Kaunis kesäpäivä

keskiviikko 20. joulukuuta 2023

Tilkankadulla

    











Pikku Huopalahden Ala-asteen katolta pudotettiin lunta eilen aamulla Tilkankadulle, kun lähdimme kaupalle. Sade oli hiipumassa. Koulun kirjaston tiloissa näkyvät työt edistyneen. Tekijät olivat varmaan viettämässä kahvituntia, joten otin ikkunan läpi kuvan. Jätimme kotiin vasta uunista otetun paistetun perunalaatikon tuoksun. Kävin ennen kauppareissua läpi Nilkka -tarinan. Vielä tuli muutoksia. Sivumäärä pysyi kahdessakymmenessä. Helena teki eilen akvarelleja ja virkkasi telkun ääressä isoäidinneliöitä. Iltapäivällä pidimme tavanomaisen kahden tunnin ääneenlukusession Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin parissa. Mustasukkaisuusdraama. Oletan, että kirjailija on halunnut korostaa sitä. Hän on käyttänyt teemaa sitomaan kirjan juonta, koska se on yksi yhtenäinen tekijä tämän päähenkilön elämässä, mustasukkaisuus ja hengenahdistus. Luin eilen illalla vain Nikolai Gogolin Taras Bulbaa på svenska. Kaksi kirjastovarausta on Matkalla, joten luen Taras Bulban pois tieltä. Hyvä kirja. Yksi Helenan varaama kirja on myös Matkalla. Hän otti unilukemisiksi seuraavan Erle Stanley Gardnerin Perry Mason -dekkarin hyllystämme. Sen nimi taisi olla Kleptomaanin jäljet. Kuun puolikas tuli iltapimeällä näkyviin eteläisellä taivaalla.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti