Kaunis kesäpäivä

perjantai 1. tammikuuta 2021

Repe(13)

 >>>jatkuu>>>  





MINNI piti meille seuraa. Olimme minä ja se, yhden päivän tuttuja, mutta jokin sai Minnin ottamaan minut silmätikukseen. Hyvällä tavalla. Niin kuin se olisi kiintynyt erikoisesti minuun. Koira seisoi keittiönpöydän vieressä, enemmän minun lähelläni kuin Pasin.

Katsoimme sitä molemmat syödessämme.

Kerjääkö se ruokaa?” kysyin Pasilta.

Sillä on omat nappulat kipossa.”

Huomasin, että niin oli.

Kauanko se on ollut teillä?” kysyin.

Eilisestä alkaen.”

Vasta?”

Niin.”

Joku Njaanan sukulaisista oli tuonut koiran heille eilen aamulla, kun sen omistaja oli joutunut vuoteenomaksi.

Nyökkäsin. En ollut kiinnostunut viimeisen päälle. Tai asian otti enemmän yhtenä puheenaiheena.

Pasi kertoi, että Njaana on eläinrakas ja että hänellä oli etukäteen sellainen käsitys, että Suomessa on jokaisessa perheessä ainakin koira. Vaikka Jaana oli lukenut, kuullut ja ymmärtänyt, että Suomessa on kaupunkeja ja että Helsinki on suurkaupunki, hän kuvitteli tulevansa asumaan ja elämään jonkinmoisella esikaupunkimaisella alueella, jossa oli isoja omakotitaloja puutarhoineen tai vähintään pitkiä rivitaloja terasseineen.

En tiennyt oliko Pasi puhunut näistä asioista minulle ennen? Ehkä ei. Kun Jaana oli ollut paikalla ja olisi kuullut, Pasi oli välttänyt todennäköisesti tällaisia aiheita. Yritin miettiä ja muistella, mutta en muistanut.

Joten Jaana oli etukäteen valmis ja varautunut siihen, että meillä olisi koira”, Pasi puhui. ”Sitten ei ollut.”

Takaisku”, väitin väliin.

Pasi mutristeli suutaan, mutta ei myöntänyt.

Nyt Jaana puhuu, että meidän pitäisi muuttaa täältä jonnekin Malmin taakse tai vielä kauemmaksi. Koiran takia. Koira on ollut meillä päivän ja vaikka Jaana puhuu sillä lailla kuin tilanne olisi väliaikainen, se taitaa olla enemmän puhetta.”

Nyökkäsin.

En ole innostunut ajatuksesta.”

En minäkään, ajattelin. Ajattelin myös, että se ei tainnut olla Pasin mielipide, kun hän tokaisi, että Minni saattaa jäädä heille pysyvästi, vaan hän myötäili silloin vaimoaan. Hyvitteli. Pelasi ihmissuhdepeliä ja jossa lajissa minä en ole ollut koskaan hyvä. En hallinnut sitä lajia.

Ota lisää”, Pasi kehotti. Olin tyhjentänyt lautaseni.

Riittää. Kiitos”, vastasin.

Keitänkö jälkiruuaksi kahvin vai olisitko sä halunnut jotain muuta?”

Jotain muuta kuulosti korvissani oluelta tai viiniltä, mutta kieltäydyin siitä: ”Kahvi käy oikein hyvin.”

Laittaako ne kipsin käteen?” Pasi kysyi.

Myöhemmin. Ne olisi laittaneet sen heti, jos olisin mennyt suoraan tapaturmapolille. Siis heti, kun teloin käteni.”

Näin Pasista, että hän epäröi, mutta kysyi sitten kuitenkin eksyinkö väärään seuraan?

Niin. Kyllä. Liikuin väärällä kadulla.”

Pasi ei ole ollut koskaan liikkeellä kanssani. Olimme istuneet kaksi eri kertaa kahden tuopin ajan Ysissä, Pasin ehdotuksesta ja hän oli maksanut. Täällä asunnolla, Meri-Haassa Pasi ja Njaana olivat tarjonneet minulle valkoviiniä niinä kertoina, kun olin ollut vieraana.

Tarjouduin tiskaamaan ennen kuin muistin käteni. Aivot ja puhe eivät toimineet synkassa.

Varsinainen”, Pasi hörähti. ”Saitko edes sairaslomaa?”

En muistanut kysyä, pyytää.”

Varsinainen sankari.”

Istuin siis paikallani, kun Pasi laittoi kahvin tulemaan ja korjasi ruoka-astioita pois pöydältä ja laittoi piimän, maidon ja kevytlevitteen jääkaappiin. Istuin ja Minni seisoi vieressä.

Se pitää sinusta”, Pasi totesi.

Kaikki pitää meikäläisestä.”


Koira teettää. Pasi jätti minulle sen vaivan, että vein Minnin iltalirille. Olin luullut, että se oli jo tehty, mutta eipä.

Rannan laiturilla oli toinenkin koiranulkoiluttaja, jokin minulle tuntematon rotu. Koira. Kävelyttäjä oli ulkonäöstä päätellen nainen. He olisivat tulleet meitä vastaan, mutta kun nainen näki meidät, hän kääntyi ympäri ja alkoi taluttaa koiraansa poispäin, vei sitä verkalleen jonkin matkaa edessämme. Minni huomioi tämän, mutta pysyi rauhallisena. Se haistoi kuitenkin edellä menneen koiran jättämät merkit, pysähtyi kohdakkoin ja seisoimme pitkän tovin nuuskimassa, ennen kuin siirryimme muutaman metrin ja pysähdyimme seuraavalle kusirastille.

Koti-ilta kaikkien perinteiden mukaan. En ollut muistanut millaista se oli, mutta sitten tuttuus painoi leimansa kaikkeen. Pasi laittoi minulle petin valmiiksi olohuoneeseen. Kun tuli Uutisten aika, hän napsautti television auki.

Tämä ei kai häiritse sua?”

Ei.”

Istuin sänkyni laidalla ja pidin seuraa Pasille, tuijotimme telkkua, jossa oli tuttuja kasvoja ja periaatteessa maailmantapahtumat, -uutiset olivat myös tuttuja. Samat asiat toistuivat. Samoja nälkiintyneitä epäonnisia, samat pakolaiset, pakolaisjoukot ylittämässä Välimerta tai jotain merialuetta joka tapauksessa, telttaleirejä. Vedenjakelupisteitä, joissa naiset olivat muovipulloineen ja astioineen jonottamassa vettä ja tarinoimassa. Leirielämää. Kurjat ojat kaivettuina matalina puroina telttojen väliin. Hunnutettuja pyssymiehiä ajamassa kyykkylaumana avoimien armeijan jeeppien lavalla.

Mistä sä aloitat huomenna?” Pasi kysyi. Hän katsoi vain puolittain televisiota.

Poliklinikalta, ajattelin. Kättä kipunoi ja tykytti. Harkitsin pyytää Pasilta jotain särkylääkettä.

Meinaan sulla on varmaan jotain ohjelmaa mielessä?” Pasi jatkoi.

Niin”, vastasin. Olin toivonut, että Pasi paljastaisi ensin, mitä hän kaavaili, mutta ei näemmä tällä kertaa. ”Mulla on soppalan aika kahdeltatoista.”

Muistin sen. Ajattelin, että oliko Anna valinnut sen ajan, jotta se olisi minun helpompi muistaa? Luottiko hän meikäläisen muistiin, puheisiin, ylipäätään?

Viet vuokrasopimuksen näyttää?” Pasi kysyi.

Myös.”

Sää meni televisiossa. Sen mukaan yöllä voi olla muutamia pakkasasteita.

Onko sulla rahaa yhtään?”

On.”

Ei ole”, Pasi ei uskonut.

On.”

Jakoiko se sossutäti omistaan?”

Ei.”

En sanonut, että varsinainen tai edellinen sosiaaliohjaajani käyttäytyi ja toimi ikään kuin rahat ja edut, joista hän päätti, olisivat hänen tai häneltä pois. En sanonut tätä, koska minulla oli epäilys, että olin puhunut siitä joskus ennen. Tulee puhuttua ja puhuttua nimenomaan myös kaikkea sellaista, mistä kannattaisi vaieta.

Sää jatkui monen vuorokauden säänä. Säätilassa ei ollut tapahtumassa suurta muutosta tai siirtymää.

Suljenko?” Pasi kysyi.

Mun puolesta.”

Minni oli rauhoittunut omalle petilleen, mutta kun Pasi räpsäytti kaukosäätimestä kuvan pois, se tuli katsomaan siihen keskilattialle, ensin minua, sen jälkeen Pasia ja palasi siihen eteeni. Suu auki naurussa.

Mikä tuli?” kysyin siltä.

Kysymys sai koiran takapään vispaamaan.

Sä olet noitunut sen”, Pasi totesi.

Näin hänet silmäkulmastani, mutta katsoin Minniä. Katsoin sitä silmiin.

Se taitaa olla sun koirasi.”

Erehdyt”, vastasin.

Näetkö kuinka se kehnää sun luoksesi?”

Ajattelin, että saan kiittää siitä jalkojani, kiittää tai kirota. Jos Pasi ottaisi sukkansa pois, Minni voisi olla sillä kertaa nuolemassa hänen varpaitaan. Koiraan ei ollut luottamista, vaikka eikö koiraihmiset väitä päinvastaista? Pitääkö perua puheitaan tai ajatuksiaan? Parempi pysyä ajatusten tasalla ja puhua vähemmän. Suomalainen mentaliteetti ja asenne, hyväksi havaittu, pohjolan oloihin sovitettu ja niissä oloissa testattu, koeajettu ja havaittu toimivaksi.

Pasi istui yhä laiskanlinnassaan, telkkutuolissa, kaukosäädin kädessä. Veinkö nyt häneltä ilon ja tilaisuuden katsoa jonkin myöhäisillan sarjan, sellaisen, jota Njaana ei katsonut yleensä? Heillä asetelma meni minun ymmärtääkseni niin, että Jaana sai sanoa ja päättää ensimmäisenä mitä televisio-ohjelmaa he katsoivat, samoin kuin Jaana päätti ruuista, astiastosta, sisustuksesta, kodista kaikkineen. Jaana oli tullut, nähnyt ja voittanut. Hän oli asettunut aloilleen, asumaan. Hän oli jossain mielessä muka Pasin palvelija, koska hänen kulttuurinsa käsitti naisen osan niin, mutta siinä oli kuitenkin se piirre, että hän, thaimaalainen nainen ja vaimo, päätti kotiasioista, päätti siitä kaikesta, johon miesten ei kuulunut ottaa osaa eikä puuttua.

En tiedä onko entinen omistaja antanut sen nukkua vieressään sängyssä.”

Ai”, sanoin siihen. Ja Minnille: ”Minni.”

Näytin kädellä sen makuukselle, huopaa, joka oli seinustalla sohvapöydän takana: ”Paikka.”

Nousin ja kävelin sohvapöydän ympäri ja Minni tuli perässä.

Niin kuin näet”, Pasi huomautti.

En näe enkä huomaa. Minni, paikka.”

Sanaa oli toistettu koiralle, sillä se asettui pitkäkseen, ei vielä kyljelleen rentoutuneena, mutta aloilleen kuitenkin, pää pystyssä katsoen ja seuraten ja arvioiden kai tilannetta.

Miten se pärjäsi viime yön?” kysyin.

Hyvin. Tai en minä tiedä. Minä nukuin.”

Pää tyynyyn”, maanittelin koiraa. Se ei totellut. Se oli päinvastoin sen oloinen kuin valmistautuisi nousemaan takaisin jalkeille. Se oli sen näköinen, että odotin ja oletin, että se nousisi kaikille neljälle jalalleen, kun palaisin istumaan petini laidalle. Niin kävi. Käänsin koiralle selkäni ja kun istuin sängylle ja katsoin sohvapöydän yli, Minni vastasi katseeseeni, suu huvittuneesti auki ja kieli ulkona.

Onko sen kuuma?” kysyin. ”Se läähättää.”

En tiedä.”

Onko sillä vettä kipossa? ajattelin. Ajattelin, että minun pitää tarkistaa se. Ehkä Njaana oli halunnut minut tänne koiravahdiksi sen takia, koska Pasi ei ymmärtänyt mitään koirista? Njaana ei tiennyt, että minä en ymmärtänyt yhtään sen enempää. Mutta hänen kuvitelmissaan olin kai jonkinmoinen alkuasukas ja paimentolainen ja tulin siksi juttuun luontokappaleiden kanssa.

Nousin uudestaan ja astelin keittiöön. Kuulin kynsien rapisevan takanani.

Mihin sinä menit?” Pasi kysyi, sillä äänellä, äänensävyllä, että oletin hänen kysyvän sitä Minniltä eikä minulta.

Kaksi koirankippoa. Toisessa oli jäljellä ruskeita nappuloita, ehkä neljäsosa purkista ja toinen oli puolillaan vettä. Tyhjensin vesikipon lavuaarin, laskin vettä, odotin, että se kylmeni, täytin koirankipon ja asetin sen takaisin lattialle. Seuralaiseni, kaverini, Minni, joka oli tullut pyytämättä perässäni, kastoi kuonon veteen ja joi.

Sillä oli jano”, Pasi huomautti.

Seisoin ja odotin. Minni ei latkinut vettä niin kuin kissa, vaan hörppi sitä tai ääni muistutti sitä. Vettä meni muutama suullinen, ehkä kolmannes kiposta. Kun Minni nosti kuononsa ja astui taaksepäin, tyhjensin ja täytin astian uudestaan yötä varten.

>>>jatkuu>>>


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti