Kaunis kesäpäivä

maanantai 4. huhtikuuta 2022

Terveisiä Taavetista

    









Eilen illalla kahdeksan maissa pilvet raottuivat sopivasti ja näimme kapean kuunsirpin lännen puolen taivaalla. Huomasimme, että ilmaiskanavalta tuli Barcelonan ja Sevillan välinen jalkapallo-ottelu ja katsoimme sen. Peli oli hyvää ja nautittavaa. Yksi maali, joka oli Pedrin taidonnäyte. Kello oli kymmenen minuuttia yli puolen yön, kun olin sulkemassa tuuletusikkunaa ja näin pikaisesti ketun livahtavan Vallitieltä vastapäisen rivitalon pensasaidan läpi ja jatkavan lumipenkkaa pitkin yön varjoihin. Ensimmäinen kerta, kun näin ketun Luumäen Taavetissa. Kello on parhaillaan kuusi aamulla ja alkoi sataa isoja lumihiutaleita. Talvi palaa. Helena sai luettua Roto -käsikirjoitukseni, joka on tulevaisuusfiktio. Hän piti siitä, mutta harmitteli ainakin yhtä lopussa kuollutta henkilöhahmoa. Helena luki loppuun myös yhden oikean kirjan, Patricia Cornwellin Kvantin. Stephen Kingin Musta torni -sarjan viimeinen osa on meiltä puolessa välissä. Rolandin ka-tet onnistui taistelussa Murtajia vastaan, jotka tekivät orjina työtä katkaistakseen Tornia ja maailmoja pystyssä pitävät säteet ja joista enää kaksi on kunnossa. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin seitsemännessä osassa Sodoma ja Gomorra I-II päähenkilö palaa Guermantesin ruhtinattaren pidoista puolilta öin ja odottaa tapaavansa Albertine -ystävänsä, mutta neitoa ei näy ja mustasukkaiset ajatukset hiipivät nuorukaisen mieleen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti