Kahdeksan astetta pakkasta. Tyyntä. Muutamia pilviä ajelehtii muuten kirkkaalla taivaalla. Sääennusteessa iltapäivällä on luvassa vettä, räntää ja lunta. Agricolan päivä. Eilen pääsin Tiikerintalja -käsikirjoituksessa sivulle sataneljä. Arvioin, että ensimmäisen kirjoituskerran jälkeen sivuja olisi koossa noin sataviisikymmentä, puolet vähemmän kuin varhemmassa, hyllytetyssä Kaksi tiikerintaljaa -käsikirjoituksessa. Sivumäärä ei ole pääasia, ennemmin luokitteleva tekijä. Mika Waltarin Turms kuolematon -romaanissa olen sivulla viisisataakahdeksankymmentäkuusi. Sata sivua lukematta, finaali. Tässä tekstinkohdassa on sotaan varustautumista ja sotaretki- ja sotimiskuvausta, joka ei niin kiinnosta. Paljon paikannimiä ja joukkojen lukumääriä, mutta ne ovat ikään kuin ryhmittyneinä siihen kirjailijan työpöydän kulmalle eivätkä pääse ulos kentälle ja vapaaseen ilmatilaan. Koen ilmiön, jossa lukemisen intensiteetti hellittää, herpaannun ja huomaan ajatelleeni omiani, ajautuneeni muihin mietteisiin sen sijaan, että lukisin ja eläisin tekstissä. Joten joudun lukemaan muutaman rivin tai puoli sivua uusiksi, harvoin enemmän. Päähenkilö Turms on sivistynyt, jumalten suosikki, joka luottaa siihen, mutta on kuitenkin naisten täysin vietävissä ja huijattavissa. Hän ei ole sentään niin kuolematon, että välttyisi siltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti