Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä. Löysin kaksi viikkoa sitten Helenalle lahjakirjaksi Eino Leinon Elämäni kuvakirjan, runoilijan muistelmien ensimmäisen osan ja joita muita ei ilmestynyt. Helena luki sen, nopea lukija ja piti. Tiedän kovin vähän Leinosta tai muistan pelkkiä rippusia lukemastani ja kuulemastani. Koulutietoa, joka ei jää näemmä päähän tai josta tarjonnasta jää niukasti muistijälkiä. Ehkä perimmäinen tarkoitus koulussa, koulunkäynnissä on herättää uteliaisuus, jotta ihminen palaisi aikuisemmalla iällä tiedon lähteelle? Ehkä koulunkäynti alkaa liian myöhään, kun oppimis- ja omaksumiskyky on jo vähentynyt? Meillä on arvokirjahyllyssämme Pentti Saarikosken melkein koko runotuotanto ja myös kirja Eino Leino – legenda jo eläessään. Olen lukenut sen kahteen kertaan, yli satasivuinen runollinen kohtaaminen menneen maailman ja uuden runoilijoiden välillä. Täytyy lukea pian uudestaan. Täytyy tarttua seuraavaksi tai aivan kohta Elämäni kuvakirjaan. Luen paljon kirjoja uudestaan ja uudestaan. Kertaluku ei riitä enää. Sitä paitsi niistäkään muistikuvista ei olla todeksi. Kun palaan johonkin vanhaan, lukemaani opukseen ja odotan, milloin on edessä ja vuorossa se hienoin kohta, huippuhetki, käy useimmiten niin, että kirja päättyy, luen viimeistä sivua ja käsitän lukeneeni sen parhaan kohdan ohi huomaamatta sitä. Se muistista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti