Kaunis kesäpäivä

tiistai 26. joulukuuta 2023

Tilkankadulla

    













Hyvää Tapaninpäiväaamua. Kuvassa on lahjaksi saatu leikkokukka-asetelma. Emme viettäneet varsinaista lahjajoulua, ne ajat ovat takanapäin, mutta minä sain Helenalta hänen kutomansa villasukat, joissa on varmaan vaikutteita Marcel Proustin sanataiteesta ja lisäksi annoimme toisillemme nauharusetein suljetut tuoreet päiväkirjavihkomme. Eilen tuli kaksi nuorta hyvää ystäväämme tervehdyskäynnille, teelle ja kahville ja saimme tietää heidän kuulumisensa. Helenalla oli heille nimikkovillasukat ja kaksi isoäidinneliöpalapeittoa lähti heidän mukaansa. Eilen aamulla jatkoin Me puhallamme kynttilöitä -tarinan stilisointia. Olen siinä sivulla seitsemän. Helena maalasi, akryyleillä. Teimme ennen ruokailua kävelylenkin Tilkankatua pitkin, sitten rantaan ja rantaraittia myöten Tilkantorille ja kotiin. Iltapäivällä Helena maalasi toisen session ja minä aloin lukea ääneen Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin yhdeksättä osaa, Pakenija. Illalla Helena luki loppuun Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkarin Pimeän risteys, jota hän kehui kirjailijan parhaaksi. Minä luin Jonathan Franzenin romaania Vapaus ja nautin tekstistä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti