Kaunis kesäpäivä

keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Terveisiä Taavetista

   





Akryylityö 1997. 






Lunta pyrytti illalla Luumäen Taavetissa. Aamulla ennen viittä kuuluivat auraustraktorit jyräävän Vallitietä ja edestakaisin Joukolantien risteyksessä. Lisää lunta on luvassa säätiedon mukaan tänään ja huomenna. Aamuviideltä talon mittarissa oli neljä ja puoli astetta pakkasta. Theodore Roszakin Flicker -fiktio on velkaa Dashiell Hammettin Maltan haukalle ja tietenkin myös sen elokuvaversiolle. Ensin oli Maltan haukka, sitten tuli Flicker ja näiden jälkeen Da Vinci -koodi. Viimeksi mainittua en ole lukemassa uudelleen. Hammettin version olen lukenut ainakin kahdesti ja nähnyt maineikkaan elokuvasovituksen melkein kymmenen kertaa. Roszakin Flickeriä luen nyt kolmatta kertaa. Edellisellä lukukerralla en tajunnut vielä näin selvästi, että Dan Brown käytti samaa pohjaa, maaperää ja kliseitä, Malta ja sen risti, temppeliherrat, Vatikaani, kirkon salaiset menot ja inkvisition julmuudet ja salaisuus näistä järjestöistä. Keitos on sopiva nuorten seikkailuromaanien pohjaksi ja näemmä samaa lientä on lämmitetty uudestaan ja uudestaan ja mainostettu uutena. Tuskin olemme lukeneet viimeistä Maltan haukkaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti