Kerään tähän lisää vaikutelmia ja lainauksia D. T. Maxin kirjasta David Foster Wallace. Jossain haastattelussa Wallace kertoi, lainaus sivulta 176: ”tuntui kuin koko maailmankaikkeus olisi nauranut minulle kimakkaa, ivallista naurua. Olin antanut kaikkeni, ja tämäkin vielä. Tunne väreili pitkään ilmassa kuin tosi pahanhajuinen pieru.” Tämä parahdus perustui ilmeisesti novellikokoelman Kummatukkainen tyttö saamaan vastaanottoon yleisössä. Teos ei ollut menestys.
Eteenpäin: Seuraava lainaus Wallacen sanomia, sama Maxin kirja, sen sivulta 209: ”Muistin että pari vuotta vanha kamani on ihan kauheaa, mutta eihän se olekaan; se ei vain oikein johda mihinkään ja yrittää liikaa olla nokkelaa ja taiteellista tekstiä sen sijaan että yrittäisi toimia tunnetasolla. Minusta tuntuu, että olen muuttunut, olen oppinut niin paljon siitä, millaista hyvä kirjoittaminen on.” Tätä mieltä herra kirjailija oli 90 -luvun alussa. Infinite Jest kypsyi ja sitä oli olemassa jo siellä täällä, mutta synteesi oli vasta tekeillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti