Kun kuu kääntää kasvot(48)

 >>>jatkuu>>> 

Kun olen ollut sattumoisin jonkun toisen marsnautin boksissa ja tällä on ollut näyttö toiminnassa, siinä on ollut esillä poikkeuksetta joko näytönsäästäjäoletukseksi annettu yhdeksän kameran ruudukko tai sitten jonkun kameran kuva koko näytöllä ja jota kamerakuvaa olemme sitten katselleet ja seurustelleet samalla tai toimittaneet asioitamme. Meillä on keskinäistä välttämätöntä yhteydenpitoa ja tiedottamista ja yhteisiä työprojekteja. Varsinainen iso auditorio puuttuu Mars 2028 -avaruusaluksesta, -asemalta, mutta puute on korvattu muulla tavoin toimivalla, kattavalla yhteydenpidolla. Yksi suosittu muoto on keskustella tietokoneiden välityksellä. Se on käytännössä samanlaista kuin viimeiset yli kymmenen vuotta käytössä ja mahdollisia olleet live-puhelinyhteydet. 

>Matkavuorokausi 78> 

Jatkan vielä tänään ja ehkä myös huomenna. Maa -planeetalta ei kuulu mitään uutta eikä erikoista, mutta sieltä tulee edelleen viestejä. En ole henkilökohtaisesti hoitamassa viestiyhteyksiä enkä ole kiinnostunut niistä suuremmin. Ilmaus on tietenkin väärä. Tarkoitan, että en ole seuraamassa uteliaana ja sensaationnälkäisenä miten maailmanlopuntilanne kehittyy maassa? En ole edes järkyttynyt. Ihmettelen hieman sitä.

Monet syyt vaikuttivat osaltaan, että kiinnostuin niin syvästi Jenni Susa Aiton radioviestistä. Yksi syy palautuu maahan, tarkemmin Suomeen ja vielä tarkemmin Helsinkiin. Menen näitä tarkennuksia läpi otos kerrallaan. En ole maininnut tätä ennen tässä radioviestin liitteessä, että olen syntyperäinen helsinkiläinen, syntynyt ja viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Itä-Pasilassa, Vallilan kupeessa, näköyhteyden päässä sekä Mäkelänkadusta, Mäkelänrinteen uimahallista että Kumpulan siirtolapuutarhasta. Yllätyin, kun kuulin, että siirtolapuutarhan tilalla on nyt jättihalli ja harjoitushalleja. Tai en yllättynyt, sillä tarkemmin muistellen siitä oli puhetta ja kiistaa niihin samoihin aikoihin, kun kirjoitin ylioppilaaksi ja siirryin sitten Amerikan mantereelle.

Kun luin ensin Siskoveikko Suomen päiväkirjaosuuden, tajusin, että me olimme naapureita. Paljon mahdollista, että olemme asuneet jopa samassa kerrostalossa tai ainakin lähinaapurissa. On yhtä mahdollista, että olen nähnyt kahdeksan vuotta sitten edesmenneen Siskoveikon liikkumassa lähistöllä. En kuitenkaan tiedä henkilön ulkonäköä. Ihmiset liikkuvat ympäristössään omien aikataulujensa mukaan ja kun nämä aikataulut ovat muodostuneet, niistä tulee helposti pysyviä käytäntöjä, joten siltä puolelta tarkasteltuna ei herätä ihmetystä, että jopa suurkaupungeissa näkee usein samoja naamoja samoihin aikoihin.

Olennaista tässä on, että kaikki tiedot katujen ja kaupunginosien osalta ja jotka on kirjattu ylös Siskoveikko Suomen päiväkirjaan, ovat yhtä lailla myös minun nuoruudenmaisemaani ja -muistojani. Herkistyin sille lukiessani tätä hänen päiväkirjaosuuttaan.

Jenni Susa Aito on puolestaan nuorempaa ikäluokkaa. Hän kertoo ja kuvailee tietenkin myös tuttuja Helsingin ja Vallilan kulmia, mutta lisänä tulevat nämä lannistavat tiedot muuttuneista alueista. Mietin lukiessani miksi kannan huolta tai tunnen niin ikävänä ja raskaana sen, että esimerkiksi Kumpulan siirtolapuutarha on menetetty ja minun lapsuudenmaisemani on hävitetty? Minähän olen ollut ja viettänyt pitkän osan tähänastisesta, lyhyestä elämästäni Amerikan Yhdysvalloissa ja käynyt Suomessa vain lomilla eikä aina edes silloin. Mitä minä välitän ja piittaan Suomen nykyisyydestä ja asioista?

Vielä vähemmän nyt, kun olen avaruuden kansalainen. Ymmärsin, että se taisi olla juuri se seikka, joka veti eniten haikeaksi, samoin tietoisuus siitä, että en näkisi näitä tuttuja maisemia enää koskaan. Tähän asti olin laskenut ja kuvitellut, että se mikä voi tapahtua, korkeintaan ja pahimmillaan, on oma kuolemani, mutta tätä toisin päin tapahtuvaa tuhoa en ole kyennyt ottamaan huomioon. On asioita, joita ihmisen on vaikea kuvitella tai hahmottaa.

Roy keskeytti videopalaverin merkeissä: Hän tiedotti, että Maa -planeetalta on tullut viimeksi viesti ja yhteydenotto neljäkymmentäviisi minuuttia sitten. Maahan on lähetetty radioviesti, jossa kysytään tilannearviota. Teoreettinen ja todellinen arvio siihen kuinka pitkä aika kuluu viestin siirtoon maapallolle, siihen vastaamiseen ja paluuviestiin Mars 2028 -avaruusalukselle on pitkällisen keskiarvon mukaan korkeintaan kolmekymmentäviisi minuuttia. Aika on ylittynyt tähän mennessä kymmenellä minuutilla. Carolyn seuraa tilannetta kaiken aikaa.

Sen jälkeen Roy poisti videoneuvotteluyhteyden ja otin tarkkailuun ensin yhden kameran ja sitten toisen. Tarkastelin sitä avaruudenosaa, joka on takanamme ja jäämässä joka hetki kauemmaksi. Kamerakuvassa ei erottunut mitään leimahdusta tai valonvälähdystä. Tähtiä mustassa taustassa. Sen näköinen näkymä, että tuli heti mieleen, että emme taatusti löydä koskaan takaisin omalle planeetallemme. Vaikka se olisi olemassa ja säilyisi - pidän auki vaihtoehtoa, että tietokone on saanut päähänsä sepittää vaikka lennokkaan dekkarin tai selitys on jokin muu - meidän on mahdotonta löytää Maa -planeettaa omin avuin avaruuden keskeltä. Signaali, joka on tullut ja seurannut meitä maapallolta, on ainoa yhdyssiteemme sinne.

Tämä ei ole täysi totuus. Tämä on ajatus ja epäilys, joka täytti mieleni, kun katsoin kameran näyttöä.

Tiedän, että aurinko on toinen, käytännössä jatkuvasti valmiina oleva kohde, jonka avulla avaruudenkulkija voi paikallistaa sijaintinsa, mutta silti Mars 2028 -avaruusasema on määrittänyt sijaintinsa tähän asti Maan kautta ja siellä olevan lennonjohdon kanssa yhteistyössä.

Otin parempaan tarkasteluun toisen kameran. Sama tulos. Ajatukseni oli, että vaikka törmäys ei erottuisi tältä etäisyydeltä tai jäisi jonkin välissä olevan, ison massan taakse peittoon, törmäyksen valonväläys voi erottua jossain sivulla olevissa massahitusissa tai avaruuden kulkijoissa.

Ei mitään.

Otin oman tekstini esiin. Se on tämä liiteosio.

Kerron yleisesti elämästämme Mars 2028 -avaruusaluksella ja -asemalla. Aluksen pyörimisliikkeen ja osapaineistuksen ansiosta liikkuminen tapahtuu samoin kuin maan päällä, sillä erotuksella, että painovoima on pienempi. Ei kannata juosta eikä pomppia, jotta ei kalauta päätään kattoon. Katto ei ole korkealla, sattuneesta syystä. Meillä ei ole sentään avaruuspukuja päällä. Hapensaanti on turvattu kierrätyksellä ja energiaomavaraisuus toimii aurinkopaneelien avulla.

Mars 2028 -avaruusalus, -asema liikkuu moniosaisen, avatun avaruuspurjeen työntövoiman avulla. Teoriassa niin on tapahtunut ennenkin, mutta tämä on ensimmäinen kokeilu käytännössä. Toistaiseksi arvio on positiivinen. Energiankulutus on ollut tähän mennessä pienempi kuin sisään talteen otettava energiamäärä. Akkukapasiteetti on tällä hetkellä täysi. Energian suhteen tilanne on hallinnassa.

Elämä ja olosuhteet Mars 2028 -avaruusasemalla ovat samantapaiset kuin sukellusveneessä. Minulla ei ole omakohtaista kokemusta sukellusveneessä olosta, mutta astronauttikouluttajat käyttivät tätä vertausta ja rinnastusta. Jos ihminen kärsii suljetun paikan kammosta, hänestä ei ole astronautiksi.

Mars 2028 -avaruusasemalla on peilejä. Peilit ovat pieniä, suurimmat on sijoitettu boksien alaslaskettavien kenttävuoteiden viereen niin, että havaitsija saa harhan isommasta tilasta ja siitä, että hän ei ole yksin. Kun peili on oikean kokoinen, siitä ei näe ilman muuta omia kasvojaan eli ei joudu olemaan koko ajan itsensä kanssa kasvotusten, mutta kun haluaa nähdä peilikuvansa, se onnistuu heti.

Käytävillä ei ole peilejä. Se on turvallisuus- ja orientoitumistekijä. Peilit erehdyttävät ja siksi niiden käyttö pitää olla laskettua ja järkeistettyä.

Valonlähteinä ovat lämpöä tuottamattomat, matalavirtaiset ledit. Yleisvalaistus ja kohdevalot. Tähän mennessä olen todennut, että boksin kohdevalo riittää hyvin lukemiseen. Paperisia kirjoja ei ole käytössä, mutta jokaisella marsnautilla on oma lukulaitteensa ja siellä yleislukuvalikko ja omat suosikit. Kännyköitä ei ole eikä käytetä. Kännykkäverkko ja -käytännöt rajoittuvat maan päälle. Jokaisen marsnautin käytössä on henkilökohtainen tietokone, joka on yhdistetty keskustietokoneeseen, mutta henkilökohtaisen tietokoneen nimiöosa on suojattu käyttäjän omalla salasanalla. Pieni pala yksityisyyttä avaruuden äärettömyydessä.

Roy keskeytti seuraavalla, ajankohtaisella tiedotuspalaverilla. Väliaikatietona Maan radiohiljaisuus on kestänyt puolitoista tuntia. Jossain välissä Roy kysyi minulta erikseen olinko hereillä? Se vaikutti minusta siltä, herättelyltä: ”Frans, are you there?”

Voi olla, että olen liian hiljainen amerikkalaisen ja amerikkalaisten mielestä?

Minulta vei hetken tajuta, että hän tarkoitti minua.

”Huhuu”, Roy ehti lisätä.

”I’m here. I’m fine”, vastasin.

”Have you some ideas?”

Hyvä kysymys, sillä minulla oli ajatus ja oma visioni. Kerroin sen. Ehkä asteroidi, joka lähestyi maata, työnsi edellään painovoimakenttää, joka käänsi ja vääristi maasta ulos avaruuteen lähtevät radiosignaalit ja oli kääntänyt niitä ennen varsinaista törmäystä. Kuinka iso tämä kenttä oli, oli oma lukunsa. Siksi emme tienneet onko törmäys tapahtunut vai ei?

”Yes”, Roy sanoi, astetta innostuneemmalla äänenpainolla ja heitti tämän tuoreen ajatuspallon eteenpäin Carolynille: ”Carolyn, what you think about that?”

Carolyn sanoi, että hänen kannattaa ilmeisesti jatkaa yhteyden hakua. Hän kehui minun ajatustani: ”You are clever, Frans. Thank you.”

Kiitos lämmitti mieltäni.

”Frans?” Roy kysyi seuraavaksi.

”What?” vastasin.

”Any other clever ideas?”

Jouduin sanomaan, että ei ole nyt mielessä. En kertonut enkä paljastanut sitä visiota, että mitä jos maapallo on kaapattu? En ollut valmis esittämään vielä sellaista hypoteesia. Jos vieraan valtakunnan avaruusalus, -asema oli asettunut hallitusti Maa -planeetan viereen ja samalla sille näkymättömälle linjalle, joka kulki maasta Mars 2028 -avaruusasemalle, iso kohde saattoi estää ja vääristää lähetettävät radiosignaalit. Nämä tulokkaat olivat saattaneet myös napata kaikki maasta lähtevät radiosignaalit ja vaientaa ne.

En maininnut kuitenkaan näitä hypoteeseja. En liioin sitä mikä oli saanut minut ajattelemaan moista.

Jenni Susa Aito, sanoin mielessäni. Toivottavasti olet hengissä ja voit hyvin.

Roy päätti palaverin ja kehoitti erikseen minua laittamaan mietintämyssyni päähän.

”I’ll do it”, vastasin.

”Bye, bye”, Carolyn heitti väliin oman tervehdyksensä.

”Bye”, vastasin.