Suo sen suo(13)

    

SUO SEN SUO(13)

 

He kapusivat nostosillan ylös helikopterin kuljetustilaan, joka oli kuin pieni halli, sen kokoinen tai verstas ja jossa oli pitkät istuinlaverit molemmilla sivustoilla. Ruuma, Justus ajatteli. Laivoissa on ruumat. Justus ei tiennyt, mutta ehkä samaa sanaa voi käyttää myös helikopterin kuljetustilasta. Seinillä oli verkot, joissa oli tavaraa ja laverien yläpuolella olevista putkista tai tangoista roikkui käyttövalmiina turvavaljaita liinoissaan. Kuljetustilan perällä oli säilytyslaatikoita, ilmeisesti pultattuina kiinni rakenteisiin.

Mark esitteli ensin seinien yläosia kiertävät vahvat verkkopussit, joihin kuului laittaa kaikki irtain. Korpraali nosti Justuksen vetolaukun sellaiseen pussiin ja Justus pani oman reppunsa toiseen. Sitten Mark siirtyi perällä olevien laatikoiden luo ja viittasi kädellään Justusta tulemaan perässä. He avasivat laatikoiden lukitussalvat, jolloin niistä sai vedettyä esiin kaksi vierekkäistä paaria keskelle kopterin ruuman jalkatilaa. He jättivät ne siihen.

- We need them, Mark sanoi. - You see? What?

- Sure.

Mark naurahti. Hän näytti, että paareissa oli myös vyöt ja avasi ja levitti ne valmiiksi. Hän nosti yhden sormen ja toisen sen lisäksi: - We have two.

- Yes, Justus vastasi.

Seuraavaksi Mark ajoi kaukosäätimellä nostosillan sisälle ja peräluukun kiinni. Sisällä tuli hämärämpää, mikä saattoi tosin olla osin pelkkä tunnetila. Tilaa kiertävät ikkunat ja valaisimet valaisivat osaltaan, mutta tässä kuljetustilassa, ruumassa oli silti jotenkin hämyistä, mutta ehkä ei ollut tarkoituskaan, että kukaan esimerkiksi lukisi kyydissä ollessaan. Helikopteri oli täsmäliikuntaväline, jolla haluttiin vain päästä mahdollisimman nopeasti paikasta toiseen. Yhdestä pisteestä toiseen. Siellä ei vietetty muuten aikaa.

- Let’s see, men on board, close the seat belts, please, Mark opasti ja näytti Justukselle mallia.

He vyöttivät itsensä. Klik klik klik, lukitusmekanismit kilahtelivat.

- Good, Mark hyväksyi.

Hän retuutti silti Justuksen valjaita, kokeili niitä ja painoi tämän olasta istumaan laverille, peukutti ja kurkotti sen jälkeen luurin seinän pidikkeestä ja puhui siihen: - We are ready here. Over.

Hän kuunteli hetken ja jatkoi: - Two. Yes. Over.

Kuului, kun helikopterin moottori jyrähti käyntiin. Hetkeä myöhemmin Justus tunsi, että he nousivat ilmaan. Yksiö ilmassa. Vatsasta kouraisi.

Mark oli koko ajan puuhassa, liikkui liinan päässä, joka jousti miehen liikkeiden mukaan. Hän käänsi ensimmäiseksi näytön heidän eteensä ja siitä erottui savanni yläviistosta siinä suunnassa, jonne helikopteri oli matkalla. Justukselle tuli mieleen nimenomaan savanni tai pusta tai pampa, aro. He ylittivät vetistä suota, jossa oli pieniä rimpejä kuin ruostetta maalatussa pellissä tai rokkoa ihossa. Sivummalla näkyi vaaramaisemaa ja joki tai puro, patoallas tai ehkä se oli sittenkin luonnontilaista suon monimuotoisuutta. Hieno maisema katsottuna näin helikopterin korkeudesta. Aamu kaikkialla. Päivä oli vasta valkenemassa.

Justus huomasi, että Mark otti kaksi kypärää jostain verkosta ja kiinnitti ne leukahihnoista riippumaan omaan vyöhönsä, toisen toiselle puolelle ja toisen toiselle. Hän nyökkäsi Justukselle ja Justus nyökkäsi takaisin. Hän ymmärsi. Kaikki selvää.

Mark sanoi jotain, mitä Justus ei kuullut. Mies osoitti näyttöä ja Justus huomasi vaivaiskoivikon laidassa kaksi pienikokoista vaeltajaa. Näkökulmaharha. Eli ne jälkeen jääneet, jotka piti noutaa mukaan. He olivat jo löytäneet ne, hetkessä. Tai helikopterin ohjaaja oli löytänyt oikeaan koordinaattiin.

Justus vilkaisi Markia vieressään ja tämä nyökkäsi. - Are you ready? Justus luki miehen huulilta, näki, että miehen suu kävi koko ajan, mutta sanat häipyivät ja hukkuivat kuuluvista. Hän loi muutamista yksittäisistä englanninkielisistä sanoista tilannekäsityksen itselleen: Helikopteri ei aikonut laskeutua. Se oli liian riskaabelia, suoalusta pehmeää ja upottavaa.

Mark avasi kaukosäätimellä kuljetustilan keskellä olevan luukun ja äänet, melu, desibelit kasvoivat heti moninkertaisiksi. Mark naputti sormellaan Justusta olalle. Huomio, seuraa. Hänellä oli nyt eri näköinen kaukosäädin kädessään eikä se itse asiassa ollut kaukosäädin, vaan sähköinen ohjain, jonka kuvan upseeri oli näyttänyt Justukselle vajaa tunti sitten. Painikkeet, nuolitunnukset ylös ja alas ja stop. Lisäksi punainen, ulkoneva hätä-seis -painike.

- Can you handle this?

Korpraali toi suunsa aivan Justuksen korvanjuureen, jotta tämä kuuli.

- Jes, Justus vastasi, vaikka ei kuullut mitään, omaa ääntäänkään. Hän nyökkäsi ja nosti peukalonsa.

Mark taputti taas Justusta olalle ja ojensi ohjaimen hänelle. Seuraavaksi Mark tarttui katossa kiinni olevasta vinssistä roikkuvaan, edestakaisin heilahtelevaan köysilenkkiin, siniseen, paksuun nailonköyteen, jossa oli varmaan ohut keskusvaijeri vahvisteena ja piti siitä kiinni toisella kädellään, katsoi Justukseen, näytti ja painoi tämän käsissä olevan ohjaimen toista nuolinäppäintä, alaspäin osoittavaa nuolta, jolloin köysilenkki laskeutui, vaihtoi toiseen näppäimeen, ylöspäin osoittavaan nuoleen ja jolloin vinssi alkoi kelata köyttä sisään. Sitten hän vaihtoi taas painiketta, antoi löysiä köyteen, irroitti omien valjaittensa kiinnityksen orresta ja vaihtoi sen vinssistä tulevaan lenkkiin, nyki ja varmisti, että se tuli kunnolla kiinni.

Justus seurasi ja katseli sivusta. Mark nyökkäsi hänelle ja hän nyökkäsi takaisin.

Kaksi pelleä, Justus ajatteli.

- Ready? Mark kysyi, taas, tosin Justus näki tälläkin kertaa vain huulten liikkeen, mutta arvasi sanan ja sanoman. Hän nyökkäsi.

Mark siirtyi ja kyykistyi lähemmäs kuljetustilan pohjassa olevaa avointa luukkua, josta näkyi ilmaa, maata ja suota keinahtelevassa, vellovassa liikkeessä. Hän nyki köyttä ja katsoi samalla merkitsevästi Justukseen, joka painoi nuolinäppäintä ja köyttä avautui ja vapautui lisää. Justus odotti miehen hyppäävän köyden varaan, mutta tämä osoitti vielä erikseen sormellaan näyttöä, joka oli Justuksen edessä. Taas Justus nyökkäsi.

Vieläkään Mark ei hypännyt. Hän pudisti päätään Justukselle, pitkä, hermostunut, edestakainen päänliike, minkä jälkeen hän otti ohjaimen Justuksen käsistä, toi suunsa lähelle Justuksen korvaa ja sanoi: - Think, what you do. Don’t be stupied.

Sen jälkeen Mark ajoi löysät köydestä takaisin vinssin kelalle, antoi ohjaimen takaisin Justukselle ja hengitti uudelleen tämän korvaan: - Slow. Think, what you do. Don’t hurry. You understand?

Justus nyökkäsi. Hän tunsi kuumotusta poskissaan, kaikkialla. Häntä nolotti. Hän antoi vähän kerrassaan löysiä, tarkkaili Markia aukon reunalla, kun tämä kyykistyi siihen ja tarttui reunakahvoihin. Justus tarkkaili köyttä eikä päästänyt sitä tällä kertaa liikaa. Sitten Mark oli puolittain ulkona helikopterin alla, ylävartalo näkyi vielä, viimeisenä pää, kypärä ja sen jälkeen oli vain köysi kelalla, joka laskeutui täristen suoraan luukun keskellä. Justus katsoi vuoron perään köyttä ja vinssin kelaa ja kolmantena näyttöä, josta hän pystyi seuraamaan Markia koneen alla. Tämä heijasi kevyen, tottuneen ja silti samalla holtittoman näköisesti köyden varassa, kieppui alas painuessaan.

Kela pyöri. Justus kierrätti katsettaan siinä, ohjaimessa ja näytössä. Kamera kuvasi, kun Mark osui alas suon pintaan ja pyörähti. Justus nosti sormen pois nuolipainikkeelta. Nainen ja mies olivat kyyryssä siinä lähellä ja Mark viittoi ja teki näille käsimerkkejä. Nainen tuli edellä lähemmäs ja mies konkkasi kankean näköisenä perässä, kaatumaisillaan tai sitten helikopterin ilmanpaine horjutti. Ruoho ja kaikki muu kasvillisuus, joka oli niin sanotun laskeutumiskohdan alapuolella, lainehti kuin voimakkaassa pyörretuulessa.

Justus räpytti silmiään, piti silmällä Markia, joka oli maanrajassa kyyryssä pelastettavien vieressä. Näkymä toi Justukselle mieleen jonkin pelastusharjoituksen menneisyydestä, kauan sitten tai sitten se oli jostain ohjelmasta tai miksei televisiosarjasta tai elokuvasta.

Mark näytti ja teki liikettä kädellään, piirsi käsivarrenmittaista ympyrää alaspäin ja Justus katsoi ohjainta, siirsi peukalon alaspäin osoittavalle nuolinäppäimelle, painoi, katsoi näyttöä ja painoi uudestaan. Markin käsi leikkasi terävästi sivuttain ilmaa. Se oli kuin karatelyönti. Justus nosti sormen näppäimeltä.

Seuraavaksi Mark pyöritti käsivarttaan vaihteeksi käsi osoittaen suoraan ylöspäin ja Justus katsoi jälleen ohjainta, valitsi ylöspäin osoittavan nuolinäppäimen, painoi sitä ja nosti sormen pois ja katsoi näyttöä. Markin käsi pyöri edelleen ja näytti ylöspäin ja Justus painoi nuolinäppäimen pohjaan, vilkaisi vintturin kelaa, jolle köysi alkoi kiertyä, suunta oli oikea, vilkaisi taas näyttöä, jossa nainen alkoi nousta ja pyöriä köydessä kiinni jalat hajallaan. Rimpuillen. Ilmassa kuin jokin pellehyppääjä. Justus pudisti päätään omille typerille mielikuvilleen.