Terveisiä Taavetista

 

 

Eilen iltapäivällä parvekkeella havaitsin haukan. Niitä näkyy Taavetin yllä silloin tällöin. Tämä yksilö oli keskimääräistä isompi, tumma alaviistosta. Voisiko olla ruskosuohaukka? Pääskyset vaikuttivat sen rinnalla pieniltä sirpeiltä. Haukka löysi nousevan ilmavirtauksen, teki siinä muutaman kierroksen, vaihtoi paikkaa, löysi toisen nousevan virtauksen idempänä ja ajautui katonlappeen taakse. Taivaalle kerääntyi korkeita pilvimuodostelmia ja ukkonen kumisi jossain kaukana. Katsoin pilvien liikkeitä ja huomasin saman haukan. Se pysytteli paikallaan korkeuksissa, lähti katsoessani viistoon pudotukseen, syöksyyn ja katosi näkyvistä talon taakse. Tavoittiko se jotain myyrää entisen pellon, nykyisen niityn pientareelta tai Rusalan pihamaalta. Tänä aamuna lämpömittari näytti viideltä kahtakymmentä astetta. Kuuden maissa olimme polkemassa pyörillä rannalle. Vallitiellä lensi vieressä seuraava haukka. Vilkaisin ensin, että se on harakka, mutta totesin sitten, että ehkä se oli kanahaukka, puikkelehti männynrunkojen väliin.

Terveisiä Taavetista

 

Kuivaa on. Maa rutisee. Sadettajat pyörivät ja kastelevat urheilukentän nurmikkoa. Pihan pihlajien lehdet ovat ruskeita käppyröitä, sireenien lehdet vielä vihreitä, mutta nuukahtaneita. Koivuissa on keltaisia lehtiä, yksittäinen vaahtera on kuivunut ja muiden vaahteroiden lehdet taudin täplittämiä. Nurmesta ei voi puhua, vaan se on ennemmin kenttä, jyrätty, kitulias, keltainen savannimaisema. Ilmatieteen laitos lupailee lämpötilan kipuavan tänään korkeimmillaan kolmeenkymmeneenneljään. Helle-ennätykset vaarassa. Milloin ovat vuorossa sateet? Joko ensi viikolla? Ei haittaisi.

 

Kun kuu kääntää kasvot(43)

>>>jatkuu>>>   

Ensin näytteeksi omaa urheiluselostustani: ”Rakettien moottorit syttyvät. Voimakkaat pakopurkausliekit - millä nimellä niitä kutsuisi - ne piiskaavat maaperää. Savua, vesihöyryä, joka pyörteilee liekkien valkeudessa. Piikkilanka-aidan, joka on tarkemmin katsoen panssariaitaa, oletan ja joka on arviolta kolme metriä korkea, sen takana vartijapukuinen mies kaatuu tantereella, nousee ylös, kaappaa aseen, kiväärin käteensä ja juoksee viistosti aitaa kohti. Ehkä aidassa on sivussa ja poissa videon näkökentästä jokin portti, josta pääsee ulos aidatulta alueelta. Videoija kääntää kameraa sivuun rakettien liekeistä ja siellä erottuu maassa pitkänään, asvaltilla ruumis. Se on ammuttu siihen tai kuollut muuten, kuollut vaikka kuumuuteen.”

Katsoin saman uudestaan videolta, mutta laitoin äänen takaisin päälle. Selostus oli englanniksi, studioselostus. Asiasisältö oli kutakuinkin sama, jonka kerroin ja selostin omasta päästäni. Hyvä suoritus Jenni Susa Aito. Me olemme kaikki ylpeitä sinusta.

Video päättyy niin, että raketti nousee liekkien keskellä hitaasti ja raskaasti maan kamaralta.

”What’s their destination?” studion selostaja ihmetteli. Mikä on näiden lennolle lähteneiden määränpää? Onko heillä vettä ja ruokaa ja kuinka pitkäksi aikaa? He kuolevat omaan avaruusalukseensa. Studion keskustelijat olivat yksimielisiä tästä. Mitään muuta mahdollisuutta ja tulevaisuudenkuvaa ei ollut. Keskustelijoilla ei ollut tietenkään tiedossa eikä selvillä keitä nämä avaruuslentäjät ovat? He voivat olla esimerkiksi Nasan omaa väkeä ja liikkeellä joko Nasan lähettäminä tai he voivat olla kaapanneet aluksen? Molemmissa tapauksissa raketin lentoon lähdössä on täytynyt olla mukana iso henkilökunta. Lennonjohto on lähettämässä raketin tarkkaamossa. Väki istuu siellä tietokoneiden ääressä ja ohjaa ja seuraa raketin laukaisua. Lisänä on kenttähenkilökuntaa ja vartijoita varmistamassa, ettei lähetysalueella ole asiattomia.

”Grazy”, joku studion paneelilaisista sanoo. Joku kommentoi, että ehkä tämä raketti on järjestyksessä toinen Marsiin lähetettävistä retkikunnista.

Uutta tietoa, älyän. Kuulen siitä ensimmäisen kerran. Seuraan tarkkaavaisemmin.

Studiotiimi keskustelee maasta Mars -planeetalle parhaillaan matkalla olevasta oikeasta lennosta. En ymmärtänyt väärin. Puhe on laatuaan ensimmäisestä pioneerilennosta. Mars ykkönen ja Mars kakkonen. He alkavat käyttää näitä tunnuksia, vaikka toiset keskustelijat eivät olisi korottamassa tätä vastikään maan kamaralta lähtenyttä - pakomatkalle lähtenyttä - rakettia miksikään Mars -menijäksi. Verrattuna siihen retkikuntaan, joka on parhaillaan puolivälissä avaruusvaellustaan, yhtä kaukana sekä Maasta että Marsista, siihen nähden ei voi puhua eikä olettaa, että tämä vasta ilmaan noussut olisi yhtä hyvin varusteltu lento ja hanke. Mars ykkönen on vakava projekti. Se on koottu pitkällisten pohdintojen ja laskelmien pohjalta maan kiertoradalla. Se on lennätetty sinne osina, koottu, miehitetty, sinne on varattu vettä ja ruokatarpeita vuosiksi nykyiselle miehistölle ja siellä on lisäksi normaali veden suljettu kiertojärjestelmä ja viljelylaboratorio, jossa miehistö on kasvattamassa ilmaperunoita, levää, sieniä ja bakteereita.

Kielitaitoni ei riittänyt kaikkien kommenttien ymmärtämiseen, mutta jossain vaiheessa kokeilin suomalaisia kanavia ja sieltä löytyi toiset naamat, jotka olivat kokoontuneet samantyyppiseen ja -aiheiseen vastaavaan paneeliin, jossa he puivat keskenään samaa, aktuellia kysymystä. Nyt minulle selvisi myös, että tästä kuukausia tai viikkoja sitten Marsiin lähteneestä retkikunnasta ei ollut tiedotettu laajemmin yleisölle. Tieto oli tarkoituksella pidetty ja se oli myös pysynyt pienen piirin keskuudessa. Tietoa oli annettu, mutta se oli tarkoituksellisesti virheellistä. Se oli totta, mutta vanhentunutta. Uutislähetyksissä ympäri maailman uutisoitiin Mars -matkaajan vaativasta rakennustyöstä maan kiertoradalla ja siinä oli kuvamateriaalia mukana, mutta kuva oli vanhaa perua.

Mars ykkönen oli lähtenyt matkaan kauan sitten, varkain, salassa ja hiljaisuuden vallitessa.

Paneeli keskeytyi uutiskatsauksen ajaksi. Siellä oli käytössä sama amatöörikuvaajan video raketin laukaisusta: ”Tänään aamupäivällä kello kuusi kolmekymmentä paikallista aikaa Houstonin avaruusasemalla, sen neljännellä lähetysalustalla, lennonjohto raportoi suoritetusta onnistuneesta avaruusraketin laukaisusta ilmakehän ulkopuoliseen avaruuteen. Pahoittelemme kuvamateriaalin laatua. Sen on toimittanut yleisradiopalvelun käyttöön epävirallinen taho.”

Ajattelin, että tämän on joku kirjoittanut kovalla kiireellä näyttöpäätteelle, oletettavasti uutistenlukija itse ja siinä ohessa on otettu yhteyttä avainhenkilöille eri puolille, nettiin ja netin kautta ja haettu taustoituksia.

”Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasa on ilmoittanut hetki sitten, että raketti on viemässä täydennystä Mars -planeettaa kohti menevälle avaruusretkikunnalle. Tämän retkikunnan olemassaolo on ollut salainen ja pidetty sellaisena turvallisuussyistä tähän asti, mutta koska Marsiin suuntautuva lento on päässyt syvälle aurinkokunnan avoimeen avaruudenosaan, salassapito ei ole enää välttämätöntä. Mikään Maasta käsin kohdistuva uhka ei vaaranna enää retkikunnan tehtävää.”

Uutistenlukija jatkoi alustusta spekuloinneilla, jotka olivat suomalaisten avaruudentutkijoiden haastatteluja. Ne olivat käytännössä puhelinhaastatteluja. Tutkijat olivat sitä mieltä, että nykytilanteessa, kun asteroidi oli törmäyskurssilla Maa -planeetan kanssa, Nasan viranomaiset eivät nähneet ilmeisesti mitään syytä pimittää eikä salata kauemmin näitä avaruuslentotiedotteita. Niillä oli helpompi selittää tämänpäiväinen uusi rakettilaukaisu. Paikalliset asiantuntijat kiinnittivät huomiota siihen, että toistaiseksi avaruushallinto ei ole paljastanut kuitenkaan ketkä muodostivat tänään laukaistun raketin miehistön. Lisäksi Nasa ei ole ilmoittanut Marsiin matkalla olevan isomman avaruusaluksen yksityiskohtaisia tietoja, sen kokoa, nopeutta eikä miehistön määrää ja nimiä. Miehistön jäseniltä ja heidän omaisiltaan on otettu valaehtoinen vakuutus vaitiolosta koskien kaikkia Marsiin matkaavan aluksen tietoja ja miehistön henkilötietoja ja joka vakuutus on voimassa aina ja kaikkialla. Kaikki miehistön jäsenet ovat allekirjoittaneet Nasan mukaan henkilökohtaisen sitoumuksen, että he ja heidän omaisensa ja sukulaisensa eivät esitä mitään vaatimuksia Nasalle eikä Yhdysvaltojen valtiolle, vaikka avaruusmatka päättyisi aluksen tuhoon tai se ei pääsisi palaamaan takaisin maapallolle.

”Ei kyllä pääse”, sanoin ääneen itsekseni. Alan näemmä keskustella ja puhua höpöhöpöjä uutistoimittajien ja panelistien kanssa, vaikka en ole yhteydessä heihin.

Itsemurhalento, ajattelin. Kamikazelento japanilaisten itsemurhapommittajien hengessä, toki sillä erolla, että nämä marsmenijät eivät olleet matkalla pommittamaan mitään.

Uutiskatsaus päättyy. Kuva palaa panelisteihin. Ei palaa. Ojennan viisisormisen oikean käteni, tartun riittävän tiukalla otteella toimivaan kaukosäätimeen, jonka pattereissa on riittävästi käyttötehoa ja lähetän käskynä säteen television lukijalaitteeseen ja seurauksena käytännössä välittömästi kuva pimenee, musta ruutu jää tuijottamaan minuun.

Sen jälkeen kirjoitan nämä viimeiset stilisoinnit ja suljen myös tietokoneen. Sanon kuulijoille ja lukijoille näkemiin, en vielä hyvästi. Käyn jaloittelemassa. Tunnen tarvetta saada pientä liikuntaa.

Kartalla taas.

Kuljin uimahallin ohi. Siellä oli täysi valaistus ja siellä näkyi ihmisiä. Päättelen siitä, että ihminen on sellainen olio ja rakennettu niin, että se jatkaa toimintaansa viimeiseen asti. Ihminen on avaimella vedettä leikkisätkynukke, joka siirtelee jalkojaan konemaisesti niin kauan kuin sen täyteen vetoon vedetty vieteri kestää avautua, purkautua, vieterissä riittää pontta ja potkua. 

>>>jatkuu>>>

Terveisiä Taavetista

  

WSOY:llä oli takavuosina muun muassa sarja – legenda jo eläessään. Ymmärtääkseni kustantaja pyysi Pentti Saarikoskea kirjoittamaan oman, vapaamuotoisen puheenvuoronsa runoilijakollegastaan Eino Leinosta. Saarikoskea nimitettiin Leinon inkarnaatioksi. Katsoin äsken googlesta, että Leino eli 48 -vuotiaaksi ja Saarikoski oli kuolleessaan 46. Eli hyvin samanlaisia myös tältä osin. Saarikosken Eino Leino on ollut hyllyssämme vuodesta 88. Luin sen taas kerran, runoilijan runoa runoilijasta. Neljäskymmenestoinen kirja tänä vuonna. Miellyttävää, mukavaa runoääntä, mutta ehkä myös väsynyttä. Luulen, että elämä, juominen, kirjoittaminen, kääntäminen, pelleily väsytti. Hämähäkki löytyi, kun laitoin läppärin laturinjohdon pistorasiaan. Häkki päivysti seinällä, rasian vieressä.

Terveisiä Taavetista

  

Wembleyllä Lontoossa satoi eilen ja lämpötila oli kuusitoista astetta. Erilaista säätä kuin täällä kotoisessa tropiikissa. Em-loppuottelussa Englanti sai salama-alun, kun Shaw potkaisi pallon Italian verkkoon kahden minuutin pelin jälkeen. Lukema säilyi melkein pelin loppuun, kunnes kulmapotkun jälkitilanteesta Bonucci puski Italian tasoihin. Maalittomien jatkoaikojen jälkeen peli ratkaistiin rankkareilla ja Italia voitti mestaruuden. Ilo ja kunnia Italialle ja suru briteille, parempi onni ensi kerralla. Saarimaan lehdistö juhli omiaan jo sankareina, mutta tällä kertaa piti voittaa pelaten eikä kaatumalla. Jalkapallopelin yksi perussääntö on, että ottelu ei ole pelattu ennen kuin se on pelattu. Toinen vankka sääntö on, että jokainen voi voittaa. Me katsojat ja jännittäjät saimme vapautuksen jalkapallosta toistaiseksi ja voimme jatkaa tyynesti kesän viettoa. Aamulla huomasin, että hämähäkki ei ollut keskellä verkkoaan. Oliko se torkkumassa jonkin kirjan takana näkymättömissä vai oliko kavunnut yön tunteina avoimesta tuuletusikkunasta vapaaseen luontoon?

Terveisiä Taavetista

  

Taavetin Teatteripäivät kuului eilen kumuna parvekkeelle. Siellä ovat helteessä, ajattelin. Illalla näin matalalla, pilvettömällä taivaalla muuttolintuauran lennossa Salpausselän suuntaisesti. Lintuja oli arviolta kaksikymmentä. Ensimmäiset paluumuuttajat. Ensimmäiset, jotka lähtevät täältä eteläisemmille maille. Eino Leinon Elämäni kuvakirja oli neljäskymmenesensimmäinen tänä vuonna lukemani kirja. Se kertoo Leinon lapsuus- ja koulumuistoja 1800 -luvun lopusta. Kynttilöiden ja hevoskärryjen aikaan suuriruhtinaanmaassa, jossa oli kansainvälinen tunnelma opintiellä oleville nuorukaisille. Osa kansaa puhui suomea, osa ruotsia, joka oli virasto- ja koulukielenä, venäjä tietenkin, koska maa oli osa Venäjää ja Saksa neljäntenä tärkeänä kielenä. Leino runoili vanhempien veljiensä jalanjäljissä ja sai ensimmäisiä runojaan julki päätoimittajaveljensä stilisoimina. Runoilijalahjakkuus pääsi esiin ja sai jalansijaa kirjallisuudessamme. Uusi runonlaulaja.

 

Kun kuu kääntää kasvot(42)

>>>jatkuu>>>  

Olin puhunut siitä käydessäni hiljattain vanhempieni luona, mutta päätellen langenneesta hiljaisuudesta, joka jäi roikkumaan ilmaan kännykkäyhteyden toisessa päässä, asia, aihe ei ollut mennyt välttämättä perille.

”Miksi?” äiti kysyi lopulta.

Helkkarin hyvä kysymys. Oma vastaukseni ei ollut yhtä tasokas: ”Mitäpä meikäläinen muuta?”

”Tule tänne meidän luo.”

Tule äidin siipien suojaan. Silloin ei voi tapahtua mitään pahaa. Koin sen niin siinä puhelun aikana. Samalla ajattelin myös uutta ystävääni Kakea. Ajattelin kaiken aikaa. Kumman halusin tavata? Kumpaa enemmän? Kumman tai kumpien kanssa halusin viettää viimeiset hetkeni? En tiedä. Erikoinen valintatilanne. Mitä jos sopisin niin, että menen tänään äidille ja huomenna Kakelle tai päinvastoin? Tietenkin puhe on teoreettinen, sillä olen täystyöllistetty tulevan loppuillan ja yön. En ole jäämässä juuri nyt odottelemaan maailmanloppua, vaan aion ahertaa. Huominen on eri juttu.

Ajattelin sitä mahdollisuutta, joka voi toteutua varsin hyvin, että valvottuani yön olen huomenna siinä väsymyksen asteessa ja tilassa, että nukahdan istualleni tai seisaalleni tai nukahdan ylipäätään ja olen unessa seuraavat kaksitoista tuntia tai kauemmin ja koko show ja ilotulitus menee minulta ohi. Eli teen lähdön niin sanotusti unessa.

”Mitä sanot?” äiti kysyi. Hän saa ääneensä murheen tuntua. Hän sopisi näyttelemään tragedioita. Hänen tarvitsisi olla vain oma itsensä ja katsojat samaistuisivat häneen ja kokisivat samoja tunnemyrskyjä.

”Tänään?” kysyin. ”Niinkö tarkoitat?”

”Niin.” Äiti odotti hetken ennen kuin jatkoi: ”Tai huomenna. Milloin vain.”

Hän ei jatkanut, mutta minä liitin siihen perään omat, kuvitteelliset litaniani: Mutta älä odota niin kauan, että maailma loppuu. Älä myöhästy. Voisit olla tämän kerran ajoissa.

”Mä aion puuhastella sen jutun parissa tämän illan.”

Ei vastausta.

”Mä saan sen lähtemään huomenna. Eli mun pitää pykätä se valmiiksi tänään.”

”Saat lähetettyä?” äiti kysyi.

”Aivan oikein. Sanoin niin.”

”Onko sulla osoite?”

Hauskaa, ajattelin. Olen ehkä aliarvioinut äitini, äitiäni, ajatellut hänestä kliseisesti. Muutan kantaani ja asennoitumistani, perun puheeni ja käsitykseni, jos näyttää siltä miltä näyttää, että hän, äitini, on muuta kuin pelkät perinteet velvoittavat.

”Sä olet hauska”, sanoin ääneen.

”Pelkästään väsynyt.”

”Etkö ole saanut unta?”

Hän ei ollut varma.

”Ymmärrän”, sanoin. ”Pelkäätkö tulevaa?”

Tällainen keskustelu oikealla hetkellä sai näemmä ihmisen kyselemään perimmäisiä asioita. Olimme viimeisellä tuomiolla.

”Tuskin enempää kuin kukaan muukaan.”

”Uskon”, myönsin.

Olen käynyt kouluni tällä vuosikymmenellä ja varttunut samalla lapsesta nuoreksi naiseksi. Pidän itseäni tavallisena, keskitasoa fiksumpana ja älykkäämpänä ihmisenä. Kuulun siltä osin varmaan valtaenemmistöön eli luonnehdin itseäni samoin sanoin ja määrein kuin todennäköisesti kaikki muut kaltaiseni.

Olemmeko klooneja? Kyllä, tarkemmin ajatellen.

Viestin tässä jälkeenjäävässä yhteydenotossa aiemmin yleis- ja hajatietoja maasta. Palaan siihen: Ihmisiä kahdeksan miljardia. Ihmisten ohella on saman kokoluokan eläimiä huimasti enemmän kuin kahdeksan miljardia, maalla ja vedessä. Pienempiä, pienen pieniä eliöitä on niinikään maan pinnalla, maassa sisällä ja vedessä ja tämä pienoismaailma muodostaa valtaosan maan elävistä organismeista. Tästä katse liukuu myös kasveihin, kasvikuntaan, sieniin ja lopputuloksena ihminen jää yhdeksi avaruudellisen pyyhkäisymikroskoopin tarkastelutasoksi: Siinä tasolla on ihmiskunta, joka on raivannut tieltään kaiken, mitä on pystynyt. Siltä ihmistoiminta saattaa näyttää ulkopuolisesta tarkkailijasta. Mutta kun maata tutkailee tarkemmin, löytyy paljon mahtavampi ja mittavampi elämänkirjo. Siellä on jälleen mukana osaltaan myös ihminen, mutta enemmän eliöstöjen kasvualustana, kasvatusaltaana ja ravintona, täysin vailla muita merkityksiä ja nimenomaan vailla niin sanottuja korkeampia merkityksiä.

Tämänkö Kake halusi kuulla? Sotkeudun juuriin, liekoihin ja liekovarpuihin.

Huomaan myös, että en pysty kertomaan maapallosta ja elämästä ulkopuoliselle tarkkailijalle mitään, mitä tämä ei näkisi vaivatta omalla mikroskoopillaan. Näin pienenee ihmiskunta ja maapallo. Meistä tulee muurahaisia tai oikeammin muurahaisten sisäloisia. Kun muuttaa mittakaavaa, me ja maapallo mahdumme muurahaisen sisään ja elämme siellä muurahaisen iäisyyden niin kuin se myös elää oman iäisyytensä. Jos muurahainen oksentaa meidät ulos pahanmakuisina, vaivoja tuottavina, emme tiedä minne päädymme?

Aukaisin vaihteeksi television. Kun olen keittiön puolella tietokoneella, suljen siksi aikaa telkun olohuoneessa. Nyt sain hetkellisesti kylliksi tietsikasta, tietsikkaelämästä ja omista sekavista ajatuksistani ja päätin tuulettaa päätäni. Päätin, että katson televisiosta mitä ajankohtaista siellä on ja käyn sen jälkeen vaikka kävelemässä ulkona.

Vaisto ohjaa. Maailmalla nimittäin tapahtuu. Siellä tapahtuu aina: Raketti lähti avaruuteen. Niin kuin olin luullut ja olettanut tai päätellyt, maailmassa on henkilöitä ja tahoja, jotka ovat suunnitelleet ja varautuneet siihen, että täältä pallolta tulee äkkilähtö.

Ensimmäinen raportoitu miehitetyn avaruusraketin lähtö maan kamaralta Rangers -draaman loppulaskennan alettua. Kuva, filmimateriaali ei ollut virallisen tahon tuottamaa eikä jakamaa. Se oli käsivaralla yksityishenkilön kuvaama, epätarkka ja suttuinen seurantavideo, jossa aidatun ja vartioidun avaruusraketin laukaisualueen sisällä, piikkilanka-aidan takana syttyvät rakettien moottorit täyteen, leimuavan kirkkaaseen liekkiin ja minkä jälkeen raketti alkaa nousun korkeuksiin. Kuvassa näkyy myös vartijoita tai sen näköisiä hahmoja aseineen piikkilanka-aidan sisäpuolella, mutta näiden liikehtiminen on epäselvää ja jää myös muuten hämäräksi ja oudoksi? Juoksevatko porukat poispäin rakettien liekeistä? Ovatko vartijat liian lähellä kohdetta?

Onneksi ohjaaja ottaa videon uusiksi. Laitan tallennuksen päälle ja huomaan, että se on ollut koko ajan on -toiminnolla, joten annan sen olla edelleen niin. Joku puhuu tällä kertaa studiossa videon päälle.

Hain Siskoveikon läppärin tänne puolelle. Se on sama tietokone, josta olen puhunut. Vanha läppäri tosi asiassa, yleisnimityksenä tietokone ja oletan, että se vetää viimeisiä aikojaan.

Huomaan, että törmäilen aina näihin veikeisiin sanontoihin. Läppärin viimeiset ajat ja ylipäänsä viimeiset ajat.

Kerron ja rekisteröin mitä tapahtuu. Katseeni pysyy televisioruudussa ja suuni käy. Puhun mikrofoniin. Älysin panna äänen pois töllöstä, kun puhun itse, mutta kuvassa ei ole tekstitystä ja kun en kuule, puheeni on kaikelta osin hakuammuntaa. Lupaan lisätä jälkikäteen varsinaista selostusta tarpeen mukaan stilisoiden tähän sekaan. Pätkin ja palastelen. 

>>>jatkuu>>>