Kaunis kesäpäivä

tiistai 4. tammikuuta 2022

Terveisiä Taavetista

        














Otin eilen iltapäivällä kännykkäkuvia huurteisen maantiesillan alta. Yritin ottaa kuvia riippuvista jääpuikoista, mutta siihen olisi pitänyt olla toisenlainen kamera. Tyydyin katutaiteeseen Luumäen Taavetissa. Nämä graffitit ovat olleet siinä kaiken aikaa näkösällä, mutta eilen tulin ottaneeksi ne kohteeksi. Luin eilen illalla loppuun Jami Bernardin henkilökuvan ”tarantino on tarantino”. Kirjalla on sellainen suomennosnimi. Alkuperäinen nimi on ”QUENTIN TARANTINO the man and his movies”. Teos on vuodelta 1995 eli ohjaajan alkuajan taipaleelta, mutta sitä oli silti mielenkiintoista lukea. Sain sen joululahjaksi, toinen tänä vuonna lukemani kirja. Veikeää lukea sitä Finnegans Waken jälkeen. Luin nimen ”tarantino on tarantino” ensin englanniksi, jolloin se on eri merkityksessä kuin suomeksi. Mielenkiintoista lukea esimerkiksi miten Pulp Fictionin näyttelijäkaarti kiinnitettiin elokuvaan ja erinäisiin kinoihin ja riitoihin näiltä osin. Oscareissa Pulp Fictionilla oli huono tuuri, koska samana vuonna kilpaili sen kanssa Forest Gump, joka vei melkein kaikki pystit ja Tarantinolle ja Averylle jäi pelkkä parhaan käsikirjoituksen oscar-palkinto. Se ilahdutti kuitenkin Tarantinoa. Helena luki loppuun Kalle Päätalon Tuulessa ja tuiskussa ja pääsi Tammerkosken sillalle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti