Sataa tihuuttaa Luumäen Taavetissa. Maisema on sateen liottama. Kuolema oopperassa oli Donna Leonin ensimmäinen dekkari ja jonka Helena luki toissapäivänä ei ensimmäistä kertaa. Kuolema vieraalla maalla on hänellä nyt kesken. Minä olen lukenut kolme neljäsosaa Doris Lessingin kirjaa Hyviin naimisiin. Jäin kesken hyvin hemingwaymäisen kohdan, jossa lentokone laskeutuu hiekkakentälle keskellä Afrikkaa ja sieltä autetaan ulos paaripotilaita ja muutama omin jaloin kulkeva mies, joista kahdella on mahahaava. Vihaisia ja katkeria miehiä, joilta ovat hermot pettäneet, mutta joka ei muuta sitä, että he käyttäytyvät aggressiivisesti ja uhkaavasti. He ovat raakkeja. Heidät passitetaan kotirintamalle. Vuoden leirityksen jälkeen he ovat saaneet ensikosketuksen viholliseen, sotaan ja sekosivat sotaneuroosiin. Se on heissä tulevana ja pysyvänä poltinmerkkinä. Lopetin lukemisen, kun aloimme katsoa Hemingway -dokumentin toista osaa. Lyhyttä proosaa kokeillut kirjoittaja siirtyy pitkään proosaan, saa aikaan mestarillisen esikoisromaanin Ja autinko nousee, syntyy kirjailija ja myöhemmin, kun Hemingwayn toinen romaani Jäähyväiset aseille tulee julki, hänestä tulee Amerikan eturivin kirjailija. Ensimmäinen avioliitto on takana ja alkaa toinen. Katsoimme ohjelman jälkeen Quentin Tarantinon tähdittämää dokkaria toisesta Sergiosta, spagettiwesternien ohjaajasta, josta minä en ollut kuullut ennen. Enkä niistä muista italialaisista ohjaajista ja kuvaajista ja näyttelijöistä, jotka ovat tuottaneet markkinoille italowestern -lajityyppiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti