Ensin korvasieniä ei löytynyt, ei näkynyt missään ja sitten niitä on yhtäkkiä pienen kaalin kokoisia itiöemiä. Ei vielä, mutta niin on käynyt joskus ennen. Korvasienet ovat yhä kovin pieniä eli niiden kasvukausi on myöhässä. Pyöräilin eilen aamusella Salpausselkää länteen, jossa tiesin sopivan ikäisen hakkuaukean. Maaperä oli kuitenkin enimmältään rapakiveä, jonka päällä oli savea ja turvetta, mutta heti, kun välissä oli hiekkajuonne, siellä oli pieniä korvasienien itiöemiä. Hiekka on niiden syli, jota vasten ne hierovat kylkensä. Päiväkävelyllä kuulostelimme turhaan käkeä keskellä maantietä metsän katveessa. Käännyimme paluutaipaleelle ja siitä editsemme luikersi tien yli pieni, ruskea kyy. Sain napattua kuvan ennen kuin se pakeni kuivaan ojanpohjaan, ryönän sekaan. Viime päivinä olen edennyt vain muutaman, yksittäisen sivun uutta käsikirjoitustani. Siinä on 59 sivua. Helena aloitti seuraavan James Ellroyn kirjan Muistoja pimeästä. Olen lukenut sen ja muistelisin, että se oli jonkinasteista omaelämäkertaa. Minä luin eilen vajaa sata sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjan päätösosaa Jälleenlöydetty aika. Kirjailija kokoaa siinä tämän ison kertomuksensa juonteita yhteen ja tekee tilinpäätöstä. Hän huomauttaa myös, että hänen kirjastaan on turha etsiä henkilöitä, jotka piiloutuvat romaanihenkilöiden taakse. Tunnelma on siltä osin haikea, että kovin moni hahmo on jo kuollut ja päähenkilö on ollut pitkiä aikoja eri hoitokodeissa ja palaa sieltä välillä kotiin Pariisiin ja käy tapaamassa entisiä, jäljellä olevia tuttujaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti