Kjell Westön Leijat Helsingin yllä oli viideskymmenesviides lukemani kirja tänä vuonna. Kirjoitin aiemmin, että se on odottanut kirjahyllyssämme viisitoista vuotta, jotta lukisin sen. Pidin kirjasta, mutta samalla se oli ikävän melankolinen, masentava. Hyvinvoivat ihmiset voivat huonosti, erosivat, kadottivat toisensa, löysivät hetkeksi uudestaan menneen kipinän hehkun, mutta se ei maistunut enää samalta. Tulee mieleen ovatko nämä sellaisia ihmisiä, jotka osaavat elää vai ei ja millä lailla pitäisi elää? Välillä tuntui, että Leijat Helsingin yllä oli turhan pitkä, mutta kyllä se oli sen pituinen kuin sille kuului. Nyt, sunnuntaiaamuna ulkona on yksi aste. Hurr.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti