Päiväkirja

7.5.2020

Aurinkoinen arkiaamu. Yksi yö lähempänä muuttoa. Teimme eilen illalla pohjapiirroksen tulevasta kodistamme ja piirsimme kiinteimpien kalusteiden kuvitellut sijoitukset: Sänky, vierassohva, telkkusohva, keittiönpöytä, sohvapöytä, klaffipiironki, lankakaappi ja kahdeksan kirjahyllyä – sellainen palapeli, jossa palat voivat olla yhdessä tai erikseen. Kätevää. Näiden sovittelujen jälkeen totesimme, että vaihdamme keittiönpöydän pienempään. Harkinnan jälkeen päätimme luopua nykyisestä vierassohvasta ja korvata sen ehkä pienemmällä tulevaisuudessa.

Tältä näyttää alku. Päivämääriä: Virallinen vuokrasuhteen alkamispäivämäärä, se päivä, jolloin

saamme avaimet haltuun ja päivä, jona on muutto – kuin hyppy paikasta toiseen, kaikki kerralla mukana, pois pisteestä bee ja siirto ja purku pisteeseen aa.

Muuttoilmoitukset hoituvat netissä ja kun eivät hoidu, voi soittaa ja selvittää asian robotin kanssa: ”Hei, minä olen uusi robotti. Olen oppimassa toimessani. Kiitos, että autat minua kehittymään.” Voi hoitaa myös perinteisen asiakaspalvelijan kanssa: ”Hyvää päivää. Miten voin auttaa?”

8.5.2020

Teimme aamulla pyöräretken lähimetsään, hakkuuaukealle, josta keräsimme viime vuonna korvasienisaaliin. Ei näkynyt yhtään sientä. Olisi luullut kevään olevan aikaisessa tässä suhteessa, mutta ei ollut. Voi olla myös, että korvasienet olivat piilossa. Pikkulintuja lenteli pensaasta toiseen ja sirkutteli ja liverteli. Pystyyn kuivamaan kolotut haavat ovat oivia pönttöpuita. Kaksi isompaa mustaa lintua näkyi, palokärkipari.

Kaksi tiikerintaljaa -kirjoitusprojektini on sivulla 153. Viimeisen viikon ajan sitä on tihkunut sivun päivää kohti. Kas, viimeisen viikon ajan on tullut puuhattua enemmän muuta, tosissaan muuttoa. Varhaisin vaihe, alkuidea muuttorintamalla on kaukana kevättalvessa, mutta varsinainen liikkeellelähtö käynnistyi tämän viikon alussa. Viisi päivää sitten. H-hetki odottaa vajaan kolmen viikon päässä. Olemme menossa siihen suuntaan.

9.5.2020

Tällä hetkellä en ole lukemassa mitään ääneen. Yleensä luen monia kirjoja yhtä aikaa rinnakkain, mutta näissä muuttuvissa olosuhteissa riittää yksi - James Joycen Finnegans Wake -teos. Siinä riittää lukemista pitkäksi aikaa. Olen sivulla satakaksikymmentäkahdeksan. Vertasin lukukokemustani aiemmin muun muassa rantaan ajautuvien aaltojen katseluun. Sitä voi verrata myös vaikka pilvien katseluun, mihin tahansa luonnolliseen tapahtumaan, jonka tavoite on käsityskyvyn ulkopuolella. Nautin tekstistä, mutta en tiedä miksi. Tai tiedän yhden syyn: Sanoilla leikittely, runollisuus, monipuolisuus. Sanojen vuo.