Kaunis kesäpäivä

perjantai 10. maaliskuuta 2023

Tilkankadulla

    







Kauppareissulla pilviä ajelehti eilen kuin sulkia Helsingin Pikku Huopalahden taivaalla. Yön kuluessa ilmavirtaus on kääntynyt eteläiseksi eli siirrymmekö vihdoin kevääseen. Luin eilen loppuun Tove Janssonin kirjan Kunniallinen petkuttaja. Se päättyi jäittenlähdön aikaan. Tänään olemme menossa Munkkiniemen kirjastoon. Palautamme repullisen luettuja kirjoja. Minulla on siellä kaksi noudettavaa varausta ja mielessä muutama kirjannimi, jotka voisin lainata. Ehdotin Helenalle uudeksi ääneenlukukirjaksi omasta kirjahyllystä Graham Greenen teoksen Kunniakonsuli. Se on tullut julki 1973. Luin noin neljäkymmentä sivua. Valloittavaa tekstiä ja sujuvaa ja osuvaa replikointia. Olemme molemmat lukeneet kirjan aiemmin, mutta sen lukee mielellään uudestaan. Helena jatkaa yhä akvarellien parissa. Ideoita paperille. Hänellä on kesken omassa luvussa Murakamin 1Q84, kolmas osa. Työstin eilen eteenpäin kolmetoista sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Toisen osan loppu häämöttää. Luin vielä iltamyöhällä Tyyne Saastamoisen ohuen runokokoelman Vieras maa ja otin saman tekijän Ruhtinaslinnun varalle klaffipiirongin päälle. Siinä on Saastamoisen valittuja runoja vuosilta 1960 -1986. Otan kirjan mukaan pesutupaan, kun päivystän omalla vuorollani ovivahtina.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti