Kaunis kesäpäivä

keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Tilkankadulla

    












Luulimme jo näkevämme eilen iltamyöhällä tai yöllä täysikuun, kun Jupiter tuli esiin illan pimennyttyä, mutta pian pilvet peittivät taivaan Helsingin Pikku Huopalahdessa. Kuvassa Helenan uusin akryylityö, yksi joulunpyhien maalaussessioiden tuloksia. Syksyn lehtien moninaiset värit kiehtovat ja vetävät häntä puoleensa. Minä jatkoin eilen aamulla vanhan Me puhallamme kynttilöitä -tekstin päivittämistä. Kolmetoista sivua käyty läpi. Jatkoimme myös ääneenlukua iltapäivällä. Juonipaljastus: Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin yhdeksännessä niteessä, Pakenija, Albertine kuolee, kun hevonen heittää hänet satulasta vasten puuta. Voin kuvitella miten kirjailija on miettinyt teokseensa sopivaa onnettomuutta päästäkseen vapaaksi kroonisen mustasukkaisuuden aiheesta, josta oli tullut kirjassa pakkopaita. Hevonen tuli hätiin. Eilen illalla viimeiseksi vietimme kahdenkeskistä lukuhetkeä, rinnatusten sohvalla, Helena lukien seuraavaa omasta hyllystämme löytämäänsä Perry Masonia ja minä luin Jonathan Franzenin romaania Vapaus. Kolmasosa luettu siitä. Pidän tekstistä. Tarina imee mukaansa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti