Suo sen suo(12)

    

SUO SEN SUO(12)

 

Justus seurasi Eliseä. He menivät ensimmäiseksi suoraan keittiölle. Justus tiesi, että siellä päivystettiin ympäri vuorokauden ja he saivat sieltä kuumaa teetä ja kanelisokerikorppuja, istuivat katoksen penkeille ja kastoivat korppujaan teehen. Pullamössöä, Joonas ajatteli.

- Minä luke suomea, Elise sanoi.

- Jaa. Kuulin vasta nyt ensimmäisen kerran.

Justus näki, että Elise sulatteli kuulemaansa. Hän kysyi puhuiko hän liian nopeasti: - Too fast?

- Vähän.

- Hauska kuulla, että luet suomea, Justus puhui ja pyrki lausumaan sanat rauhallisesti ja erillään toisistaan. - Miksi?

- Miksi? Elise vastasi. Hän levitti käsiään, kastoi korpun kannan teehen ja vei suuhunsa.

Justus arvioi, että Elise oli ehkä puolivälissä kolmeakymmentä. Ilman asepukua hän olisi käynyt kenestä hyvänsä perheenäidistä. Häntä olisi voinut erehtyä pitämään vaikka kodinhoitajana, kirjastovirkailijana, bussikuskina, minä hyvänsä. Hän ei tehnyt Justukseen varsinaisesti sotilaallista vaikutusta, mutta Justus oli kuitenkin kuullut muutaman kohtauksen, kaksi kohtausta, joiden aikana Elise oli komentanut alaisiaan ja häntä toteltiin mukisematta ja vastaan väittämättä.

- Miksi suomea? Justus kysyi uudestaan. - Minun arvioni mukaan suomi on vaikea kieli.

- Kyllä, Elise myönsi.

- Kuinka kauan olet opiskellut?

- Toinen vuosi.

- Ja ymmärrät jo? Ymmärrät paljon? Ymmärrät hyvin?

- Osan.

Elise nauroi.

- Anteeksi, jos käytän liikoja sanoja, vieraita sinulle, Justus pahoitteli.

Elise nyökkäsi, mutta ei vastannut.

Justus kysyi, mitä täällä tapahtui? Tänään? Ja oliko se ohi?

- Vihainen tulla.

- In english?

Please, Justus lisäsi mielessään.

- Harjoitan suomea, Elise vastasi.

- Okay. Hyvä.

Elise ei kertonut Justukselle mitään uutta. Hän tiesi jo kaiken ennestään.

Elise kertoi saattavansa seuraavaksi Justuksen tämän omaan kämppään. Näin pitää tehdä, koska alueella voi olla vielä vapaana liikkuvia tunkeilijoita. Hän toimii turvahenkilönä.

- I see.

- Sinun turvallisuus tärkeä.

- Okay.

Teen jälkeen he kävelivät leirialueen läpi. Justus ei huomannut mitään aiemmasta poikkeavaa. Mistään ei huomannut, että täällä olisi käyty jotain välienselvittelyä. Ei jälkiä ammuskelusta. Ehkä laukaukset oli suunnattu ilmaan, varoitukseksi?

- Näkemiin huomenna, Elise hyvästeli Justuksen vierastilan ulko-ovella. Hän ojensi kätensä ja Justus tarttui siihen.

- Oli hauska tutustua, hän sanoi.

Elise naurahti: - Totinen suomalainen.

- Kyllä, Justus vastasi.

Elise kurotti eteenpäin ja hipaisi poskellaan Justuksen poskea, kääntyi ja käveli pois.

Justus meni kuuliaisesti sisälle omaan yksiöönsä, riisui maihinnousukenkänsä, ne ensimmäiseksi ja istui sängyn reunalle. Hän otti kännykän esiin. Jatalta, pomolta oli tullut viesti: Haluan keskustella tarkemmin tietyistä sanamuodoista. Lue itse tekstisi läpi vielä kertaalleen. Ajatuksella. Jospa huomaat, että sinun asenteesi näkyy läpi. Se ei kai ole tarkoitus, oletan?

Justusta hymyilytti. Jatta oli aina niin monisanainen. Hän väitti, että se juonsi siitä, että hän on nainen ja kaikki naiset ovat puheliaita ja sanavalmiimpia ja sanastoltaan rikkaampia ja sujuvampia kuin miehet.

Justus oli saanut viestin myös leirin vieraista vastaavalta upseerilta. Viestissä kerrottiin tänä iltayönä leiriin tunkeutuneista kutsumattomista voimista, kahdeksan hengen joukosta, jonka hyökkäys oli torjuttu ja jotka henkilöt oli otettu toistaiseksi säilöön. Ei henkilövahinkoja.

Hyvä, Justus ajatteli. Hänen olonsa huojentui.

Viesti jatkui: Lisäksi suolla on jonkin matkan päässä kahden hengen jälkijoukko, loukkaantuneet ja jotka on tarkoitus etsiä huomenna helikopterin avulla ja kuljettaa hänen, Justuksen ohella lähimmälle lentokentälle tai tarpeen vaatiessa lähimpään yliopistolliseen sairaalaan. Nämä tiedoksi.

Jälkikirjoitus: Lennolla sinun on parasta pitää meiltä saamasi puku, kengät ja kypärä. Luovutat ne, kun jäät pois helikopterista. Lentäjä on ohjeistettu.

Seuraava viesti piippasi, kun Justus vielä luki edellistä: Jatta: Siellä on kuulemma ollut pieni selkkaus. Minulle tuli tiedotus, että aikataulun takia Justukselle, sulle ei voida valitettavasti järjestää tilaisuutta tavata säilöön otettuja tunkeutujia. Et viestinyt mitään?

Justus naputti vastauksen: Minut otettiin käytännössä vartiointiin ja kun yritin lähteä tutustumaan tilanteeseen, minun käskettiin istua aloillani. Minulle tuotiin oluttölkki eteen. Sitä rataa.

Jatta vastasi: Selvä. Sä olet kuulemma huomenna palaamassa työpaikallesi. Tervetuloa. Päästän sut nukkumaan. Jutellaan huomenna lisää. En häiritse enää tänään. Hei.

- Hei, Justus vastasi. Hän sanoi sen ääneen eteensä, ei kellekään, ei kenellekään muulle kuin itselleen.

Hän kallisti pitkäkseen sängyn päälle. Hän kuvitteli, ettei nukahtaisi vähään aikaan, mutta toisin kävi. Kännykkäherätys oli seuraava asia, jonka hän tajusi. Oli yhä pimeää. Justus riisuutui, peseytyi ahtaassa, mutta toimivassa sosiaalitilassa, pakkasi ripeästi varusteensa ja varmistautui siitä, ettei mitään jäänyt. Tunnelma oli sama kuin olisi lähtenyt hotellista, luovuttanut huoneensa. Nyt ei ollut kuitenkaan varsinaisesti mitään luovutusta, tulevaa vaatteiden vaihtoa lukuunottamatta. Justus jätti reppunsa ja vetolaukkunsa odottamaan ovenpieleen ja käveli keittiölle aamiaiselle.

Vieraista vastaava upseeri oli paikalla katoksessa ja hän viittoi Justusta liittymään seuraan. Kolme päivää sitten Justus oli tullut tänne tarkoituksella alueelle rakennettua tietä myöten, mutta nyt hän pääsisi tutustumaan isoon kuljetushelikopteriin.

- What you think? What you like? upseeri kysyi.

Justus ei ollut varma, tarkoittiko kysymys hänen koko oleskeluaan leirillä vai tarkoittiko se tulevaa helikopterimatkaa? Hänellä oli ennestään takanaan kaksi kokemusta helikopterikyydistä, mutta niistä oli jo kulunut aikaa.

- Is everything all right? upseeri jatkoi ja varmisti ja Justus myönsi ja vastasi, että kaikki oli kunnossa.

Kuulemma lennolla oli yksi korpraali mukana miehistöstä ja siksi heillä oli sellainen toivomus ja tehtävä Justukselle, että hänen pitäisi käyttää köysivinssiä.

Justus joutui kysymään, mikä se on? Sana oli outo: Ropewinch. Upseerilla oli vinssin käyttöohje mukanaan ja hän antoi sen Justuksen tutkittavaksi.

- That’s okay, Justus sanoi vilkaistuaan kuvaa ja ohjainta, jolla sitä käytettiin. - I can handle it.

- Fine. Great, upseeri oli hyvillään.

Lisäksi Justuksen oletettiin huolehtivan suolta noudettavista loukkaantuneista, jotta nämä päätyisivät varmasti ja turvallisesti hoitoon.

- Is it all right? upseeri varmisti. Hän levitteli käsiään, ehkä hieman nolona. Justus ajatteli, että heillä sotilailla oli ilmeisesti puutetta miehistön määrässä.

- Yes, hän sanoi.

- Is all now clear?

- Yes, Justus toisti. - I understand very well my job.

- Fine, upseeri naurahti, huojentuneena. - Thank you very much.

Justus ajatteli, että tekisi tästä osiosta oman artikkelinsa tai liitteen jo olemassaolevaan reportaasiin. Ehkä sittenkin oman, erillisen jutun.

Justus söi puuroa, munakasta ja nakkeja. Kahvia oli tarjolla. Hän otti omenan mukaansa lähtijäisiksi, käveli takaisin omalle kämpälleen, kirjoitti pöydällä olevaan päiväkirjaan päivämäärän ja oman terveisensä seuraavalle, tulevalle yövieraalle: Täällä oli karhuja haaskalla, kun olin visiitillä. Kahdeksan tunkeilijaa tuli leiriin, mutta en päässyt seuraamaan tilannetta. Liian vaarallista. Eli minusta pidettiin hyvää huolta. Toivotan mukavaa vierailua. Justus, reportteri.

Kämpän ovelta kuului terävä koputus.

- Come in, Justus kehoitti.

- Helou. Mark. My name. It’s time. Let’s go.

Justukselle näöltä tuttu korpraali seisoi ovella. Hän tarttui Justuksen vetolaukkuun. - Is it all?

- Yes. Please to meet you, Mark.

- I come with you.

- I know. I see.

Korpraali, Mark oli varustautunut ja laittanut kypäränkin päähänsä. Hän katsoi Justusta ja kopautti merkitsevästi omaa kypäräänsä.

- I do, Justus sanoi. Hän pani kypärän päähänsä, sääti hihnan, nosti repun selkäänsä ja he lähtivät astelemaan leirin lentoasemalle. Portille. Airportille. Suureellinen nimitys.

Helikopterin verkkosuoja oli otettu pois, mutta moottori ei käynyt vielä. Mark sanoi, että hän oli hoitanut asian. - You know.

- What? Justus kysyi.

Mark selitti, että häntä ei ainakaan huvittanut juosta helikopterin kyytiin siinä hujussa, kun lapakot pieksivät ilmaa ja joutui pitämään kiinni tavaroistaan ja tuntui, että paita nousee housuista. Tämän verran Justus ymmärsi, mutta korpraali jatkoi vielä juttuaan. Jatko jäi kuitenkin epäselväksi. Ehkä puhe oli kirnuamisesta. Buttering up. Justus ei ollut varma kuuliko oikein? Hän hämmästeli mielessään, mutta päätti antaa olla ja olla peräämättä tarkennuksia.