Kaunis kesäpäivä

lauantai 5. lokakuuta 2024

Tilkankadulla

    










Kävimme eilen aamupäivällä Munkkivuoressa leipä- ja kauppaostoksilla. Nurmikoilla oli kuuraa. Menimme ja tulimme Toimelan puutarhapalstojen ohi ylös Niemenmäelle ja Tarvontien risteyksen kohdalta Huopalahdentielle, jota pitkin alikulun kautta ostoskeskukselle. Aiemmin olemme kulkeneet Niemenmäen idänpuolen notkelmaa. Helena teki eilen piirroksia luonnoslehtiöönsä ja läppärin piirrosohjelmalla kuvitusta Kiipelissä -tekstiin. Minä kirjoitin kolme sivua - Pidät tästä varmaan -tarinaa. Miten tavoittaa unen tunnelmaa? Miten tavoittaa tavoittamatonta? Luimme eilen ääneen yli kolmekymmentä sivua Donna Tarttin Tikliä. Helena luki Eppu Nuotion hyvän mielen dekkarin Elämänlanka. Minä jatkoin William Gaddisin romaania Recognitions, jossa riittää henkilöitä. Musiikissa on sekä klassista, että kevyttä, nyt viimeksi mainittiin Händel, Mozart ja Sibelius. Muita suomalaisia ei ole esiintynyt. Yksi porukasta on joku Anselm ja ajattelin Anselm Holloa. Hän syntyi huhtikuun kahdentenatoista 1934 Helsingissä eli periaatteessa hän voisi olla yksi hahmoista, mutta miten lienee.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti