Taavetissa

    

Almanakan mukaan tänään on Suomen luonnon päivä. Kolmetoista astetta aamulla vähän yli viisi Luumäen Taavetissa. Sataa. Postauskuvana on näkymä Salpausselän harjanteesta eilen aamulla auringon jo haihdutettua enimmän sumun harvasta männiköstä. Helena keräsi eilen puolukoita ja minä poimin mustikoita. Lampaankääpää oli lenkkipolun vieressä. Alhaalla notkelmassa kasvoi paksussa sammaleessa pieniä kangasrouskuja siellä täällä ja toisessa kohtaa oli kolme kanttarellia. Koivun juurella erottui keltaisia lehtiä. Luulin niitä ensin koivunlehdiksi, mutta kasvusto oli kellastumaan alkaneita oravanmarjoja. Helena pääsi eilen takaisin lähes tavanomaiseen päivärytmiinsä. Hän ei piirtänyt, mutta katsoi sarjoja läppäriltä ja luki loppuun Leena Lehtolaisen jännärin Lumileopardin sydän. Minä muokkasin sivun verran Vanhan-tarinaa. Teksti oli oikeastaan ihan uutta. Tekstiä on nyt kaikkiaan sataneljäkymmentäkuusi sivua. Iltapäivällä ja illalla luin James Joycen teosta Finnegans Wake. Vietän sen kanssa aikaa. En pyri lukemaan tällä hetkellä tavoitteellisesti eikä minulla ole lukulistaa. Etsin ja valikoin niitä kirjoja, jotka mahdollisesti tukevat omaa kirjoittamistani ja antavat siihen lisää virikkeitä. Katsoimme eilen illalla myös koripalloa. Suomella tuntuu olevan hyvä joukkue ja tukeva ”Susijengi” taustalla.