Teimme eilen, sunnuntaiaamuna yhdessä hämärissä aamulenkin. Kun palasimme Vallitietä pitkin, pienikokoinen rusakko loikki edellämme, meni jonkin matkaa, jäi istumaan tielle korvat pystyssä, jatkoi taas, kun me tulimme sitkeästi perässä ja hyppäsi lopulta männikköön. Yritin katsoa jälkiä, mistä kohtaa se meni, mutta en löytänyt. Ehkä se valitsi lumesta vapaaksi kolatun pihatien? Vuoden ensimmäinen lukemani kirja oli James Joycen Finnegans Wake. Luin sen edellisen kerran kesällä, puolitoista vuotta sitten. Ensimmäisellä kerralla en saanut kunnolla otetta kirjaan, mutta ei tämä toinen yritys ollut sitä kummempi. Vähän kuin mäenlasku. Kelpaa sitä lasketella, nauttia menosta. Tällä toisella lukukerralla luin myös alkusanat tai johdannon, viisikymmentä sivua selityksiä, mutta olin silti harhassa ja lipsuin ajatuksissani sinne ja tänne. Evankelistat olivat mukana, viimeisenä mainintana nimet menivät Matty, Marky, Lukey ja John-a-Donk. Hannu Salaman kirjassa Elämän opetuslapset ollaan myös osan aikaa Raamatun maisemissa, samoin Bulgakovin romaanissa Saatana saapuu Moskovaan ja joka tämä viimeisenä mainitsemani oli eniten makuuni. Sain reilu vuosi sitten sen käsityksen, että kun David Foster Wallacen Infinite Jest suomennettiin, joku toinen innokas kääntäjä oli aikeissa tai halukas tekemään saman Finnegans Wakelle. Minusta Wake on vaikeampi käännettävä. Ensimmäisenä vaikeutena tulee mieleen jo hän -sanan kääntäminen. Finnegans Wakessa samassa lauseessa on äänessä milloin she ja milloin he.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti