Hyvää elokuun
ensimmäistä päivää. Seitsemäntoista astetta vartin yli viisi aamulla Luumäen
Taavetissa. Taivas on melkein kokonaan pilvessä. Valikoimme tälle päivälle minimalistisen
postauskuvan: Kuivunut koivunlehti riippui ilmassa Vallitien laidalla eli lehti
oli ilmeisesti tarttunut näkymättömään hämähäkinseittiin. Eilinen oli säässä
muutoksen aikaa. Pilviä kasaantui pitkin päivää. Ilmatieteen laitoksen
tutkakuvasta saattoi seurata pilvialueiden ja ukkoskuurojen ja salamien rastien
kulkua. Myöhään iltapäivällä ukkoskuuro ylitti viimein myös Taavetin salamoineen
ja sateineen. Helena piirsi eilen luonnoksia, katsoi sarjaa läppäriltä ja luki
Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kymmenettä osaa, Liekkejä laulumailla. Hän luki välillä
lisäksi parvekkeella vastikään saamaansa päiväkirjaa. Minä kirjoitin eilen kaksi
sivua Vanhan-tarinaa ja luin Henry Jamesin romaania The Wings of the Dove. En
lue yleensä takakansia, en ainakaan ennen kuin olen lukenut kirjan, mutta tämän
kirjan kohdalla tein poikkeuksen. Takaliepeen mukaan Kate Croy, joka on ollut
toistaiseksi esillä, ei ole kirjan päähenkilö, vaan pääosassa on Milly Theale,
American princess. Odotan, milloin tämä henkilö ilmaantuu kirjan sivuille.










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti