Terveisiä Taavetista

     

Lumivaippa kattoi eilen sunnuntaivarhaisena Luumäen Taavetin keskustan kanuunan. Kävelimme Linnalantien kevyen liikenteen väylää länteen liikenneympyrään asti, josta käännyimme takaisin. Tunnin reippailu. Iltapäivällä teimme lenkin itään Vallitietä, kuutostien ali ja takaisin. Olemme lukeneet neljä päivää Roszakin Flickeriä. Olemme siinä sivulla 201. Se on tiukan juonellinen tarina, toisin kuin esimerkiksi Joycen Finnegans Wake. Joudun paljastamaan juonta, kun kerron, että Flicker tarkoittaa ehkä välkettä ja että se näyttää projektorinkäyttäjästä siltä kuin filmissä olisi reikiä tai repeämiä, mutta todellisuudessa sinne on piilotettu varsinaisen filmin alle tietoja, jotka painuvat katsojan alitajuntaan. Kirjassa filmimateriaali on kehitettyä selluloidia, ei vielä tätä nykyajan digitaalista kuvankäsittelyä. Flickerin tekstiasu on hyvää, konstailematonta proosaa. Minähenkilö on nuorukainen, opiskelija, joka intoutuu käymään pienessä, nuhruisessa elokuvateatterissa ja päätyy siihen seurapiiriin, joka hoitaa tätä vaatimatonta bisnestä. Muutaman sattuman kautta löytyy unohdettu filmintekijä Max Castle, kuollut ja kadonnut henkilö, samoin kuin miehen tekemät filmit, mutta Maxilla on ollut ystävänä kääpiökokoinen kameramies ja tämä ilmestyy näyttämölle, päähenkilö pääsee tutustumaan kadonneihin filmeihin ja hänestä tulee alan auktoriteetti ja guru. Iso osa kirjan nimistä ja muusta on kirjailijan mielikuvitusta, mutta siellä on myös monia oikeita nimiä ja filmejä, joista puhutaan ja väitellään. Tässä vaiheessa kirjasta on takana neljäsosa, tapahtumat etenevät ja mitä jatkossa tuleekaan?