Tipit(13)

Näyteteksti numero 13 - vuodelta 2020, lisätty 15.5.20

>>>jatkuu>>>

Kahdeksan: Vieraat ja tutut keskenään

He menivät Kotiin sisälle. Veli oli siellä myös ensimmäisenä ja enimmäkseen äänessä. Hän tuntui olevan vilkkaampi ja puheliaampi kuin Isäntä.

”Unohdin, että sulla ei ole sähköjä. Aika surkeaa elämää, ei televisiota, ei mitään.”

Sitten, hetkeä myöhemmin: ”Corgi jää tuonne Eteiseen? Niinkö? Ai, se ei viihdy muualla? En ihmettele. Älä loukkaannu, mutta en ihmettele yhtään.”

Taas kului hetki. Corgi-Lukukoira-Nuku seisoi odottaen valmiina lastenvaunujen vieressä päivänvaloisessa Eteisessä, joka oli tähän vuodenaikaan hämärä myös päivisin, mutta ei pimeä, seisoi ja odotti mitä Veli tekisi, mihin tämä asettuisi, mutta Veli ei ollut sen oloinen, että tämä istuisi alas tai tekisi mitään muutakaan siihen suuntaan.

Veli kierteli Huoneessa, mahtui kulkemaan sängyn viertä pientä edestakaista linjaa ja oli kuin koko ajan valmiina lähtemään pois.

”En ihmettele, en yhtään”, Veli sanoi, toisti ja jatkoi, melkein itkuisena: ”Kaasupullo vuotaa. Se haisee. Etkö sä haista sitä? Yhden kerran, kun raapaiset tulitikun, käy niin, että koko kämppä räjähtää. Tämä ei käy, ei todella.”

Sen jälkeen oli hiljaista jonkin aikaa. Veli palasi Eteiseen, aukaisi oven ja meni käytävälle. Corgi luuli, että Veli lähti kokonaan pois. Isäntä käveli perässä, mutta vain Eteiseen asti.

”Paikka”, Isäntä sanoi Nukulle. Nuku totteli, laski takapään kynnysmatolle ja alkoi haistella ilmaviriä. Ovi käytävälle oli yhä auki. Veli kuului puhuvan siellä. Ääni meni edestakaisin. Se koveni ja hiljeni, kuului selvempänä, voimistuen ja sitten taas vaimeampana. Kun se oli toistunut samanlaisena pari kertaa, Nuku ymmärsi, että Veli käveli edestakaisin ja puhui samalla. Sitä sanottiin puheluksi.

”Missä on lähin rautakauppa?” Veli kysyi. ”Voit opastaa sen verran.”

Corgi näki miehen tai puolet tästä tuli näkyviin oven takaa. Ovi leikkasi puolet pois. Veli oli kuin piilosilla, mutta hän ei ollut leikkisä, katsoi puhuessaan totisena Isäntää, puhui tälle ja Isäntä katsoi takaisin.

”Miten arvasin”, Veli sanoi, ei vilkaissut vieläkään Corgia, vaan ainoastaan Isäntää ja nyökkäsi: ”Mä käyn katsomassa mitä asialle voi tehdä. Sanoisin, että mulla menee ainakin tunti tai niillä main. Oletan.”

Veli odotti vielä ja kysyi: ”Tuonko jotain muuta? Tarvitsetko jotain muuta? Mä tiedän, että sä tarvitsisit sitä ja tätä, mutta en puhu siitä. Tuonko jotain?”

Isäntä rykäisi: ”Ei tarvitse.”

Corgi-Lukukoira-Nuku odotti ja kuunteli. Askeleet loittonivat ja se arvasi, että Veli käveli rappukäytävää ulko-ovelle. Kuului kuinka ovi aukesi ja päästi ulkoääniä sisälle. Näin oli jonkin aikaa kunnes äänet loppuivat. Se oli merkkinä Isännälle, joka veti oven käytävään kiinni.

”Paikka”, Isäntä sanoi taas. Hän otti buutsit jaloistaan, hattu lähti ja Corgi katsoi taas kerran tarkkaan outoa, päätöntä Isäntää. Se olisi halunnut toisaalta, että Isäntä olisi pitänyt aina hatun päässään. Toisaalta sitä huvitti, kun Isäntä oli päättömänä hassun näköinen. Jälleen sellainen kerta, jolloin Isäntä muuttui. Ehkä Isäntä oli peräti kolme eri henkilöä yhdessä.

Kodin tunnelma rikkoutui, sillä Isäntä alkoi puhua. Se oli outoa: ”Kaikkia harmeja ja vaikeuksia on enemmän kuin ihminen jaksaa kantaa. En pyytänyt tätä. En todella.”

Isäntä sanoi sanottavansa lastenvaunuille tai Eteisen seinälle, seisoi Nukun edessä ja takaa Huoneesta tuli päivänvaloa, joka loisti tummemman Isännän ympärillä.

”En osannut arvata, että Äidin kuolema aiheuttaa tällaisen sekasorron. Vai pitäisi minun muuttaa siihen asuntoon? Miksi, kun en halua?”

Isäntä pohti asiaa. Se oli asia, jonka Nuku ymmärsi myös: Isännän pohtiminen vaati tätä puhumaan ajatukset ääneen.

”Olisinko voinut toimia toisin? Kannattiko soittaa Veljelle Ruotsiin? Sosiaalitoimiston viranhaltijat edellyttivät niin. Jos en olisi ilmoittanut Äidin tilan heikentymisestä kenellekään enkä olisi käynyt asunnolla, silloin tapaus olisi paljastunut vasta myöhemmin. Haju ja kärpäset olisivat hälyttäneet kiinteistöhuollon työntekijät ja sossun väen paikalle. Naapurit olisivat ilmoittaneet asiasta.”

Isäntä päätyi pohdinnoissaan näihin sanoihin. Ne tuntuivat tyydyttävän häntä, sillä hän lopetti puheen, pysyi ilmeettömänä, päättömänä, ei katsonut Corgia, vaan kääntyi ja käveli Huoneeseen, pysähtyi kesken ja kääntyi piiloon Komeroon.

”Haisee”, Corgi-Lukukoira-Nuku kuuli Isännän sanovan. ”Totta kai kaasu haisee. Se haisee aina ja on haissut aina.”

Corgi kuunteli mitä muuta Isäntä sanoi tai sanoisi, mutta Komeroon laskeutui hiljaisuus. Corgi kuuli kuitenkin, että Isäntä oli siellä yhä, oli pitkän ajan ja yhtäkkiä Isäntä näkyi Huoneessa sängyn vieressä ja puhui taas: ”En osaa ryhtyä mihinkään. Ei voi tehdä mitään.”

Koira makasi pitkänään kynnysmatolla, lastenvaunujen vieressä, mutta kohottautui, kun rapun ulko-ovi kolisi, pysyi siinä asennossa, jännittyneenä ja valppaana, kun askeleet tulivat kohti. Ne saattoivat olla postin askeleet tai ilmaisjakelu tuli, mutta samassa soi ovikello. Se säväytti ja järkytti. Sitä ei ollut tapahtunut pitkään aikaan.

Corgi-Lukukoira-Nuku nousi koivilleen. Se olisi haukkunut, jos se ei olisi ollut niin pelästynyt.

Ovikello soi toisen kerran. Siinä vaiheessa Isäntä tuli Corgin viereen ja aukaisi oven ja samaan aikaan Corgi tiesi jo hajun perusteella, että tulija oli Veli.

”Rautakauppa on radan takana”, Veli alkoi puhua heti. ”En tiedä onko se lähin?”

Veli meni muovikassin kanssa Eteisen läpi.

”Mitä sä keräät näitä lehtiä?” Veli kysyi. ”Mihin tulevaan tarkoitukseen?

Corgi ei kuullut vastasiko Isäntä? Veli ja Isäntä menivät molemmat Huoneeseen. Isäntä jäi seisomaan sivullisen oloisena sängyn päätyyn, sängyn ja ikkunan väliin ja Veli katosi Komeroon. Corgi ajatteli omaa vesikippoaan siellä, mutta se ei halunnut mennä juomaan. Se menisi vasta, kun sillä olisi kovempi jano. Se seisoi keskellä Eteistä ja katsoi ja piti silmällä mitä ympärillä tapahtui.

Komerosta kuului tahmea niukahdus, kilahdus, useampia kilahduksia. Sen jälkeen Veli ilmestyi Huoneeseen ja Corgi näki, että miehellä oli oranssi letku roikkumassa kädessä. Veli tuli lähemmäs, tuli eteiseen asti ja laski letkun ja sen päässä olevan pienen hatun näköisen liittimen lattialle seinän viereen ja oven viereen. Nuku siirtyi askeleen sivummalle. Letku ja sen hattu haisivat pahalle. Se ei pitänyt niistä, ei ollenkaan.

”Kokeillaan toimiiko se”, Veli esitti ja meni poispäin Eteisestä. Corgi tajusi, että Veli oli aina vauhdissa. Se seurasi ja katsoi Veljen menoa, katsoi oranssia tulokasta ja olo oli sellainen, että teki mieli haukkua, mutta se ei saanut ääntä vieläkään. Monenmoisten järkytysten takia kävi näin.

”Tuuletamme ensin”, Veli kuului puhuvan.

Corgi kuuli mitä mies puhui, mutta se katsoi vain letkua ja hattua, vahti niitä. Se ei tiennyt mitä ne aikoivat? Se pelkäsi ja kavahti niitä.

”Mitä vaatelaatikoita nämä ovat?” Veli kysyi. ”Likavaatteet ja puhtaat erikseen. Ymmärrän. Sulla on tietenkin vaatekaapit täynnä kaikkea muuta roinaa?”

Isäntä vastasi jotain, mutta puhui niin hiljaisella äänellä, että Corgi ei kuullut sanoja. Veli sen sijaan ei säästellyt ääntä: ”Nyt teemme niin, että käymme syömässä yhdessä. Sinä aikana tämä katku häviää ja saamme selville vuotaako pytty vai ei? Vaikka en usko, että se vuotaa enää.”

Veli odotti ilmeisesti mitä Isäntä sanoisi ehdotukseen, mutta Corgi ei kuullut vastasiko Isäntä? Veli puhui joka tapauksessa, hän ei odotellut: ”Minä maksan. Kyllä. Nyt. Mä en ole tottunut paastoamaan.”

Isäntä ja Veli tulivat Eteiseen. Isäntä kiskoi buutsit takaisin jalkoihinsa ja laittoi hatun päähänsä.

”Mitä tuo liina tarkoittaa?” Veli kysyi.

Isäntä ei vastannut. Corgi näki ja kuuli, että Isäntä ei sanonut mitään eikä avannut suutaan. Ehkä Isäntä ei ollut puhunut mitään aiemminkaan.

”Pidä minun puolesta”, Veli älähti. ”Oma on hattusi. Oma on pääsi.”

Isäntä tarttui lastenvaunujen sankaan ja Veli älähti uuden kerran: ”Me emme tarvitse niitä mukaan. Koira pärjää tämän hetken ilman vettä. Laitat sille hihnan, se riittää.”

Veli katsoi puhuessaan ohimennen myös Corgi-Lukukoira-Nukua, joka vastasi katseeseen, seurasi sen jälkeen katseellaan molempia miehiä ja katsoi lisäksi seinustalla ikävästi haisevaa oranssiletkua pottipäineen.

Veli aukaisi oven, valot syttyivät käytävässä ja valoa pääsi sisälle myös Eteiseen. Isäntä laittoi hihnan pantaan Corgin kaulassa ja he astuivat Veljen perässä rappukäytävään.

”Avain?” Veli huolehti ja kysyi. ”Onko avain mukana? Avain?”

”On”, Isäntä vastasi.

Isäntä vastasi vasta, kun oli pysähtynyt ensin ja kokeillut taskujaan. Hän otti avaimen esiin. Se oli pieni pussukka, josta roikkui Isännän leikkaamia hapsuja. Siinä oli nyöri ja Isäntä aukaisi pussukan ja nosti sieltä esiin näytteille avaimen ja siinä olevan lenkin ja lenkistä roikkuvan, pienen muovikoiran.

”Hieno”, Veli sanoi, mutta hänen äänensä oli tuima tai enemmän voihkaisu kuin muuta.

Isäntä painoi oven kiinni niin, että se kilahti ja meni lukkoon.

Veli oli äänessä: ”Sopiiko, että menemme sellaiseen ruokapaikkaan, jonka mä valitsen vai oliko muita ehdotuksia ja vaihtoehtoja?”

Isäntä ei kuullut, kunnellut tai vastannut. He olivat kaikki vielä sisällä porraskäytävässä, ulko-oven luona ja Veli piti toisella kädellä oven vetimestä, katsoi taakseen Isäntää ja katsoi sen jälkeen koiraa Isännän vieressä.

”Koira osaisi vastata”, Veli sanoi.

Corgi ei tiennyt mitä se tarkoitti, mutta Veli ei kysellyt enempää eikä tarkemmin ja he menivät ulos ja laattojen yli jalkakäytävälle. Corgi yritti taas harpata laattojen yli, mutta lyhytkoipisena se onnistui siinä huonosti.

”Kaikki mukana edelleen?” Veli kysyi.

Corgi huomasi Isännän nyökkäävän. Sen näki, kun katsoi erikseen.

”Selvä”, Veli puhui. ”Käykö pizza?”

”Käy”, Isäntä vastasi.

”Oo”, Veli sanoi. Sitäkään Corgi ei ymmärtänyt? Veli puhui välillä mitä sattui.

He kävelivät lyhyen matkan. Corgi pysähtyi muutaman kerran haistelemaan ja tekemään merkkejä. Joka kerta molemmat miehet odottivat hiljaa ja puhumattomina. Joka kerta Veli lähti liikkeelle ensimmäisenä. Veli lähti liikkeelle heti, kun Corgi lopetti haistelemisen ja palasi jalkakäytävän asvaltille ja Isäntä jäi lähdössä pari askelta jälkeen. Corgi kulki tavallaan siinä miesten välissä.

”Onko sytytys myöhäisellä?” Veli kysyi kerran, mutta Isäntä ei ottanut kantaa.

Corgi katseli ympäristöä ja molempia miehiä, mutta ei pitänyt täysin tilanteesta. Se tajusi olevansa siinä suhteessa samanlainen kuin Isäntä, että se viihtyi hiljaiselossa. Veli ei ollut samalla lailla hiljainen. Tai ei millään lailla.

”Saa nähdä miltä Suomen pizza maistuu Ruotsin jälkeen?” Veli sanoi. ”Pärjääkö Suomi kaksinkamppailussa?”

He pysähtyivät kadunvarressa olevan pienen pizzapaikan eteen. Isäntä sitoi talutushihnan vetopään kiinni roskapöntön varteen ja veti hihnasta löysiä Nukulle.

”Paikka”, Isäntä komensi.

Corgi-Lukukoira-Nuku jäi seisomaan koivilleen. Ehkä se olisi laskenut takapään maahan, jos lastenvaunut olisivat kulkeneet mukana ja olleet siinä vierellä, mutta nyt se tunsi olonsa orvoksi ja turvattomaksi. Jalkakäytävä oli kapea ja ajorata, jota myöten autot kulkivat, lähellä. Ajoradan laidassa takana oli ratikkakiskot ja kun Nuku jäi siihen odottamaan, ratikka tuli mäen päältä ja alkoi kirskutella alamäkeen. Nuku ei pelännyt varsinaisesti ratikkaa, mutta se ei tuntenut oloaan silti millään lailla hyväksi. Se ei viihtynyt. Se oli rauhaton.

Tuuli pääsi puhaltamaan katukuilussa. Se pörrötti Corgin turkkia ja liehutti nauhoja. Corgi kääntyi niin päin, että kuono oli tuulta vasten, mutta ei laskenut kuitenkaan takamustaan alas asvaltille.

Corgi-Lukukoira-Nuku odotti milloin Veli häviäisi heidän seurastaan. Sellaista tapahtui. Kuka vain hävisi yhtäkkiä. Naamat vaihtuivat. Veli oli kuitenkin sitkeämpi. Hän pysyi heidän kahden mukana, kun he tulivat jalkakäytävää, kadun yli, toisen puolen jalkakäytävää, kääntyivät ensin yhdestä kadunkulmasta ja tulivat sen jälkeen pihamaalle keljujen laattojen kohdalle.

Veli oli mukana yhä. He eivät olleet eksyttäneet häntä.

Jos Corgi olisi osannut, se olisi toivonut varmaan Veljen katoavan, häviävän, mutta se ei osannut sellaista. Se ei ollut mikään temppukoira. Se ei harjaantunut niissä taidoissa, vaikka Emännän Tytöt ja varsinkin Isotyttö oli yrittänyt opastaa ja ohjata sitä.

”Äiti, me opetetaan siskon kaa Corgille temppuja.”

”Niinkö? Siitä vain vapaasti.”

Emännän ääni ja ilme oli huvittunut. Corgi oli päätellyt siitä, että temppuilu oli jotain hauskaa, mutta se oli vain lasten leikkiä eikä niissä pysynyt perässä.

”Corgi, anna tassu. Anna tassu.”

Isotyttö tarttui Corgin toiseen etutassuun ja nosti sen ylös.

”Tällä lailla. Kun sanon Anna tassu, ojennat tassun.”

Corgin piti tasapainoilla, että se pysyi pystyssä.

Isotyttö toisti leikin muutaman kerran, mutta Corgi kyllästyi siihen. Se vilkuili vain Emäntää, vilkuili omaa petipaikkaansa, katsoi Isotyttöä edessään ja Pikkutyttöä.

”Corgi, anna tassu.”

Isäntä ei jatkanut tätä koulutusta. Ehkä olisi kannattanut kuitenkin, Corgi-Lukukoira-Nuku ajatteli, kun he kolme pääsivät sisään Kotiin ja Veli oli yhä sinnikkäästi mukana. Temppu olisi voinut saada miehen katoamaan. Veli ei ollut vaihtunut sentään vaunuihin, jotka odottivat tyyninä Eteisessä. Nuku tervehti niitä tökkäämällä kuonolla.

”Mistä sait tietää koirasta?” Veli kuului kysyvän. ”Lehdestä? Mistä? Vai haitko sä varta vasten koiraa?”

Isäntä vastasi ilmeisesti tai Veli piti joka tapauksessa väliä ennen kuin jatkoi: ”Kaupan ilmoitustaululla? Päätit tulla hätiin? Ajattelitko, että autettava auttaa?”

Veli naurahti. Sitten hän vaihtoi asiaa: ”Haistatko kaasun? Mä en haista ainakaan eli vika oli letkussa tai liitoksessa. Kokeillaan sitä nyt.”

Corgi kuuli napsahduksen ja sihinän. Pelkkä ääni itsessään oli ikävä ja kävi korviin. Se yritti olla kuulematta, mutta mihin korvat pani. Se sulki silmät, mutta siitä ei ollut apua, joten se aukaisi ne uudestaan. Se olisi käynyt mielellään vesikipolla kastamassa pikaisesti kuononsa, mutta koska kaasu sihisi ja Veli oli Komerossa ja Isäntä Huoneen puolella Komeron ovella, se jäi aloilleen ja odotti.

”Kiitos”, Isäntä sanoi kesken kaiken. ”Näin ja ymmärsin.”

Kaasun sihinä loppui.

Veli palasi koira-aiheeseen. Se tuntui olevan hänelle sydänasia: ”Ehdotan, että palautat koiran edellisille omistajilleen.”

Hiljaisuus.

”Allergia? Älä nyt.”

Veljen ääni voimistui, kun hän sanoi sen.

”Se ei ole sun päänsärkysi. Haluatko, että mä hoidan sen asian? Ei? Eli et aio luopua koirasta?”

Veli mutisi jotain mistä Corgi-Lukukoira-Nuku ei saanut selvää.

”Se on sun asiasi mitä teet. Entä asunto, Äidin osake? Ymmärsit varmaan, että sosiaalihuolto ei maksa jatkossa sun asumiskustannuksiasi? Tuliko se selväksi? Anna suora vastaus.”

Isäntä ja Veli olivat molemmat Huoneessa, Isäntä sängyn päädyssä, Huoneen nurkassa, kasvot ikkunaan päin ja Veli seisoi Komeron ovensuussa. Hän katsoi Isäntää sivusta.

”Ymmärrän, että sinulla on ongelmia, mutta eikö kaikilla ole?”

Corgi seisoi paikoillaan ja odotti. Se huomasi, että ilta alkoi hämärtää. Ilta tuli varhain. Jokin siinä pakahdutti sisintä.

”Mitä kuvittelet, että ihmiset ajattelevat, kun näkevät sut liikkeellä lastenvaunujen kanssa ja joista jokainen täysipäinen näkee kauas, että siinä ei liikuteta lasta, vaan menossa on lumppukuorma. Sä tehostat vaikutelmaa sillä, että sidot vaunuihin kiinni noita typeriä nauhoja. Mitä ne on? Koiran turkissa on myös nauhoja. Jokainen vastaantulija panee ne merkille ensimmäiseksi ja tekee omat johtopäätöksensä.”

”Siinähän tekee”, Isäntä vastasi. Hän vilkaisi samalla Veljeä.

”Niin”, Veli vastasi. ”Niin tekee.”

He olivat hiljaa hetken.

Veli jatkoi maltillisempaan sävyyn: ”Mä haen auton satamasta. Tulen huomenna aamulla hakemaan sut. Teidät.”

Isäntä ei sanonut mitään.

”Käsitän tämän jälkeen paremmin sen, että täällä ei voi vieras olla yötä.”

Corgi-Lukukoira-Nuku oletti, että se ei ollut varsinainen kysymys. Oikeat kysymykset olivat erikseen ja piilokysymykset olivat jotain muuta.

”Missä asussa sä lähdet hautajaisiin ja haudalle?” Veli kysyi. ”Oletan, että sulla ei ole muita rytkyjä?”

Veli seisoi samassa asennossa ja Isäntä myös. Toinen katsoi ulos, jonne hämärä oli lankeamassa ja jossa ensimmäiset katu- ja pihavalot syttyivät ja toinen katsoi toisen katsomista.

Veli puhui: ”Äiti toivoisi varmaan, että saatamme hänet ensin hautaan ja alamme riidellä vasta sitten.”

Isäntä ei vastannut. Veli jatkoi: ”En tarkoita, että meidän pitää riidellä. Riiteleminen ei ole koskaan hyvä juttu.”

Veli odotti hetken ennen kuin lisäsi: ”Vai mitä mieltä sinä olet? Minä en pidä riitelemistä hyvänä enkä tarpeellisena. Oletko tästä asiaa samaa mieltä?”

”Olen”, Corgi kuuli Isännän vastaavan. Hän katsoi yhä ulos ikkunasta, mutta pään asento pani ajattelemaan, että hän näki jotain alhaalla nurmikolla talon seinänvieressä, lähellä seinää.

”Haudalla voi olla kylmä”, Veli sanoi ja jatkoi hiljaisemmalla äänellä. Corgi ymmärsi, että myös tästä miehestä löytyi eri henkilöitä eri tilanteisiin.

”Sulla on jonkinlainen talvitakki?” Veli kysyi.

”On”, Isäntä vastasi.

Corgi seisoi yhä kaikilla neljällä koivellaan keskellä Eteistä ja vahti miehiä. Se odotti sopivaa tilaisuutta, jotta voisi käydä Komerossa omalla juomakipollaan.

Veljellä riitti kuitenkin tarinaa ja asioita. Hän ei lopettanut vielä. Hän veti vain henkeä välillä.

”Ilmeisesti kello yhdeksän on sopiva aika?”

”On”, Isäntä vastasi.

”Ehdit käyttää koiran sitä ennen ulkona?”

”Ehdin.”

”Ehdit syödä aamiaisen?”

”Kyllä.”

>>>jatkuu>>>