Eilen oli toinen perättäinen päivä, jona patikoimme Munkkiniemen kirjastoon ja takaisin. Laitoimme varalta piikit tossujen kantapäihin, mutta ne olivat turhia. Pikku Huopalahden pinta oli maitomaista vettä ja jäätä. Mustarastaat lentelivät pihapuskissa. Kevään tunnelmia. Helena lainasi Keith Richardsin kirjan Life. Hän luki eilen loppuun Elmore Leonardin Jackie Brownin ja otti uudeksi unilukemiseksi Simenonin dekkarin Maigret virittää ansan. Etenin kahdeksan sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Sain luettua Paavo Rintalan Sissiluutnantin loppuun. Ymmärrän, että se loukkasi aikoinaan nationalistien tunteita sukupuolesta riippumatta ja myönnän, että kirja on kirjoitettu hallitusti, mutta se jäi ulkokohtaiseksi. Aloin lukea Rintalan myöhäistuotannon Kauneuden attribuutit -sarjan ensimmäistä osaa Aika ja uni. Se tuntuu heti enemmän omalta kirjaltani. Eilen iltapäivällä luimme reilut kaksikymmentä sivua puolustajan puhetta Dostojevskin kirjassa Karamazovin veljekset. Ne syyt, joiden syyttäjä oli aiemmin osoittanut todistavan syytetyn syyllisyyttä, samojen syiden puolustusasianajaja osoitti päinvastoin tukevan syytetyn syyttömyyttä. Puolustus peräsi syyttäjää esittämään todisteita, varkauden osalta ne rahat, jotka on varastettu ja murhan osalta todistajan, joka on nähnyt murhateon. Dostojevski on varmaan halunnut näyttää alleviivaten, että totuus on suhteellinen. Ikiaikainen viisaus, joka pätee yhä. Pätee tänä päivänä, ei vain vanhassa romaanissa Venäjällä, vaan meidän arjessamme ja yksioikoisessa ajattelussamme. Totuus on monta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti