Arkiaamu. Maanantai. Kaksi astetta pakkasta. Taivaalla näkyy muutamia tähtiä. Eilen päivällä aurinko paistoi ja illalla ihailimme puolikasta kuuta ja Jupiteria. Eilen teimme aamupäivän omia taideluomiamme, Helena paranteli kirjakansiluonnostaan ja teki toisen vähän erilaisen. Minä jatkoin Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Ulkoilimme sen verran, että kävimme kaupassa ja samalla kuljimme edestakaisin Mannerheimintien jalkakäytävällä. Keskipäivästä eteenpäin katsoimme päiväunien sijasta televisiosta perätysten kaikki kolme Komisario Palmu -elokuvaa. Ne kolme mustavalkoista. Viiden tunnin filmisessio. Välillä unetti, mutta se tunne meni ohi. Katsoin näitä tuttuja kuvia niin, että tarkkailin väliin Matti Raninia silloin, kun hän ei ollut äänessä, vaan näytteli pääesiintyjän taustalla ja samoin Leo Jokelan ilmeitä. Tarkkailin Esko Salmista Kaasua Komisario Palmu -elokuvassa ja sitten Tähdet kertovat -elokuvan isommassa roolissa. Tutuissa filmeissä voi etsiä uusia kuvakulmia ja yksityiskohtia. Vietimme siis osin erilaisen vuoden ensimmäisen päivän. Luin kuitenkin illemmalla ääneen kymmenkunta sivua Dostojevskin Karamazovin veljeksiä. Lukiessani ajatukseni harhaantui ensimmäisen kerran kirjailijan pääteokseen Rikos ja rangaistus -romaaniin. Tein mielessäni vertailua. Nyt, kun olemme lukeneet neljäsosan Karamazovin veljeksistä, joka on hyvä kirja, arvostan kuitenkin enemmän Rikos ja rangaistus -teosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti