Terveisiä Taavetista

  

Aste pakkasta. Arkiaamu. Jatkan Kalle Päätalosta. Olen lukenut Iijoki -sarjaa alusta muutamia osia, osin jopa kolmeen kertaan. Koska sarjan kirjoittaminen vei yli neljännesvuosisadan, sitä ei voinut odottaa, että se olisi ollut valmiina olemassa, kun alkoi lukea ensimmäistä osaa. Ei tiennyt tietenkään myös, kuinka pitkä sarjasta tulisi ja saisiko kirjailija urakkansa päätökseen? Ennen Iijoki -saagaa olin lukenut ainakin Selkosen kansaa, ehkä Myrsky Koillismaassa -teoksen, Viimeisen savotan ja Kairankävijän, Mustan lumen talven ja Höylin miehen syksyn ja jonka viimeksi mainitun luin jokin aika sitten uudestaan ja petyin kirjaan. Samoihin aikoihin otin kirjahyllystämme ennen lukemattoman Kallen kirjan, Oman katon alle. Iijoki -sarjaa. Luin sen enkä ihastunut. Ajattelin, että se voi johtua aiheesta. Tapahtumapaikka siinä on Tampere eikä kaira Iijoen latvavesillä. Epäröin silti tarttua Viimeiseen savottaan. Halusin, että tämä nuoruuden ensikokemukseni Kalle Päätalon kirjoihin, säilyisi yhtä upeana kuin se elää muistoissani. En halunnut sotkea sitä vettä. Tein sen myönnytyksen itselleni, että menin kirjastossa Päätalon hyllylle, siellä sitä on luettavaa ja Viimeinen savotta löytyi ja luin ensimmäiset rivit. En lainannut sitä vielä silloin, minulla oli toinen lukukirja kesken, mutta seuraavalla kirjastoreissulla lainasin. Olen lukenut Viimeisen savotan puoliväliin ja pidän siitä, selkeästi enemmän kuin Oman katon alle -historiikista.