Kun tulimme eilen aamulla metsästä, huomasin mustikkapurkissa, marjojen päällä vaaleanvihreän koivunlehden. Poimin sen pois, mutta se olikin perhonen, joka veti siivet uudestaan yhteen ja lepäsi siinä kämmenellä kyljellään ja otti lämpöä. Kävelimme eteenpäin ehkä kaksisataa metriä, jonka jälkeen laskin perhosen kädestäni kannon päälle. Samassa se levitti siivet, lepatti viereiseen orapihlaja-aitaan ja jäi oksalle lepäämään, taas niin kuin se olisi ollut lehti. Mustikoita on vielä, mutta ne varisevat, kun koskettaa varpua. Puolukoissa on syvän tummanpunaisia kypsiä terttuja siellä täällä. Kangasrouskuja on paljon. Löysin myös muutaman kourallisen suppilovahveroita. Viime syksynä en löytänyt niitä. Se johtui varmaan siitä, että nämä metsät lähistöllä ovat uusia meille, mutta elän toivossa, että tänä syksynä löydämme suppiksia kuivattavaksi asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti