Taavetin Teatteripäivät kuului eilen kumuna parvekkeelle. Siellä ovat helteessä, ajattelin. Illalla näin matalalla, pilvettömällä taivaalla muuttolintuauran lennossa Salpausselän suuntaisesti. Lintuja oli arviolta kaksikymmentä. Ensimmäiset paluumuuttajat. Ensimmäiset, jotka lähtevät täältä eteläisemmille maille. Eino Leinon Elämäni kuvakirja oli neljäskymmenesensimmäinen tänä vuonna lukemani kirja. Se kertoo Leinon lapsuus- ja koulumuistoja 1800 -luvun lopusta. Kynttilöiden ja hevoskärryjen aikaan suuriruhtinaanmaassa, jossa oli kansainvälinen tunnelma opintiellä oleville nuorukaisille. Osa kansaa puhui suomea, osa ruotsia, joka oli virasto- ja koulukielenä, venäjä tietenkin, koska maa oli osa Venäjää ja Saksa neljäntenä tärkeänä kielenä. Leino runoili vanhempien veljiensä jalanjäljissä ja sai ensimmäisiä runojaan julki päätoimittajaveljensä stilisoimina. Runoilijalahjakkuus pääsi esiin ja sai jalansijaa kirjallisuudessamme. Uusi runonlaulaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti