Kaunis kesäpäivä

maanantai 18. joulukuuta 2023

Tilkankadulla

    











Kiulukoita pensaassa kerrostalon pihalla sunnuntaiaamuna Ruskeasuolla, Helsingin Korppaanmäentiellä. Lämpöasteita vuorokauden ympäri. Lumi sulaa jalkakäytävillä jääksi ja iljanteeksi. Viikko jouluun ja kaksi viikkoa tätä vuotta. Eilen luin ja muokkasin Nilkka -tarinan alusta loppuun. Yhdeksäntoista sivua. Helena teki akvarelleja, virkkasi ja laittoi porkkanalaatikkoa jouluksi. Luimme ääneen iltapäivällä vajaat viisikymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin kahdeksatta nidettä, Vanki. Kirjailija liioittelee. En tiedä mikä tämän osan ja kahden seuraavan vastaanotto on ollut aikoinaan Ranskassa, mutta ne on julkaistu postuumisti eli kirjailija on silloin ollut jo autuaammilla mailla. Tein eilen aamulla kirjastovarauksen kahdesta Majlis de Kerangalin suomennetusta kirjasta, joita en ole lukenut ja iltaan mennessä molemmat olivat siirtyneet Matkalla -tilaan. Pidin hänen teoksestaan Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät, jonka luin kesän lopussa. Helena luki eilen illalla Erle Stanley Gardnerin Perry Mason -dekkaria Vahakantinen muistikirja. Minä luin muutaman runon Allen Ginsbergiltä ja sen jälkeen på svenska några sidor om Nikolaj Gogols roman Taras Bulba. Pimeällä iltataivaalla näkyi parvekkeeltamme kirkas tähti, jonka oletan olevan Jupiter.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti