Kaksitoista astetta aamuviideltä Luumäen Taavetissa. Postiluukussa odotti Luumäen Lehti. Pääkirjoituksessa valitettiin yleisökatoa Taavetin Teatteripäivillä ja oli epäilys, että someinformaatio ei ilmeisesti riittänyt? Totta. Teatterin luulisi olevan näkyvää, lakanabanderolli Linnalantien yli tai edes kyltit valaisinpylväiden kyljissä ja nämä liehumassa monta päivää etukäteen. Moni tapahtuma kilpailee samoista kuluttajista, jotka suunnittelevat tekemisensä vähintään kahden päivän viiveellä eikä ekstempore. Illalla meillä meni jälleen puolenyön yli, kun katsoimme naisten EM-jalkapalloa. Ruotsi ja Hollanti voittivat niukasti omat ottelunsa niin kuin oli oletettu. Tähän mennessä vasta Englanti ja Saksa ovat varmistaneet tiensä jatkopeleihin. Helena luki loppuun Sheldonin Koston jumalat -jännärin ja oli tyytyväinen siihen. Doris Lessingin muistelmat ovat hänellä yhä kesken. Eilisessä postauksessa kirjoitin, että olen huolissani Miki Liukkosen romaanin O jatkosta. Olen edelleen. Leviääkö se käsiin? Siinä oli sellainen minun mittapuuni mukaan huonompi kohta. Raikkaus vaihtui sutuksi. Kun suttuhuttu oli ohi, tilanne kyllä parantui jälleen, mutta etenen silti varuillani. Kuusisataa sivua luettuna ja kaksi ja puolisataa edessä. Minkälaisen solmun kirjailija tekee tähän loppuun? Onko hän ottanut liian monta henkilöhahmoa, draamalinjaa ja juonnetta samoihin kansiin? David Foster Wallacen henki leijuu yhä koko sanakoosteen yllä kuin paikalle lehahtanut vanha varis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti