänojalle. Lintu huomasi minut, hypähti parvekelankuille ja nousin työntämään parvekkeenoven kiinni. Varpunen väisti, pyyhkäisi nokkaansa puuta vasten tai löysi ehkä jotain syötävää ja oli seuraavassa hetkessä lehahtanut matkoihinsa.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti