Kaunis kesäpäivä

keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Terveisiä Taavetista

   










Kesäkuu on puolivälissä. Luumäen Taavetissa sataa. Eilen kävellessämme totesimme kesän kukkaloiston lisääntyneen. Päivänkakkaroita oli kunniakujana Savitaipaleen suuntaan vievän kevyen liikenteen väylän kahden puolen ja pienet perhoset lensivät edellämme. Tienleikkauksen rinne oli sinisenään lupiineja. Eilen päättyivät toistaiseksi Nations Leaguen jalkapallo-ottelut. Katsoimme enimmäkseen Saksan ja Italian välistä ottelua ja välillä Bosnia-Hertsegovinan ja Suomen tilannetta. Suomen jalkapallohurjat tekivät kaksi maalia, mutta isäntämaa pani paremmaksi. Yllätyksenä Englanti hävisi toistamiseen Unkarille. Helena lukee dekkarin päivässä. Nyt hänellä on luvussa Donna Leonin Anteeksiannon houkutus. Doris Lessingin Väkivallan lapset -sarjan aloitusosa Parempien ihmisten lapsi on minulla yli puolen välin. Päähenkilö tekee hämmästyttäviä ja silmät avaavia huomioita: Upeassa kaupunkitalossa yhdessä eläkkeellä olevan miehensä ja aikuisen poikansa kanssa asuva tuttavarouva tunnustaa ja väittää olevansa köyhä, vaikka ei siltä näytä. Päähenkilö on elänyt oman tähänastisen lapsuutensa ja nuoruutensa mudasta ja lehmänlannasta tehdyssä olkikattoisessa, väliaikaiseksi tarkoitetussa rakennuksessa, joka on kymmenen kertaa kehnompi ja kurjempi asumus kuin tuttavarouva osaa kuvitellakaan. Ja silti heidän palveluksessaan elävät mustat alustalaiset kadehtivat isäntäväen bungalowin loistoa. Kaikki on niin suhteellista. Kolmessa viime aikoina lukemassani kirjassa on kaikissa otettu esiin juutalaiset, Proust Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanissaan, Umberto Eco Prahan kalmistossa, jonka tapahtuma-aika on 1800-luvun jälkipuoli ja nyt tässä Lessingin kirjassa ja jossa kuvataan sadan vuoden takaista maailmaa. Arvostamamme tiedotusvälineet muistuttivat näihin aikoihin, että juutalaisten pahoille aikomuksille on tehtävä jotain ennen kuin on myöhäistä. Puheet tehosivat. Eräs H otti varta vasten asiakseen juuria väärärotuiset kokonaan pois ja puhdistaa ihmiskunnan tai ainakin Euroopan.










 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti