Terveisiä Taavetista

 31.12.2020  

Hyvää Uutta Vuotta. Hyvää vuoden viimeistä päivää. Onnea tulevalle vuodelle 2021.

Varhain liikkeellä loskaisella tiellä. Lunta sataa hiljaa. Kolme mäntyä koristavat tienviertä. Tienvierusmäntyjä pellon laidalla, joissa oksat kasvavat alhaalta asti, vääryskäiset, tuulten ja ohikulkijoiden mennessään riipimät. Hienoja mäntyjä.  

Pois väistyvästä vuodesta jää muistoon minulle Kaunis kesäpäivä -blogi. 2020 aloitimme sen. Silloin olimme kypsiä jakamaan mietteitämme, haaveita ja päivittäisiä kulttuuririentoja, jakamaan ne lukijoiden kanssa.

Tähän sopii tunnelmointi Marcel Proustin tyyliin. Lainaus Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin osasta Sodoma ja Gomorra I-II, sivulta 195: ”...omenapuitten sijaitsevan, ne olivat silmänkantamattomiin täydessä kukassa, ennennäkemättömän ylellisesti; jalat savessa mutta tanssiaisasussa ne asettivat surutta alttiiksi ihastuttavimman vaaleanpunaisen satiinin mitä ajatella saattaa, auringon pannessa sen kimaltamaan; kaukana taivaanrannalla meri...”

 1.1.2021

Tarkkana päivämäärän kanssa. Ensimmäinen Taavetin Uusi Vuosi. Vielä vajaan puoli vuotta kaikki, mikä tapahtuu meille Taavetissa, on ensimmäistä kertaa täällä. Ensimmäinen joulu meni ja samoin ensimmäinen vuodenvaihde. Uusi vuosi avautuu edessä isona, uutena ja pitkänä päivien sarjana, ikään kuin uutena tilaisuutena ja mahdollisuutena. Miten käyttäisin ja käyttäisimme sen ajan? Miten käyttäisimme sen parhaimmin ja tuloksellisemmin?

Tänään aamulla teimme kävelylenkin seitsemän jälkeen. Taavetin keskusta oli hiljainen. Kolme autoa, ei muita kävelijöitä eikä edes koiranulkoiluttajia.

Kaksi tiikerintaljaa -käsikirjoitukseni toinen kirjoituskerta on edennyt sivulle 180. Tänä aamuna olen työstänyt sitä neljä sivua eteenpäin. Otan vauhtia kauempaa, eilen ja aiemmin kirjoitetusta ja luen, korjailen korjattavat, uppoudun tekstiin ja sitten huomaan missä olen ja totean tyydytyksellä, että olen edistynyt. Koko käsikirjoituksessa on sivuja nyt 329.

Helena laittoi Repe(13) -postauksen julki. Repen tarina on puolivälissä. Kello yhdeksän aikaan postaus ei ollut vielä näkynyt blogit.fi:ssä. 

 2.1.2021

Aattona eli toissailtana katsoimme vanhan, perinteisen tv-ohjelman Illallinen yhdelle. Se on Uuden Vuoden traditiomme. Eilen olivat vuorossa kolme ensimmäistä Palmu -elokuvaa. Traditioita ja klassikkoja myös. Ajattelin, että näissä vanhoissa filmeissä on meidän Suomi-kulttuuriamme samalla lailla kuin esimerkiksi amerikkalaiset tuovat esiin, lainaavat ja matkivat heidän omia tv-koomikoitaan ja elokuviaan. Tietyn ikäpolven suomalaiset voivat lausua tuttuja Palmufilmirepliikkejä ja kaltaisemme tunnistavat ne ja vastaavat omilla lainauksillaan. Muitakin historiallisia Suomi-elokuvia on, joita lainataan äänenpainoja ja ilmeitä myöten, Tuntematon sotilas, Hilman päivät, Opri, nämä esimerkkeinä, mutta kirjojen osalta tällaiset lainaukset ovat vaipumassa unohduksiin. Kirjat kokevat uuden elämän elokuvina ja näyttelijäsuorituksina, henkilöityvät tiettyihin kasvoihin ja ääniin. Kirjat kulttuurin pohjana ja osana. Teksti, suomen kieli kielenä ja kertomuksena.