Lunta sataa. Vein eilen Jonathan Franzenin Maailman äärillä -lintuesseekirjan ulos parvekkeelle kuvattavaksi, jotta linnut olisivat vapaita kuin taivaan linnut. Minulla oli tietenkin Helenan kutomat villasukat jalassa. Eilen aamusella luin ja stilisoin Novellin läpi ja muutin nimen, työnimen tässä vaiheessa lopulliseksi: Nilkka. Sivuja Nilkassa on kahdeksantoista. Helenalla on periaatteessa seuraava erä isoäidinneliöitä valmiina ommeltavaksi yhteen. Jos hän tekee peitosta, peitteestä pitkämäisen, näin on, mutta jos hän tavoittelee neliömäisempää mallia, pitää virkata muutama pala lisää. Eilen iltapäivällä luimme ääneen vajaat viisikymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Vierailu Verdurinien luona päättyy. Luin illalla Parnasson numerosta 5/2023 Ville Hännisen artikkelin Katovuodet, K tovuodet, K t v d t. Hän on pannut minun tavoin merkille, samoin kuin varmaan moni muukin kirjastonkäyttäjä, että kirjasto on muuttunut ainakin täällä Helsingin kulmilla, kirjojen ja luettavan etsintä on ulkoistettu lukijalle ja kirjat siirretty varastoon. Vähät teokset, sillä teosmäärä on huvennut samalla. On siirrytty jonottamisen aikaan. Malli tulee mieleen, mutta en muista mistä kaukaa, olisiko idästä... Helena kokeili lukea unikirjana Franzenin esseitä, mutta vaihtoi seuraavaan Perry Mason -dekkariin, Herrasmieskiristäjä. Eilisillan päätteeksi katsoimme vaihteeksi naisten jalkapalloa huipputasolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti